Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 07.02.2012 22:01
Kolumni

Eläköön voittaja, voi voitettuja!

Kirjoittajan kolumnit

Kansa on puhunut, presidentti valittu ja kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi ne, joiden mielestä väärä mies voitti. Tai ainakin pääsi toiselle kierrokselle.

Ensimmäisen kerran oma toisen kierroksen ehdokkaani ei tullut valituksi, mutta lohduttaudun sillä, että ensimmäisen kerran olisin voinut äänestää kokoomuksen ehdokasta, kiitos Sauli Niinistön. Kokoomusta en olisi voinut äänestää.

Vain toinen vaalitavoitteestani toteutui: maahan valittiin presidentti, joka jatkaa kansalaisten laajasti kannattamaa puolueettomuuden ja sotilaallisen sitoutumattomuuden linjaa.

Toinen tavoitteeni ei sen sijaan toteutunut: Paavo Arhinmäkeä ei valittu presidentiksi. Kovin murheellinen en asiasta osaa olla. Paavolla on aikaa ja vasemmistoliitto tarjoaa aivan tarpeeksi puheenjohtajan työtä. Etenkin nyt, kun puolueen kannatus on vahvassa nousussa, missä Paavon oma ansio ei ole aivan vähäinen.

Tosin median mukaan vasemmiston kannatus on historiansa syvimmässä kuopassa. Miten siis vasemmistoliiton kannatus voi olla vahvassa nousussa?

Kyllä se vaan voi. Presidentinvaalin varjoon jääneet Ylen puolueiden kannatusmittaukset antoivat vasemmistoliitolle niin korkeita lukuja, että vastaavia on viimeksi mitattu vuonna 2007.

Näköharha syntyy siitä, että SDP saavutti historiansa heikoimman ja vasemmistoliitto historiansa parhaan presidentinvaalin tuloksen. Huomaamatta lehdistöltä jäi sekin, että Paavo A löi Paavo L:n mm. Tampereella, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä. Näin lienee puolueiden osalta käynyt viimeksi vuoden 1958 eduskuntavaaleissa.

Miksi vasemmiston yhteiskannatus presidentinvaalissa oli 12 prosenttia, kun se tammikuun lopun puoluekyselyssä oli 26 prosenttia? Yksi konkreettinen vastaus valkeni itselleni viimeistään silloin, kun luin ensimmäisen kerran Pekka Haaviston kansalaisvaltuuskunnan nimilistan, johon sittemmin itsekin liityin.

Tunnistin 100 nimen listalta vähintään 10 vasemmistoliittolaista ja saman verran demareita. Kun löysin listalta yhden viimeisistä eduskunnan rasvanahkademareista, eli salolaisen ex-edustaja Jukka Roosin, ei minun tarvinnut hetkeäkään ihmetellä, miksi Paavo Lipposen kannatus vaalissa oli mikä oli.

Näissä vaaleissa ei äänestetty kokoomusta, demareita, vihreitä ja vasemmistoliittoa, vaan Niinistöä, Lipposta, Haavistoa ja Arhinmäkeä. Ja spekuloitiin

 

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja Kuopiosta.

 

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit