| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Järisyttävä kokemus
22.1.2010 00:01
Kirjoittajan kolumnit
Haitin maanjäristys saattaa meistä tuntua kaukaiselta asialta, mutta yritetään kuvitella tilanne omalle kohdalle.
Kaikki ympärillä olevat rakennukset ovat maan tasalla. Tiet ovat poikki joten kulkuyhteydet eivät toimi. Romahtaneiden talojen joukossa ovat niin sairaala, poliisitalo, ruokakaupat, vankilat ja koulut kuin kaikki hallinnolliset rakennukset aina kaupungintaloa myöten.
On pakko yrittää totutella ajatukseen, ettei kotia enää ole. Talojen raunioista kuuluu avunhuutoja, sireenit huutavat, ihmiset makaavat ympärillä haavoittuneena, osa kuolleena.
Läheisten ihmisten tilanteesta ei ole mitään tietoa. Vankiloista vapautuneet vangit kulkevat kaduilla osoitellen vastaantulevia ihmisiä kepeillä ja puukoilla. Elämä on pysähtynyt. Mitä sinä siinä tilanteessa tekisit?
Haitin maanjäristys ravistelee globaalisti koko avustusjärjestelmän perustuksia. Jotakin on pahasti pielessä, kun ruoanjakelu ei toimi edelleenkään sujuvasti, vaikka järistyksestä on kulunut jo yli viikko.
Mitä kauemmin aikaa ihmiset joutuvat olemaan ilman ruokaa ja vettä, sitä enemmän mellakoita syntyy, koska nämä ihmiset taistelevat hengestään. Siinä tilanteessa ei kiinnosta odotella ensin byrokratian järjestäytymistä. On aika uskomatonta, että alueelle virtaa avustuspaketteja jatkuvasti, mutta niitä ei kyetä jakamaan eteenpäin.
Maailmanpoliisi USA valtasi maan ainoan toimivan lentokentän ja alkoi hallinnoida sitä kautta maahan saapuvia avustuskuljetuksia. Pian kävi kuitenkin ilmi, että ruoanjakelun sijaan amerikkalaiset kuljettivat omia kansalaisiaan turvaan alueelta ja kokivat alueen turvaamisen tärkeimmäksi asiaksi.
Amerikkalaiset ovat kyllä suuna päänä valtaamassa katastrofialueita, mutta eivät kykene antamaan apua, jota siellä kaivattaisiin.
Luonnonkatastrofin aiheuttama shokkitila on toki ymmärrettävä. Muualta käsin on helppo kritisoida ruoka-avun toimimattomuutta, jos pitää vaikkapa liikenneyhteyksiä itsestään selvänä asiana. Tosin kun muistelee, kuinka kankeasti ja epäloogisesti toimittiin kotimaassa sikainfluenssarokotusten jakelun suhteen, voi hyvin kuvitella tilanteen olevan yhtä kankea ja toimimaton myös suuremman katastrofin jälkeen. Kun kriisitilanne on päällä, myös avustustyöntekijät menevät paniikkiin. Järjestyksen luominen ajaa avun jakamisen ohi.
Monissa katastrofeissa on käynyt niin, että alueelle lähetetään täysin käyttökelvotonta tavaraa. Yhdysvallat esimerkiksi on lähettänyt Haitin tuhoalueelle 600 000 ruoka-annosta, mutta ei ole tullut ajatelleeksi että annosten valmistamiseen tarvitaan vettä, josta on Haitissa tällä hetkellä valtava pula.
Avustuspaketeissa saattaa olla myös pilaantunutta tai vanhaksi mennyttä ruokaa ja rikkinäisiä vaatteita. Pilaantuneen ruoan jakelu on kuitenkin karhunpalvelus ja sen aiheuttama vatsatauti ja nestehukka tappaa varmasti niissä olosuhteissa saman verran ihmisiä kuin ruoatta jättäminen.
Juuri oikeanlaisen avun antaminen tuntuu olevan kaikista haasteellisinta. Kaikkien näiden kokemusten jälkeen meidän pitäisi osata jo enemmän.
Kirjoittaja on kuopiolainen performanssi- ja kuvataiteilija.
Kommentoi artikkelia



