| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Iloista vappua viikingin tapaan
30.4.2010 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Palasin tyttären kanssa Tukholmasta pää pyörällä. Keskustelujamme on hallinnut jo monta päivää eräs viikinki.
En tarkoita tummaveristä Jonasta, jonka hiihtoreissu päättyi tavanomaisiin seuraamuksiin: tyttöystävä huusi, itki, löi luurin korvaan, leppyi, suostui kosintaan, ryhtyi muistamaan menneitä. Ja nakkasi sormuksen mäkeen.
Näimme kyllä läntisessä kuningaskunnassa runsaasti Jonaksen ja Madden lempeä ruotivia lööppejä. Mutta meitä kiinnostivat eri jyreysluokan menot.
Tukholman Historiallisen museon viikinkinäyttelyssä kohtasimme nimettömän aristokraatin, ammoin manalle menneen, jonka hauta oli tarkoin tutkittu ja esille pantu.
Ja miten kiehtovasti! Kolmella eri tavalla: konkreettisin esinenäyttein, piirroskuvana ja luonnollisen kokoisena valoheijasteena näyttelysalin lattiaan.
Viikingin mukaan veneeseen oli pantu ruokaa, tarvekaluja, aseita, vaatteita, aarteita ja paras koira taljalle.
Veneen ulkopuolelle oli haudattu vielä hevonen ja kaksi metsästyskoiraa. Eläimet surmattiin isännän kuoltua - manan majoilla ylimys tarvitsi niitä viettääkseen yhtä hyvää elämää kuin tämänpuoleisessakin.
Aarteiden erittelystä ei käynyt ilmi, oliko viikingillä hautaveneessään myös simasarvi. Viikinkien uskomuksen mukaan valkyyriat veivät kuolleet urhot Valhallaan, jossa kasvoi maailmanpuu Yggdrasil. Tämän puun oksia söi vuohi Heidrun, jonka utareista saatiin simaa.
Heidrun oli siitä ihmeellinen, että se keitettiin joka päivä ruoaksi ja sen liha riitti kaikille. Yöllä se juoksi pukkien kanssa vapaana. Seuraavana päivänä se oli taas kunnossa, märehti oksia, lypsi simaa ja tuli keitetyksi.
Tämänpuoleisessa maailmassa viikingit joutuivat tyytymään simaan, joka oli valmistettu hunajasta ja marjoista. Se saattoi sarvitolkulla särvittynä aiheuttaa aivan samoja oireita kuin nykyaikaistenkin panimoiden käymistuotteet.
Mutta Valhallassa oli toisin: yö oli niin pitkä, että viimeinenkin simasta sammunut juhlijaurho ehti nukkua tarpeeksi pitkät unet, eikä kenelläkään koskaan aamulla herätessä ollut krapulaa tai muitakaan vaivoja.
Tämä kiehtova muinaispohjoismainen tarina antaa meille kaksi vaihtoehtoista mallia vapun vietolle. Joko samastumme viikinkeihin ja nautimme simaa tietäen sen, minkä esikuvammekin jo tiesivät: siellä missä Yggdrasil ei kasva eikä juoma virtaa vuohen utareesta, pää on aamulla hummailun jälkeen kipeä.
Tai sitten otamme oppia Heidrun-vuohesta ja kirmaamme yöllä kaviot tömisten ja utareet hölskyen ja aamulla märehdimme tyynesti lehtiä, vailla vähäisintäkään vaivaa.
Hiukan toivon, että Ruotsin Madde-prinsessa ottaa mallia Heidrunista ja viettää riemukkaan vapun.
Kirjoittaja on kuopiolaissyntyinen kirjailija.
