EmediateAd
Kolumni

Euroopalle ja Etelä-Amerikalle lisää paikkoja, ja heti

8.7.2010 0:01
Wesa Koistinen

Jos joku olisi väittänyt ennen kisoja, että Uruguay on lopputurnauksen paras eteläamerikkalainen joukkue, olisin varmasti ollut toista mieltä.

Etelä-Amerikka aloitti kisat loistavasti ja yleisesti uumoiltiin Brasilian ja Argentiinan ottavan yhteen loppuottelussa. Nyt finaali on kuitenkin täysin eurooppalainen kamppailu.

Eurooppa on ollutkin lopulta kisojen paras maanosa. Ainoastaan Saksan vuoden 2006 kisojen finalistit Italia ja Ranska floppasivat Etelä-Afrikassa.

Afrikan maat eivät taaskaan saaneet ihmeitä aikaan Ghanan kelvollisesta sijoituksesta huolimatta. Aasiasta, Australiasta ja Väli-Amerikasta tulee kisoihin tasoiltaan hyvin kirjavia ryhmiä.

Karsintajärjestelmä kisoihin on mikä on ja se periaatteessa kelpaa.

Muutamia täsmennyksiä voisi kuitenkin olla aiheellista tehdä. Tulokset puhuvat paljon ja niiden perusteella Aasian maiden pääsyä kisoihin voisi hieman jarruttaa, eikä Afrikalle pidä antaa ainakaan kuutta paikkaa, jonka verran he nyt saivat Etelä-Afrikan isännyyden ansiosta.

Myös esimerkiksi Uuden-Seelannin pääsy kisoihin on tehty tavattoman helpoksi. Lisäpaikkoja kuuluisi antaa Euroopalle ja Etelä-Amerikalle, jotka ovat selvästi parhaat jalkapallomaanosat. Ja niin ne ovat olleet ennenkin. Kaikki maailmanmestarit ovat näistä kahdesta maanosasta.

Kisat eivät ole vielä paketissa. Finaalin mielenkiintoisin kysymys on se, joko Hollannilla tärppää. Puukenkämaan taiturit ovat olleet finaalissa kahdesti häviävänä osapuolena.

Hollannin lisäksi maailmanmestaruudetta olevista joukkueista ainoastaan Tshekkoslovakia on päässyt kahdesti finaaliin.

Joskus takavuosina olisin toivonut Hollannille ehdottomasti mestaruutta, mutta asia askarruttaa kahdesta syystä ja ne ovat Arjen Robben sekä Mark van Bommel.

Robben on niitä kavereita, jotka lepäilevät tuskissaan nurmen pinnalla suunnilleen sen jälkeen, kun joku vastustaja on juossut vierestä. Van Bommel puolestaan vetää surutta säärille kaikkea liikkuvaa ja ihan tarkoitushakuisesta. Kumpikaan näistä pelitavoista ei saa suurta arvostusta minulta.

Pahempi näistä kahdesta on Robben.

Hän on äärimmäisen kyvykäs pelimies. Toisenlaisella käytöksellä kentällä hän olisi supersankari, mutta kaatuilemistensa ja kitisemistensä takia hän ei tule koskaan saavuttamaan kykyjensä edellyttämää arvostusta.

Ja hyvä niin.

Näytteleminen on ollut näiden kisojen suurin synti.

Ja se olisi itse asiassa sellainen rike, josta voisi mätkäistä jälkikäteen tuomioita videotarkistusten perusteella. Kyllä ne kaatuilut loppuvat, kun kaatuilijoita ei päästetä kentälle.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.

Kommentoi artikkelia