| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ei tarpeeksi sairas saamaan hoitoa
11.5.2010 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Lepositeet, tyhjä huone, letkuruokinta. Harvakseltaan joku kurkistaa ovesta. Jättää rauhaan. Lääkkeitä. Hiljaisuutta. Eristystä. Mieli oli hajonnut kun astui ovesta sisään, nyt palaset ovat karanneet kauas tavoittamattomiin.
Näin kuvaili tuttavani ystävänsä kokemusta psykiatrisesta sairaalasta. En voinut muuta sanoa, kuin että kuulostaa tutulta. Jos nyt ylipäätään hoitoon hakeutuva on päässyt sisään, eikä ole tullut käännytetyksi ovelta pois lääkepurkki kourassa. Liian terveenä.
Missä on hoito? Missä ovat ihmiset? Mikä ihme mättää psykiatrisessa hoidossa? Jotta ihmisen saisi tässä maassa hoitoa, täytyy olla diagnoosi. Se edellyttää, että mieli sairastaa kunnolla. Vastikään alkanut tavallinen masennus ei käy todisteeksi, eikä varsinkaan nuoren tai vanhemmankaan tavanomaiset elämänkivut, vaikka ne kuinka rankkoina kokisikin.
Hoitojärjestelmämme siis odottaa, että ihmiset sairastuvat riittävän pahasti! Mitä ihmettä? Miksi ihmeessä apua pantataan?
Psykiatreja on vähän. Resursseista on pulaa. Lisäksi ammattihenkilöstö saattaa vähän ylenkatsoa tavallisia matalapaineita. Kuuluvathan ne jokaisen elämään, eikä niiden hoitoon välttämättä tarvita viimeisintä psykiatrista osaamista. Lohduttava olkapää, viisas vierustoveri voisi tehdä paljon.
Vaan kuka lohduttaisi ja kulkisi rinnalla? Teollistumien hajotti perheet ja pihapiirit muutama vuosikymmen sitten. Jo sitä ennen sota ja siirtolaisuus oli ehtinyt tehdä tuhojaan ja ripotella karjalaiset pitkin ja poikin.
Luonnolliset tukirakenteet hajosivat lukemattomilta suvuilta viime vuosisadalla. Nyt mummon lämmin syli ja vaarin viisaus on aika monilla satojen kilometrien päässä.
Elämä on toki yltäkylläisempää, mutta hirveän paljon arvaamattomampaa kuin ennen muinoin.
Mielenterveyden hoito on taito, jota kannattaa jakaa lähipiirissä. Lisäksi tarvitaan matalan kynnyksen paikkoja, joista löytyisi sekä vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita, että ammattilaisia tukemaan mielenterveyden hoitoa ja arvioimaan tilannetta.
Akuuttiin kriisiin pitää saada nopeasti intensiivistä apua, ennen kuin mieli sairastuu syvästi ja ehkä pysyvästi.
Mielen sairauksien ennaltaehkäiseminen on kaikkien asia. Siihen täytyy löytyä myös yhteisiä yhteiskunnan resursseja.
Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen juristi ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.
