Kolumni
Joulun aika altistaa eräkansan delirium apparatukselle, pahalaatuiselle välinehulluudelle
Pekka Reinikka
Kirjoittajan kolumnit
Delirium apparatus on latinaa ja merkitsee välinehulluutta. Eräkansalle sen pahin tartunta-aika on vuosittain kesän korvalla, jolloin eri puolilla maata järjestetään miltei samalla reseptillä erämessuja.
Myös näin joulun alla alan lehdet ovat olleet turvoksissa erävekottimien ja -asujen mainoksia ja ilma siten sakeana Delirium a-viruksia.
Tämän sesongin jos ei nyt aivan eräturhake, niin ei paljon muutakaan, on akku- tai verkkovirtakäyttöinen fileerausveitsi, akullisena pyöreät sata euroa, verkollisena kolmannesta arvokkaampi.
Erävekottimena niitä kaupataan, mutta kyökkikapineita ne paremminkin ovat. Eivät ne kumpikaan oikein mielly kalaretken rekvisiitaksi, sillä akussa riittää ytyä kerrallaan vain reiluksi vartiksi ja verkolliselle ei taida löytyä moneltakaan kalarannalta pistokerasiaa mihin töpseli tökätä.
Kovasti mainoksissa on tyrkyllä myös erilaisia jahtiradioita ja koiran tutkapantoja, joita ei voi ainakaan turhakkeiksi tuomita. Täytyykin ihmetellä, miten sitä tultiin toimeen silloin, kun sellaisia ei ollut.
Varsinkin hirvi- ja muuta seuruejahtia ne helpottavat, ehkän jopa liikaa, mutta lisäävät kyllä osaltaan "ilmaisen" hirvenlihan kilohintaa.
Onhan se myös mukava passissa värjötellessä kuulla korvanapista koiramiehen kertovan, että Repe yhytti hirvet ja paimentaa nyt niitä jo naapurin puolella ja etenee yhä kauemmaksi neljäntoista kilometrin tuntivauhtia.
Tai hetkeä myöhemmin jahtivoudilta, että puretaan passit ja kokoonnutaan tulille, jossa sitten koiranhakijoita odotellessa iloisten veikkojen hilpeää seurustelua luonnon helmassa, kunnes viimein todetaan, että metsästys on tällä erää päättynyt, kun koira saatiin ennen pimeän tuloa kiinni.
Ihan tätä kirjoitusta varten soitin erääseen alan lehdissä "hävyttömän halpoja" jahtipukuja mainostavaan postimyyntiyritykseen.
Olin muka kiinnostunut kalvopuvusta, jota vastaava maksaa kilpailijoilla heidän mukaansa 599, mutta heillä vain 279 euroa kaupanpäällisinä monitoimityökalu sekä 265 euron arvoinen "etupaketti", jossa auton istuinsuoja, kääntölakki, turvaliivi, flanellipaita, alusasu hajuttomaan kerrospukeutumiseen ja fleece-väliasu. Eli puku on vain 14 euroa arvokkaampi kuin "ilmainen" etupaketti ja monitoimikalu kaupantekijäiset huomioiden itse pukua arvokkaammat.
Kysyin, voisinko tilata pelkän puvun, ja mikä olisi hinta. Mutta: "Tarjous on kokonaissetti, johon automaattisesti kuuluu etupaketti, ei niitä voi erottaa toisistaan" oli puhelinmyyjän vastaus. Käsittämätöntä hinnoittelua ja kaupantekoa, sinälläänkin jo deliriumia, hulluutta!
Olen sen verran vanhoihin juuttunut, että en oikein aina miellä eurojen ja senttien syvintä olemusta kuin ehkä vain maito- ja bensalitrojen hinnoissa, muun eurottelun muutan mielessäni herkästi rakkaiksi markoiksi.
Ja katso: Se on erinomaista rokotusta Delirium apparatusta vastaan. Silloin ainakin minä tajuan, miten "hävyttömän tai hullunhalpa" joku erävekotin tahi -asu todellisuudessa on.
Tyydynkin hyvillä mielin eräretkilläni kahisemattomiin, kosteinakin lämpimänpitäviin, nappihenkselisiin Ruotsin armeijan harmaisiin sarkahousuihin (aikoinaan 70 mk Metsästäjäliiton postimyynnistä), Suomen armeijan toppavuoriseen "Nato"-puseroon, jossa muuten aivan erinomaiset lepotaskut (100 mk Kuopion asevarikon nyt jo lakkautetusta sotaväenkaupasta) sekä kelistä ja säästä riippuen joko tavallisiin tahi kiintohuopa- tai irtohuopavuorisiin kumikkaisiin ("oikeasta" kaupasta listahinnalla) jaloissa villasukkien alla pehmeät lämpösukat.
Mielikki sen enempää kuin Vellamokaan ei ole minulle erityisemmin pyllistellyt, vaikka en ole esiintynyt heidän vastaanotoillaan viimeisen erämuodin ja Delirium apparatuksen houkutusten mukaisesti.
Pikemminkin päinvastoin.
Kirjoittaja on eräneuvos.





