| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Betonipääskysiä ja pyrstöstä pyydettyjä ahvenia
26.7.2010 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Kesäkuussa näytti ikävästi siltä, kuin tämän vuoden helteet olisi kärsitty jo toukokuussa. Elämässä ei kuitenkaan pitäisi hötkyillä mielipiteittensä kanssa. Tässä heinäkuussa on otettu korkojen kanssa takaisin se, mikä asteissa on menetetty muutamana viime kesänä.
Ei lämmin luita riko, sanotaan. Turhan monen pääluut se on kuitenkin saanut pehmenemään, kuten viime päivien surulliset hukkumisuutiset kertovat. Vesi on vanhin voitehista, mutta tuskinpa sananlaskun laatija on ajatellut, että se olisi tarkoitettu myös ennenaikaiseen viimeiseen voiteluun.
Aurinko ja lämmin panevat hormonit hyrräämään. Hellekesä on yhtä viettien juhlaa. Jos elettäisiin vanhaa hyvää aikaa, meillä koettaisiin Suomessa ensi talvena maalis-huhtikuussa historiallinen lapsibuumi.
Lisääntymishalussaan ihminen on periaatteessa muun luomakunnan kaltainen. Radion luonto-ohjelmassa todisti joku kirjanoppinut, miten jotkut pikkulinnut saattavat tehdä tällaisena lämpimänä kesänä jopa neljä poikuetta. Saattavathan sitä yrittää jotkut ihmisetkin, mutta nykykonstein se tahtoo jäädä yleensä pelkäksi yritykseksi.
Kesän ällistyttävin luontohavainto ei tule saloilta ja vesiltä, vaan keskeltä betoniviidakkoa.
Iltana muutamana pidettiin lauluiltaa Siilinjärven torilla. Sitä urbaanimpaa, kaupunkilaisempaa toria on tuskin olemassa, vaikka siilinjärveläiset ovatkin halunneet pysyä muodollisesti maalaisina.
Kauppojen väliin sijoitetulla betonisella torilla ei kasva yhtään puuta, vain jokunen kukkaruukku muistuttaa Suomen kesän kukkaisloistosta. Uralin pihlajista kyllä laulettiin, mutta pihlajien tai koivujen sijasta torista kohosi yläilmoihin vain pari-kolme metallista lyhtytolppaa.
Vaan mitä ihmettä: kukapa se aloitti oman soolonsa, kun torin ihmislaulajat olivat saaneet oman laulunsa loppuun?
Pääskynenhän se liversi siellä korkeuksissaan betonisen pihan yläpuolella. Liversi yhtä iloisesti kuin konsaan ennen maalla, vaikka sanotaan, että ilman navetoita ja karjanlantaa eivät pääskyset viihdy meidän keskellämme.
Tuskinpa pääskynen liverteli siilinjärveläisille sattumoisin ohikulkumatkallaan. Todennäköistä on, että sillä on myös pesänsä jonkun betonitalon räystään alla.
Niinpä tuli taas yksi myytti murskatuksi tuona somana lauluiltana. Kun citypääskynen on nähty, niin ehkä näkee joskus vielä citykottaraisenkin.
Kalamiehet kehuvat erinomaisilla kuhasaaliillaan. Kun vaapun nakkaa tuulisella kelillä veneen perään, niin heti nappaa.
Tuntuvat parhaimmat saavan kymmeniä kuhia illassa. Siitä riittää jo tarjottavaa naapureillekin. Kuha oli muinoin herrojen herkkua, mutta onnistuneitten ja runsaitten istutusten vuoksi sille on käymässä kuin kirjolohelle: rahvaskin pääsee maistiaisille.
Kuha on mainio kala, laittoi sen miten tahansa. Savukalanakin se on kerrassaan verraton.
Jos mikä niin savustaminen onkin kelpo tapa laittaa kuhaa ruuaksi.
Kaikki kuhaan tutustuneet tietävät, miten työlästä on sen suomustaminen. Pienissä kerrostalokeittiöissä suomut lentelevät ympäriinsä joka suuntaan, ja naispuhujia riittää, jos kalamies ei osaa jälkiään siistiä. Savustus säästää suomustamisen vaivan ja pelastaa monelta nuhteelta.
Tuttujen puheitten innoittamana yrittelin mennä viikolla itsekin uistatella kuhaa tai edes haukea paistinkalaksi.
Ilta oli mitä sopivin: taivas puolipilvinen, tuulta sopivasti. Täydellisistä lähtökohdista huolimatta tulos oli kuhan ja hauen osalta puhdas nolla.
Kalatta ei toki tarvinnut palata, sillä lusikkauistimeen oli tarttunut neljä ahventa - kaksi isompaa, kaksi ihan pientä sinttiä.
Kalakilpailuissa ei tällaisilla saalismäärillä juuri juhlittaisi. Kun ihminen on kuitenkin luotu kehumaan itseään, niin kehunpahan minäkin.
Molemmat kymmensenttiset ahvenet olivat jääneet nimitäin uistimeen pyrstöstään.
Koettakaapa samaa tositarkoituksella ja kertokaa sitten, jos onnistutte!
Kirjoittaja on ulkoilu ja erä -sivun tuottaja.
