| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Elämää kahdella eri aikavyöhykkeellä
3.8.2009 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Riikka: Aikainen lintu madon nappaa, kuuluu sanonta. Silti herätyskellon pirinä tuntuu olevan useimmille yhtä painajaista. Mieluummin vain jättäisi ne madot nappaamatta ja jatkaisi kauneusunia. Aamu-tv:n täti töllössä ärsyttää ja kaikki kadulla sirkutetut huomenet tekisi mieli mulkoilla maan rakoon. Että kaunista huomenta nyt sitten vaan!
Anni: Noinhan se päivä monella alkaa. Karkeasti ottaen ihmiset jakautuvat kahteen kastiin: aamu- ja iltaihmisiin. On kuin kansa majailisi henkisesti kahdella eri aikavyöhykkeellä. Iltaihmisten vyöhykkeellä kello kuusi aamulla merkitsee käytännössä jotain ihan muuta kuin aamuvirkkujen kuvitteellisilla pituuspiireillä. Sitä, kumpaan vyöhykkeeseen sattuu kuulumaan, ei määritä mikään maantiede vaan itse kunkin sisäinen kello.
Riikka: Oma sisäinen kelloni ei ainakaan järky aamuherätyksistä. Päinvastoin, aamu on mukavaa aikaa. Voin hykerrellä tyytyväisenä, kun unikekojen heräillessä puoliltapäivin olen itse ehtinyt jo pestä pyykkiä, laittaa ruokaa ja heittää aamulenkin. Joskus lomalla ja viikonloppuisinkin laitan kellon kuudelta soimaan ihan vain nähdäkseni ystäväiseni aamunkajon.
Anni: Aamuaurinko kuuluu toki minunkin kavereihini, sillä aamuisin olen yleensä pirteimmilläni. Aamuissa on monta asiaa, jotka tekevät siitä vuorokaudenaikojen kevään: tunne siitä, että päivä on vielä edessäpäin, ihmisten suusta - toivottavasti joskus myös sydämestä - raikuvat hyväthuomenet, ympärillä vallitseva heräilevän utuinen tunnelma...
Riikkka: Ja unenpöpperöiset ihmiset! Sinne tänne sojottavissa hiuspehkoissa ja tyynyn painaumissa poskilla on jotain äärimmäisen coolia. Mutta päivän vaihtuessa iltaan unohtuvat vastaheränneet ihmiset ja kaikki aamujen ihanuus. Ilta ja yö, niissä täytyy olla jotain taikaa. Aamu- ja iltaihmisten suhteen taidan kuulua väliinputoajien kastiin: mieluiten valvoisin myöhään ja heräisin varhain. Sääli vain, että jossain välissä pitäisi kai nukkuakin.
Anni: Onhan se ihan suositeltavaa. Minä taas kuulun siihen iltaunisten joukkoon, jonka mielestä pikkutunnit on yleensä tehty nukkumista - ei yökukkumista - varten. Pimeydessä kelmeästi hohtavat katuvalot ja silloin tällöin hiljaisuuden rikkova humalaisten örinä tuovat mieleeni lähinnä pelottavan, ei suinkaan taianomaisen, tunnelman.
Riikka: Höpsistä! Yö on seikkailujen aikaa. Esimerkiksi lämpimät kesäyöt - niitä ei vain yksinkertaisesti voi haaskata nukkumiseen. Tiedän esimerkiksi, millaista on kiivetä uimahyppytorniin valveilla riekutun yön jälkeen. Aamuaurinko lämmittää, silmissä polttelee väsymys. Naurattaa. Alapuolella näkyy muutama kello kuuden aamu-uinnille herännyt mummeli. Ilmassa on jotain sellaista, mitä ei voi käsin koskettaa. Jotain, mitä varten täällä ylipäänsä eletään.
Anni: Voihan se noinkin olla... Mutta mitenkäs sitten suu pannaan, kun valtaosa kouluista ja työpaikoista avaa ovensa heti aamutuimaan? Yhteiskuntaa kuitenkin pyöritetään pitkälti aamuihmisten ehdoilla, jos et ole sattunut huomaamaan. Että kjäh kjäh vaan teille, yökukkujat!
Kirjoittajat ovat kuopiolaiset 18-vuotiaat kaksoset, jotka opiskelevat Minna Canthin lukiossa.
