| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Järvikaupungin hiljaista puhetta - mitä kadut ja talot kertovat
17.9.2009 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Istuin sunnuntai-iltapäivänä pitkään katselemassa Valkeisenlampea. Ukkokodin alapuolinen rinne oli kunnostettu huolella, ja tyyni vesi peilasi lehtipuiden ujoa punaa.
Kirkkaassa syysvalossa kaupunki näytti yhtä aikaa aivan uudelta ja ikivanhalta. Pistetalot kalliolla, Puistokoulun keltainen kulma, 80-luvun kioskirakennuksen torni, lääninsairaalan rakennukset, tiilipiippu, 60-luvun lempeä teatteritalo ja ankaran jyrkkäkattoinen Niiralan koulu.
Niin monta vaihetta kaupungilla ja sen ihmisillä.
Istuin rautakaiteella ja katselin rinteeseen rakennettua pengerpuutarhaa ruusuineen. Silloin kun olin lapsi, tässä oli vain oikopolku lammen rantaan. Se oli silloin hyvä polku, koska se oikaisi matkaa mummolasta kotiin.
Mutta nyt silmä lepää siinä upeassa työssä, jota lammen kunnostamisessa on tehty. Lapsuuteni maisemaan on tullut jotain uutta ja kiinnostavaa. Ja kun liikun Kuopiossa, näen useiden asioiden aivan samaan tapaan värittyneen - tulleen täydennetyiksi harkituilla yksityiskohdilla.
Satamasta Snellmaninpuistoon johtava rännikuja on nykyään kuin punainen matto vanhan kaupungin tärkeimmällä akselilla: järvikaupunki tunnustaa siinä satamansa suuren merkityksen.
Yhteys rakentuu nimenomaan kirkon, kansallisvaltion tärkeimmän filosofin Snellmanin ja ulkomaailmaan avautuvan sataman välille.
Satamanseudulle on syntymässä uusi Kuopio, jonka kehkeytymistä on hauska seurata. Tiiviit, värikkäät asuinkorttelit ja vanhojen varastojen saneeraaminen asunnoiksi noudattelevat vanhan Kuopion henkeä: kaupungin keskusta on aina ollut tiuhaan asutettu.
Maljapuron ympäristön kunnostaminen vahvistaa ajatusta puistoista kaupungin vihreänä vyönä. Maljapuro on vuosikymmenet saanut mataa ojassaan ilman suurempaa huomiota. Nyt se pääsee kauniisti esiin, kun Linnanlahden seutu vähitellen muotoutuu.
Maljapuron lähteet kumpuavat kaupunkia ympäröivästä komeasta Puijon luonnosta, ja siksi sen tyyntä virtausta Kallaveteen on hienoa päästä seuraamaan.
Kaupunkia muovaavat lukuisat ihmiset, lukuisat näkymättömät kädet. Kaupungit ovat aina tulemisen tilassa, aina muutoksessa kohti jotain, mitä yksi sukupolvi ei ehätä nähdä.
Kun istuin Valkeisenlammen rannalla, muistin Snellmanin, joka hilpeän joukon ympäröimänä vaelsi Harjulan tilalta omista kihlajaisistaan pitkin pölyistä maantietä.
Ja muistin Canthin, joka muutamaa vuosikymmentä myöhemmin Harjulan köyhäintalossa koki elämänsä järkytyksen ja ryhtyi tulenpalavasti puolustamaan kaikkein heikoimpia.
Siinä istuessani ymmärsin, että kaupunkia voi rakastaa ja sille voi toivoa parasta. Ja kun myöhemmin ajoin Saaristokaupungin läpi, hyvästelin varhaisnuoruuteni Lehtoniemen ja Kärängän, joita ei enää ole.
Sukupolvet vaihtuvat, näkymättömät kädet koskettavat maisemia, rakkaus ja kaipaus pysyvät.
Ikävämme synnyttää kaupunkeja, joita ei ole rakennettu kivestä eikä puusta. Ne kaupungit lepattelevat muistimme elokuvakankailla yhtä aikaa aineettomina ja hyvin tosina.
Kirjoittaja on kuopiolaissyntyinen kirjailija.
