Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
16.05.2011 00:01
Kolumni
Käkilinnun kulakasta kurkusta lahnan rasvaiseen päähän
Seppo Kononen
Kirjoittajan kolumnit
Eurooppa-päivänä toukokuun yhdeksäntenä lämmittelin illan sulossa mökkisaunaa, kun kuulin käen kukkuvan ensimmäistä kertaa näille sulille. Luonnon hiljaisuudessa se on aina yhtä sykähdyttävä elämys.
Vaistomaisesti sitä alkaa aina myös laskea, montako kukkua tuon näkymättömän käkiuroksen kurkusta riittää. Niin paljon on ihmisellä elinvuosia jäljellä kuin käellä kukahduksia yhtä perää; näinhän meidät on opetettu ajattelemaan heti lapsesta alkaen.
Yksi, kaksi, kolme, nelj... Eikö enempää, siihenkö se jo loppui? Kolme ja puoli vuotta tästä eteenpäin, ja sitten se on lähtö tai kanttuvei, kuten maalla ennen sanottiin.
Onko nykyajan valistuneella ihmisellä oikeus heittäytyä taikauskoiseksi samaan tapaan kuin muinoiset metsäentisajan metsäsuomalaiset?
Kolmen ja puolen vuoden päästä olen tässä käkiasiassa jo huomattavasti viisaampi kuin tänään. Eivät eläkeläiset Suomesta lopu, vaikka Luikonniemen Kankaanniemen käki olisi osannut laskea etukäteen eloni päivät.
Harva ihminen on muuten nähnyt käen luonnossa. Vaikka keväinen metsä olisi täynnä kukuntaa, niin etsipä lintu silmiisi puitten keskeltä. Ei onnistu.
Joskus kesäaikaan käki lehahtaa huomaamattomasti pihapiiriin, ja silloin voi hyvällä tuurilla nähdä häivähdyksen tuosta harmaasta siivekkäästä. Tuurilla ja tuurilla: ainakin oma mummoni oli vakuuttunut siitä, että jos käki tulee pihaan, niin se on jonkun talossa elävän kuolemaksi.
Kovin synkästi, kuin kuoleman varjon mailta, alkoi tämä keväisen savolaisen luonnon ylistys. Eikä kohentunut mieliala paljon korkeammalle, kun katsoin rantaveteen tipauttamani katiskan. Kaksi pientä kiiskeä, ei niistä tule vielä soppaa, vaikka se olisi kuinka herrojen herkkua.
- Liian helppoa on kalastus, kun laiturin päässä on katiskasi, huikkaavat mökkinaapurit, jotka ovat lähteneet laskemaan omia verkkojaan puhtoiseen Rikkaveteen.
- Vai helppoa? Pitihän minun ajaa tämän takia yli kaksikymmentä kilometriä kirkolta...
Kiiskikin on arvokala, jos kahden pikku sintin takia joutuu autoilemaan lähemmäs puolensataa kilometriä.
Periaatteessa ei pitäisi koskaan moittia kotimaista kalaa kalliiksi.
Suoranaista tuohtumusta tunsin taannoin, kuin luin omasta lehdestä uutista, miten suomalaisen kalan hinta on muka noussut ennätysmäisen korkealle.
On kai se kallista, jos sitä lähdetään ostamaan Helsingin Eteläsataman tai Hakaniemen torin halleista. Helsingissä ei ole vain Helsingin hinnat, vaan myös Helsingin palkat, ja silloin kotimainen kuhafilé voikin maksaa neljänkymmenen euron pintaan.
Miksi savolaisen pitäisi mennä Helsinkiin, kun oman maakunnan hallista kuhaa sai esimerkiksi viime talvena kympillä kilon ja siihen ilmaisen fileerauksen päälle? Onko neljä euroa hauesta tai lahnasta ylivoimaisen kallista? Tuskin, päinvastoin kotimainen ja jopa paikallinen kala on "sikahalpaa", kuten sana kuuluu.
Riistaveteläisillä on yksi kalaherkku ylitse muiden. Ukko kuin ukko, akka kuin akka kehuu, miten maukasta on lahnanpäistä tehty kalakeitto.
Lähiviikkoinahan tuota oppia sopii testata itse kunkin, kun lahnaa tulee kudun alkaessa, tuomien kukkiessa, solkenaan verkoista.
Kunnallisneuvos Armas Kananen on armoitettu ja tunnettu rantakalan keittäjä ja tietää reseptin myös lahnanpääkeittoon.
Tai oikeastaan kaksikin reseptiä, sillä tapoja on kaksi. Toisen reseptin mukaan lahnanpääkeitto keitellään tavallisen kalakeiton tapaan perunoitten kera ja kermalla tai voilla höystäen. Toinen tapa on keittää päät vedessä, jota on höystetty suolalla, sipulilla, pippurilla ja muilla sopivilla mausteilla.
Ja rouskutellaanko päät siltään kiduksiin? Ei rouskutella, vaan puretaan pää hienovaraisesti ja imeskellään kaikki osaset nautiskellen puhtaiksi lihasta ja erityisesti rasvasta, jota lahnan päässä on ruhtinaallisesti. Aikaa siihen tärväytyy, eikä imeskely ole ihan kauneinta katseltavaa.
Vaan jos herrat saavat imeskellä silmä poskella heinä-elokuussa kuussa rapujaan, niin miksei savolaisen rahvaan ole lupa imeskellä lahnanpäitään naama rasvassa kevään ja alkukesän suloisessa autereessa?
Kirjoittaja on Ulkoilu ja erä -sivun tuottaja. seppo.kononen@savonsanomat.fi
