| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Katsoja houkutellaan kentän reunalle kosiskellen, ei väkisin
17.5.2010 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Katsojia. Me haalimme katsojia.
Meidän on haalittava katsojia? Liigoina, sarjoina ja järjestelminä meidän on tehtävä kaikkemme imeäksemme katsojia. Kosiskellen, kehottaen - hyvä ettei käskien. Väkisin.
Vaan miten on? Entä jos juju pitää pesäänsä juuri tässä?
Katsojia ei oteta. Katsojat saadaan.
KOLEITA UUTISIA on kantautunut eri puolilta keväthorkkaista valtakuntaa.
TamU-MyPa, 1 129 katsojaa.
MyPa-JJK, 954 katsojaa.
MIFK-TamU, 1 129 katsojaa.
Jaro-Honka, 1 152 katsojaa.
Jokin aika sitten JJK:n toisinajatteleva toimitusjohtaja Joni Vesalainen totesi lakonisesti, että jokainen Veikkausliigan ottelu, jossa on alle 1 500 ihmistä, on järjestävälle seuralle kuluerä.
KABINETEISSA kuhistaan, puhistaan ja kustaan housuun. Lajit ja niiden eriskummalliset organisaatiomallit ovat hätätilassa. Jääkiekon SM-liigan katsomoissa on ihmisiä tasaisena massana. Jalkapallomaajoukkueen karsintaotteluissa riittää väkeä ja väkevää tunnelmaa. Pohjanmaalla ja Kainuussa pesiskatsomot vinkuvat parhaimmillaan pinkeinä.
Mutta entä muuten? Jalkapallo, koripallo, lentopallo, jääpallo, kaukalopallo, nuorekas salibandykin... Miten montaa ihmistä ihan oikeasti kiinnostaa?
Paniikissaan sarjojensa päättäjät käyvät valtataistelua ja yrittävät huitoa turpaan sekä omiaan että muiden sarjojen päättäjiä. He loihtivat pakonomaisesti uusia ideoita, rakentavat systeemejä, esittelevät huikeita ja huikentelevia visioita.
He tekevät paljon, huhkivat ja sähläävät.
Mutta eivät lopultakaan tiedä, mitä tekevät.
ISTUN TOUKOKUUN toinen päivä Vaajakosken kentän evakkokatsomossa. JJK ja TPS (2 547 katsojaa) pelaavat jalkapalloa, kun vihainen ja vappukrapulainen raekuuro pyyhkäisee vaakatasossa nurmialueen yli.
Miksi hitossa palelen vapaaehtoisesti vapaapäivänä? Mikä surrealistisessa hetkessä inspiroi?
Olisiko läheisyys?
Siitä urheilussa on kuitenkin perimmältään kysymys silloin, kun puhutaan urheilun ja katsojan välisestä yhteydestä. Kun urheilija tai urheilujoukkue kykenee tuomaan itsensä ja motiivinsa liki, syntyy suhde. Se ratkaisee.
Minä haluan seurata tätä joukkuetta. Minä samastun tähän joukkueeseen. Tämä joukkue muodostaa minulle tarinan, jonka seuraan loppuun saakka. Minun joukkueeni.
Liigajohtajat kabineteissaan lähestyvät asiaa perspää edellä. Kaikessa hassunkurisessa pomona pätemisessään he rakentavat järjestelmiä, puljaavat joukkuemääriä, pelipäiviä ja alkamisaikoja, uhmaavat Luojan laatimia vuodenaikoja, pykälöivät olosuhdedirektiiveja, luovat teennäistä markkinahumua, neuvottelevat suurliikemiehen hullun kiilto silmissään televisioyhtiöiden kanssa...
Unohtaen tyystin yhden asian. Ihmisten liikeratoja ei voi määritellä - saati määrätä.
Ihminen lähestyy mieluummin aitoa kuin ylimeikattua kohdetta, mieluummin vapaata kuin ylituotteistettua urheilua.
LAUANTAI. Talvesta selviytyneet suomalaiset on palkittu ihmeellisellä helletsunamilla. Turusta kiirii valoisampi viesti.
TPS-Inter, 6 643 katsojaa.
Paikallisottelu, joka piti sisällään kaivattua luomumagiikkaa: odotusta, yhteisöllisyyttä ja kamppailumieltä.
Tänään KuPS-JJK.
Miten olisi?
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja.
