Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
08.12.2008 00:01
Kolumni
Kannattajan etiketti kannattaa opetella ennen katsomoon menoa
Kristiina Poutiainen
Kirjoittajan kolumnit
Olen ollut Niiralan montussa kannattamassa KalPaa viimeksi kolmevuotiaana, jolloin en vielä suuremmin osannut arvostaa kiekon perässä pörräämistä. Vaan nyt - kiitos muun muassa söpöjen uusien pelaajien - on tämäkin harrastus elvytetty henkiin. (Korostan, että kannatan siis kovasti jääkiekkoa, enkä mene niitä miehiä sinne katsomaan.) Näin uudisaikuiskatsojana hämmennyin lätkäkulttuuriryöpsähdyksestä. Sirkukset, poppikisat sun muut mäkihyppykarkelot on kyllä tullut nähtyä, mutta tällainen urheilun ja teatterin miksaatio oli täysin uusi katseluelämys.
Muillekin uudiskatsojalle lienee syytä valottaa etikettiä, jota on hyvä otteluun mennessä noudattaa.
Äkkiseltään voisi luulla, että omaa joukkuetta voi kannustaa vain huutosakissa. Jos nimittäin muualla sattuu sisäistymään peliin, innostumaan ja ulvomaan hurraata, hiljaisemmat vierustoverit rykivät vieressä, että kröhkröh, paljonkohan tuo on jo juonut. Vilkuilevat toisiaan, että toivottavasti ei nyt nolaa moukka meitä.
Ällös kuitenkaan arastele, oi eläytyväinen fani. Mitään menetettävää ei ole. Mykkien jäyhyys ja teennäinen häveliäisyys voi jopa ärsyttää: mitä ne sinne tulevat jurottamaan, menkööt kotiinsa kuuntelemaan radiosta tanhuja. Mutta pidä pääsi kylmänä, parahin fani, ja ajattele, ettei KalPa voita ainakaan heidän äänettömällä tuellaan. Hiljaisempienkin tekisi mieli kiljahdella, vaan eivät uskalla. Kaikki eivät ymmärrä peliin kuuluvaa kannustusmomenttia.
Jotkut puolestaan käsittävät tukiälähdysten sisältöjen merkitsevyyden täysin väärin, ja tulittavat silkkaa alapääsanastoa nuorimpien katsojien kuuloetäisyydellä. Tenavat toki omaksuvat valtavat määrät K18-lyriikkaa, mutta ei sitä kaikkea tulisi opettaa jääkiekkopelissä sylkiroiskeiden saattelemina.
Siksi kirjastossa voi jo etukäteen käydä sivistämässä itseään erilaisin loruin, joita kajauttaa ilmoille eri tilanteissa. Ehkä jotain ylevämpää kuin aina yhtä napakka "tapa se!". Erityisesti nokkapokkiin, joissa vastustaja koettelee omaa suosikkia, voi harjoitella simpsakan riimin (vaikkapa: hanki kotiin Barbara, ettei tartte Kapasta halia).
Verbaliikkaa voi viritellä myös katsomalla Pikku Kakkosta. Voisi Ilveksiä tai Kärppiä kirpaista, kun yleisö mylvii "titititi-nalle titi-tallustaa!" Pelikaaneille kajautetaan annos Piipii pikkuista lintua ja JYPille vaikka Känkkäränkkää.
Myös tuomarille kuuluu ilmoittaa säännöllisin väliajoin faktoja hänen epäammattimaisuudestaan tai eläkeikänsä lähestymisestä. Välillä voi oikein nousta seisomaan ja puida nyrkkiä raitapaidan näköaistivammalle. Lähimmän vierustoverin lompakon, kengän tai silmälasien heitto jäälle ei ole suositeltavaa, muttei täysin tavatontakaan. Käräjillä voi sitten vedota siihen, että kyseisen ammattikunnan kaihi- ja muut silmävaurioepäilyt ovat yleisön mukaan sangen yleisiä, jopa viikoittaisia.
Erätauoilla on tapana lähteä jonottamaan hieman kurkunkostuketta. Kielen sammallukseen ei kuulemma kiinnitetä huomiota, mutta innokkain fani hoksaa kyllä, ettei kannata sotkeentua sanoihinsa, jalkoihinsa tai vastustajajoukkueen cheerleadereihin.
Ps. Niiralan montussa juotavaa kannattaa santsata vain, jos viitsii sinnitellä kupla otsassa kaksi viimeistä erää, jonottaa vessaan yhden erän verran tai lorottaa ulkona muiden kanssa samassa rintamassa. Taskukatetri olisi kätevä vemmel, että vinkvink siellä popcorninmyyntiosastolla.
