| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Hän sanoo anteeksi ja lyö uudelleen
17.11.2009 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Eräässä hiljattain tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin eurooppalaisten tapoja puhua maahanmuutosta ja maahanmuuttajista.
Korkeasti koulutettu väki puhui poliittisesti korrektia kieltä ja pohti ääneen, miten ja mitä on sopivaa sanoa.
Puheissaan he olivat niin sanotusti suvaitsevaisia, mutta mahtoivatko puheet olla rehellisiä?
Iranin presidentti Mahmood Ahmanidejad uhittelee Yhdysvaltoja ja Israelia puheissaan, kuten edeltäjänsäkin sitten shaahin kukistumisen.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama puolestaan puhuu rauhasta - kokonaisen Nobelin arvoisesti. Kumpi maa on sodassa?
Kotona lyhytpinnainen 3-vuotias puree siskoaan, kun sanat eivät riitä, pyytää sitten (opetettuna) anteeksi ja lupaa olla lyömättä, mutta puree riidan jälleen äityessä sietämättömäksi uudestaan.
Parhaimmillaan muutaman minuutin kuluttua.
Käsittääkseni kristinuskon keskeinen sanoma kiteytyy anteeksiannossa. Pitäisikö itsekin vielä pienen isosiskon kuitenkaan loputtomasti antaa anteeksi katteettomien lupausten suoltajalle?
Vaan ehkä hän ei annakaan, vaan näyttele samaa (opetettua) teatteria kuin pienempikin. Sanoo antavansa anteeksi, koska niin kuuluu tehdä.
Ihmiset aiheuttavat teoillaan toisille useinkin kärsimystä tahattomasti. Aina ei itsekuri tai vakaumuksen syvyys riitä toimimaan niin kuin oikeaksi tietäisi - vaikka kuinka haluaisi.
Voiko liian armollinen suhtautuminen vääriin tekoihin tai niiden ikäviin seurauksiin johtaa siihen, ettei ihminen oikeasti edes yritä toimia oikein?
Puheiden ja tekojen tahallinen ristiriita on valehtelua. Kulttuurisena puhetapana poliittisessa korrektiudessa hämärtyy rehellisyyden ja valehtelun raja.
Kun todellinen tarkoitus ja mielipide verhotaan kauniiseen puheeseen, jota toistetaan riittävästi, syntyy kollektiivinen harha.
Luulemme ehkä elävämme paremmassa maailmassa kuin missä oikeasti elämme. Toisaalta hyvä puhe myös ohjaa toimintaamme.
Pikkusisko oppii ehkä vähitellen sisäistämään anteeksi pyytämisen ja antamisen merkityksen niin, että se ohjaa myös hänen toimintaansa ennen kuin hampaat iskevät. Sitä odotellessa täytyy ajatella, että katteettomia lupauksia on mukavampi kuunnella lasten suusta kuin pitkään jatkuvaa itkua.
Aikuisten osalta en ole niinkään varma, saati maailman johtajien. Ihmiset, jotka pyytävät anteeksi väkivaltaansa, mutta jatkavat sitä. Johtajat, jotka aloittavat sotia, mutta puhuvat rauhasta. Mitä arvoa heidän puheillaan on, jos teot puhuvat toista?
Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen juristi ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.
