| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Jokainen joukkue tarvitsisi ikioman Carles Puyolinsa
9.7.2010 00:01
Kirjoittajan kolumnit
Kaivetaan vähän pakkaa. Sekoitetaan, myllätään, pöyhitään.
Geelihiukset ja filmaattiset, itseensä ihastuneet, siloposket lipeävät otteesta. Käsi osuu pörröiseen pehkoon ja pysyy kiinni. Nostetaan ylös.
Kas kummaa, kuka se siinä rimpuileekaan ja sätkiessään mulkoilee. Sehän on Carles Puyol.
PUYOL ON melkoinen tanttara.
Tanttara tarkoittaa tässä yhteydessä pienehköä, atleettista, lujatahtoista, ryppyotsaista ja syvävaikutteista jalkapalloilijaa.
Puyol on sellainen. Hän on hoippumaton kaivostyömies, jota ei hitto vie huiputeta. Mikä riemullisinta, Puyol itsekään ei huiputa. Hän ei kerjää vapaapotkuja, ei huomiota. Kunhan louhii ja antaa kaikkensa niille joukkueille sekä arvoille, jotka ovat hänen lojaalisuutensa väärtejä. Nämä joukkueet sattuvat olemaan FC Barcelona ja Espanja.
Yhdistelmiä käy kateeksi. Koska niin se vain on, että jokaisessa futisjoukkueessa pitäisi olla yksi Carles.
ESPANJA OLI keskiviikkoiltana hämmentävä.
La Furia Roja, punainen raivo, riisui Saksan hyökkäämällä, järjestämällä syöttösirkuksen, jossa turhautuneelle vastustajalle ei yksinkertaisesti suotu mitään osaa. Ei suotu, koska palloa ei luovutettu, tuskin edes lainattiin, perässä jolkottaville Die Mannschaftin läähättäville susille.
Nykyisen Espanjan kaltaista jalkapallojoukkuetta ei lajin historia tunne. Ryhmä loi jo kaksi vuotta sitten EM-kisoissa jotain uutta. Pelaaminen on itsevarmaa, mutta ei itseriittoista. Taitotaso on piripinnassa, ajatus jalkapallosta yhteinen - niin hämmästyttävää kuin moinen kollektiivisuus separatistihenkisellä Espanjan niemimaalla onkin.
Maalissa reagoi Iker Casillas, kapteeni ja pilari. Sitten - katsot minne tahansa - silmiin osuu vain maailmanluokan pelaajia. Tuolla viilettää Ramos, tuossa kyhää lähes liberona Pique, tässä luutii Alonso, siellä Iniesta ja Xavi, ylhäällä Villa, Pedro ja Torres...
Ja silti. Kiiltokuvamainen Espanja tarvitsee kipeästi oman rujon Carles Puyolinsa.
Tarvitsi keskiviikkonakin. Voittopuskun voitontahtoon tiivistyi suurin piirtein kaikki se, mikä tekee Espanjan terrieristä halutun ja pelätyn.
JUURI NYT Espanja on maailman paras jalkapallomaajoukkue. Silti se ei ole välttämättä vuoden 2010 maailmanmestari.
Huippu-urheilun auvoisuus perustuu sen ikuiseen ilakointiin todennäköisyyslaskelmien kanssa. Yksittäisessä jalkapallo-ottelussa kaikki on aina auki.
Sellaisiakin kamppailuja on nähty, joissa tämä Espanja ei ole kunnostautunut, jopa sellaisia, joissa Carles Puyolin tanttaramaisuus on lipsahtanut huvittavan sähläämisen puolelle.
Sitä paitsi. Sellainen ottelu ei ole edes harvinaisuus, jossa Hollannin yksilöllinen, robbenmainen ja sneijdermainen, voima ampuu vastustajan lihaan ja mieleen tainnuttavan myrkkynuolen.
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja
