| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ihannekesä laihduttajalle, mutta kuka uskaltaa metsään?
9.8.2010 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Vielä jatkuva kesä on ollut ihanneaikaa laihduttajalle.
Lomalaiselta on virrannut hiki, vaikka hän ei ole tullut edes ajatelleeksi työtä. Helteellä ei maistu ruokakaan, joten paastoaminen ei ole vaatinut ylivoimaisia henkisiä ponnistuksia.
Kuntopolulla ylensi omaa ylipainoista minääni ja mieltäni, että koira tyytyi nyt kiltisti tassuttelemaan perästä eikä vetänyt minua narussa perässään.
Kesä on kuntoilun näkökulmasta kahtalaista aikaa.
Toiset palaavat työmaalleen rapakunnossa istuttuaan iltansa ja päivänsä viihtyisässä seurassa, miellyttävien juomien ja maukkaitten makkaroitten ääressä mökin verannalla tai kaupunkipaikkojen terassilla.
Toiset yrittävät korjata tosissaan ne vauriot, joita he ovat keholleen pitkän pimeän syksyn ja talven aikana aiheuttaneet. Nostanpa hattua esimerkiksi SAK:n toiselle puheenjohtajalle Matti Huutolalle, joka joskus tavatessamme kertoi, miten hän vaimonsa kanssa pyöräilee lomailemaan kustannuspaikaltaan Helsingistä kotiseudulleen Rovaniemelle.
Tuhat kilometriä pyörän selässä: jo siinä lähtevät sukkelasti ne ylimääräiset kilot, joita talven tupopöydissä on tullut neuvotelluksi.
Takavuosilta muistan myös muutamat kuopiolaiset, jotka tapasivat pyöräillä kesäisin Jäämerelle. Pitkän matkan saldo: miinus kahdeksan kiloa elopainosta.
Pyöräily on nyt jollain lailla muodissa, ja miksei olisi, kun yhteiskunta on parantanut sen mahdollisuuksia. Parin viime vuosikymmenen aikana valtio ja kunnat ovat rakentaneet kelpo pyörätieverkoston, jossa pyöräilijän ei tarvitse pelätä henkensä puolesta.
Ulkoilussakin eletään suhdanteiden mukaan. Jos nyt on parannettu pyöräteitä, niin takavuosina raivattiin ja merkittiin kartoille suurella innolla ulkoilureittejä.
1980-luvulla alettiin suuren innostuksen vallassa syntyi hyvin runsaasti erilaisia luonto- ja patikkapolkuja eri puolille Suomea. Kunnianhimoisin hanke oli UKK-reitti, jota pitkin pääsi vaeltamaan Suomenlahdelta aina Lapin perukoille.
Reittejä oli lysti rakennella, kun yhteiskunta osoitti siihen mieluusti rahaa ja myös talkoohenki puhalteli vahvana. Jos joku laskisi noitten polkuinvestointien yhteishinnan, niin lopputulos olisi vaikuttava.
Mutta kertokaapa, onko joku tuttavistanne käynyt viime aikoina vaeltamassa UKK-reittiä tai jotain vastaavaa? Ainakaan itse en ole kuullut kenenkään ryhtyneen moiseen. Polkureitistölle on käynyt samoin kuin sotien jälkeen raivatuille uudispelloille, jotka vajaassa kahdessa vuosikymmenessä muuttuivat pakettipelloiksi.
Kartoilla meillä on siis hieno polkureitistö, mutta ei luonnossa. Kun suomalainen haluaa patikoida kunnolla, hän nousee lentokoneeseen ja mennä hurauttaa Espanjaan kävelemään Pyreneitten kuulun luostaritien.
Miksi suomalainen ei mene enää metsään? Ehkä hän yksinkertaisesti pelkää olla yksin luonnon kanssa.Eikä ainoastaan pimeässä vaan päiväsaikaankin.
Kirjoittaja on Ulkoilu ja erä -sivun tuottaja.
