Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 28.12.2011 00:01
Kolumni

Ei helpotu

Kirjoittajan kolumnit

Mennyt syysistuntokausi oli eduskuntaryhmämme ensimmäinen työnäyte oppositiopuolueena. Useille meistä kokemus oli ensimmäinen lajiaan. Kiteytettynä voi sanoa syksyn olleen työntäyteinen ja opettava.

Kevättä kohti mennessä ajat eivät ainakaan helpotu. Euroopan rahoituskriisin syvyyttä ja kestoa ei kukaan tiedä. Suomi velkaantuu kiihtyvällä vauhdilla.

Taantuman kolkuttaessa ovelle hallituksen pitäisi rohkeasti tukea suomalaisten yritysten kasvua, tuotekehitystä ja kansainvälistymistä. Keinoja ja rahoitusta kyllä löytyy.

Tuki ensimmäisen työntekijän palkkaukseen, innovaatiokannustin ja yritysten poisto-oikeuden tuplaaminen ovat tehokkaita tapoja edistää yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Mahdollisimman monen pitäminen työn syrjässä on kestävin tapa saada julkinen talous tasapainoon.

Hallitukselta puuttuu näkymä siitä, miten Suomi ja suomalaiset menestyvät tulevaisuudessa. Yrittäjyyden lisäksi korkeatasoinen koulutus, sivistys ja osaaminen ovat olleet menestyksemme kivijalka.

Hallitus on rapauttamassa tätä kivijalkaa niistämällä koulutuksesta. Osansa hallituksen kirveslinjasta saavat niin lukiot, ammattikoulut, ammattikorkeakoulut kuin yliopistotkin. Leikkaukset kohdistuvat alueellisesti epäoikeudenmukaisesti, mikä vie osaamista ja elinvoimaa meidänkin alueeltamme.

Valtio velkaantuu ensi vuonna yli seitsemän miljardia euroa. Samaan aikaan hallitus käyttää tuloverotuksen keventämiseen kahdeksansataa miljoonaa. Tuloverotuksen keventäminen velkarahalla ei ole järkevää eikä vastuullista.

Taloustilanteeseen sopimattomalla veronkevennyksellä kokoomus yrittää lunastaa lupauksensa hallitusohjelmassa. Nyt ei kuitenkaan ole veronkevennyksen aika. Velka on siirretty veronkorotus.

Tarvitsemme valtiolle enemmän veroeuroja pitääksemme velkaantumisen hallinnassa. Keskustan linja on, että veroja kerätään enemmän sieltä, missä on maksukykyä, siis rikkaammilta. Jos työn verotusta kevennetään, on sen kohdistuttava pienituloisiin ja kannustettava työn tekemiseen.

Hallitukselle pitää antaa myös kiitosta, sillä sen lupaama nuorisotakuu voisi olla ratkaisemassa yhtä aikamme suurta ongelmaa.

Mikä onkaan se musta aukko, mihin aivan liian suuri joukko nuoriamme putoaa? Syrjäytymisen ja työttömyyden kierre on katkaistava ja siihen on hallituksen saatava kaikki mahdollinen tuki.

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Pielavedeltä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit