| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Jokaisella oikeus arvokkaaseen kuolemaan
8.9.2010 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Olen ollut kolme kertaa kuolleen ihmisen vierellä. Kolme ainutlaatuista ja erilaista kertaa. Kokemukseni on kai aika vähäinen, mutta toisaalta riittävä siihen ymmärrykseen, että ihmiselämän viimeiset hetket - kuten myös ne ensimmäiset - ovat käsittämättömän ihmeellisiä.
Yksi näistä kerroista oli oikeastaan matka sairaan ihmisen, tätini, rinnalla.
Hoitokoneiston yritykset parantaa ja hoitaa sairautta eivät tuottaneet tulosta. Rankat hoitojaksot eivät olleet siinä tilanteessa potilaan elämänlaadun kannalta myönteinen asia, ne ahdistivat ja aiheuttivat henkistä ja fyysistä vuoristorataa.
Hoitajillekin oli ilmeisen ahdistavaa hyväksyä se, että potilas tulee kuolemaan.
Olin jonkun yön hänen luonaan sairaalassa ja koin tuon kaiken itsekin hämmentävänä ja epämiellyttävänä.
Lopulta tätini siirrettiin toiseen yksikköön. Tuolloin äitini, viisaana ihmisenä ja monen monta viimeistä matkaa nähneenä entisenä sairaanhoitajana, pyysi nuorempia kollegojaan keskittymään siihen, että hänen sisarensa loppuelämä ja kuolema olisi hyvä.
Siinä oli tavoitetta ja tekemistä riittämiin. Ei tarvinnut enää yrittää parantaa sairasta ja ylipäätään tehdä niin kauheasti.
Hyvä kivunhoito, valoisa ja viihtyisä huone. Hieman ulkoilua, pieniä arkisia ylellisyyksiä. Rauhallinen ympäristö.
Ja kas, tätini henkinen vointi parani huomattavasti. Hän oli levollisempi, jopa iloinen.
Viimeisillä minuuteillaan, kun olimme hänen luonaan, hän nauroi. Kertoi nähneensä enkeleitä. Ja nukkui pois.
Sen kauniimpaa kuvaa kuolemasta minun on vaikea kuvitella.
Ihmisoikeusjulistuksen mukaan ketään ei saa kohdella epäinhimillisesti tai alentavasti.
Ihmisarvo ei vähene kuoleman lähestyessä.
Ihmisarvo ei vähene vaikka vanha tai sairas laskisi alleen, tai oksentaisi rinnuksilleen.
Olipa ihminen missä tilassa hyvänsä, häntä ei saa kohdella epäinhimillisesti tai alentuvasti. Vastuu tästä on meillä jokaisella.
Kuten elämän alku, myös sen loppu, voi olla hyvä vain jos siinä on rakkautta ja huolenpitoa.
Vauva ei kasva eikä kehity pelkän mekaanisen hoidon varassa. Saattohoito ja itse kuolema ei ole arvokas ilman ympäröivien ihmisten kunnioitusta ja hellyyttä.
Kuolevan hoitaminen ei varmasti ole helppoa. Se saattaa olla fyysisesti hyvin epämiellyttävää ja raskasta.
Henkisestikin kuoleman äärellä oleminen saattaa olla tuskaisaa. Silti elämän loppu, kuten sen alku, on mielestäni erityisen suojelun kohteena.
Silloin, kun ihminen on heikoimmillaan ja häntä on helpoin laiminlyödä, silloin muiden ihmisyyttä mitataan.
Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen juristi ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.
