Kolumni
Jotkut asiat pysyvät, kuten kuninkaat Litmanen ja Selänne
Hanna Houtsonen
Kirjoittajan kolumnit
Ja tapahtuipa urheiluvuoden 2008 lukuisina päivinä seuraavanlaisiakin sattumuksia. Oulun Kärpistä takaisin etelän puuvillapelloille potkittu Jere Karalahti aloitti oikeuksiensa peräänkuuluttamisen tammikuussa. Syksyllä jatkunut sotkun selvittely poiki entiselle HIFK-ikonille
1 500 euron sakot ja kokanokan leiman.
Potkittiin persauksille muitakin urheilumiehiä ja -naisia. Menestystä vaille Matti Nykäseen verrattu Harri Olli paineli takalistostaan löytynyttä kengänjälkeä villaisella kahteen otteeseen, HIFK:n toimitusjohtaja Pentti Matikainen puhui itsensä pussiin toistaiseksi viimeisen kerran ja Martti Kuuselan suunnitelmat mitalipeleistä TPS:n peräsimessä vaihdettiin kahveihin kotona, ilman niitä mitaleja. Alexei Eremenko juniorin elämän- ja autonhallintaongelmat johtivat ongelmiin maajoukkueeseen mahtumisen kanssa.
Entisestä maastohiihtäjästä Kaisa Variksesta tuli alkuvuonna myös entinen ampumahiihtäjä. Toinen kerta toden sanoi, kun EPO ei hävinnyt B-näytteestäkään, ei vaikka miten toivottiin.
Kyseessähän saattoi toki myös olla vuosia suunniteltu, kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n salaliitto Varista vastaan.
Tai sitten ei.
Onneksi meillä riittää suorapuheisiakin asiantuntijoita hiihdon, näytteiden ja salaliittojenkin saralta. Kari-Pekka Kyrö ei todennäköisesti häviä julkisuuskartalta vuoden vaihteen jälkeenkään.
Vallatonta urheilumaailmaa ovat Suomessa valvoneet kuitenkin onneksemme monet, toistaan kirkkaammat äänet. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin kertoi julkisuudessa oman urheiluelämään osallistumisensa keskittyvän lähinnä kuntosalitoimintaan ja jalkapallon seuraamiseen. Maamme urheilullinen tulevaisuus näyttää siis käytännössä olevan turvattu! Urheilun politiikan vuodesta mieleen jäivät se, miten politiikkaa ei kuulemma vieläkään sotketa urheiluun. Nuorten talviolympialaiskisäisännyys 2012 päätyi Itävallan Inns-bruckille hintaan 22,5 miljoonaa dollaria. Kuopio olisi pistänyt samat karnevaalit pystyyn 14 miljoonalla. Väliin taisi jäädä selkeä, melko poliittinen, 8,5 millin ero.
Vuoden päivistä löytyy haikeitakin muistoja. Viisinkertainen mäkiviikon kuningas Janne Ahonen laittoi suksensa viimeisen kerran pussiin ja pussin kellariin heinäkuun alussa.
Kyynelsilmin seurattiin myös tamperelaisen kiekkolegendan Raimo Helmisen jäähyväisiä.
Suloisen haikean 90-luvun tuulahduksen tarjoili myös kolmas, kenties vielä kiistämättömämpi kuningas, Kuningas Litmanen. Jari teki kuin tekikin paluun Suomen karheille nurmille FC Lahden väreissä. Kuluneen veikkausliigakauden ensimmäisestä loukkaantumisestaan Litti kärsi vasta toisen sarjapelin jälkeen kylkivälilihaksensa venäytettyään. Ensi kauden suunnitelmia on kai turha vielä jouluntienoilla pohtia, vai mitä Jari?Vuoden mielenkiintoisimpiin kuninkaisiin lukeutuu myös Teemu Selänne. Anaheim Ducksin kanssa kahden vuoden jatkosta sopinut kiekkokonkari päätti kevään MM-kisat todeten pronssisten juhlien olleen miehen viimeiset maajoukkegeimit. Suomalaisten kiekkohyveiden ilmentymä ei kuitenkaan sulkenut pois mahdollisuutta, etteikö hän vielä pelaisi Vancouverin talviolympialaisissa 2010.
Mikähän mahtaa olla maa, mikä joukkue?
Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittajan tuuraaja.





