Kolumni
Kärki kärsiköön luuta-auton roolinsa
Ari Mäntylä
Kirjoittajan kolumnit
Sebastien Ogier voitti Akropolis-rallin oivan taktikoinnin ansiosta. Hän jättäytyi ensimmäisen ajopäivän päätteeksi neljänneksi ja sunnuntain erikoiskokeille hän halusi lähteä toisena autona. Ogier luopui lauantaina 17 sekunnista taatakseen paremman lähtöpaikan Sebastien Loebin takana. Riski kannatti ja Ogier juhli sunnuntaina kauden kolmatta voittoaan.
Kansainvälinen autoliitto FIA muuttaa MM-rallin sääntöjä ensi kaudeksi siten, että kärkikuljettajat lähtevät toisen ja kolmannen ajopäivän lenkille käännetyssä lähtöjärjestyksessä. Edellisen päivän taitavimmat kuljettajat saavat siten parhaan mahdollisen lähtöpaikan. Kun myös testierikoiskoe muuttuu aika-ajoksi avauspäivän lähtöpaikoista, saavat parhaimmat kuljettajat aina hyvän lähtöpaikan.
Kuljettajat eivät ole pitäneet lähtöpaikoilla taktikoinnista, mutta se on ollut rallin suola. Voittaakseen MM-rallin kuljettajan täytyy osata muutakin kuin ajaa kovaa. Suurelle yleisölle viimeisen erikoiskokeen himmailut ovat saattaneet tuntua hämmentäviltä, mutta ainakin se on tehnyt päivän viimeisestäkin erikoiskokeesta mielenkiintoisen.
Miksi parhaille kuljettajille pitäisi antaa paras lähtöpaikka, kun he ovat nopeita ja taitavia muutenkin? Kun kilpailua johtanut kuljettaja on joutunut luuta-autoksi seuraavan päivän pätkille, on se tasoittanut tilannetta. Petter Solberg menetti Akropolis-rallissa 52 sekunnin johtonsa neljällä erikoiskokeella lauantaina. Jos Solberg olisi saanut lauantain pätkille puhtaan ajouran, olisi muilla ollut vaikeuksia tavoittaa norjalaista ja ralli olisi lässähtänyt niille sijoilleen.
Citroenin tallissa on meneillään henkien taistelu. Ogier ei osoita kunnioitusta seitsenkertaiselle maailmanmestarille Loebille, vaan nöyryytti häntä 6-1 Akropolis-rallissa. Loeb on Ogierille kuin kuka tahansa kanssakilpailija. Ogierin mukaan hänen on voitettava kaikki Loeb mukaan lukien, jos hän haluaa voittaa ralleja ja mestaruuksia. Ogierille apupoikana oleminen on tuntematon käsite.
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimituksen esimies.





