| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kaunis, älykäs, kiinnostava, sopeutuva, mutta myös väkivaltainen ja verenhimoinen
29.9.2008 18:09
Kirjoittajan kolumnit
Venäjällä riittää susia, sen todistaa Galgaryn yliopiston ympäristötieteiden emeritus professori Valerius Geist toimittamassaan kirjassa, jossa on Venäjällä vaikuttaneen amerikkalaisen eläinlääkärin Will N. Grawesin kirjoitus Venäjän sudet sekä venäläisten tutkijoiden Mihail P. Pavlovin ja Sergei Korytinin tutkimukset susien vaarallisuudesta ja susista ihmissyöjinä.
Koko opuksen on puolestaan kääntänyt ja toimittanut suomeksi Suden kääntöpuoli ilomantsilainen hirvitutkija Kaarlo Nygren.
Will Graves luonnehti sutta kauniiksi, kiinnostavaksi, älykkääksi ja sopeutuvaksi luontokappaleeksi, joka kuitenkin on myös väkivaltainen, hurja ja aika ajoin verenhimoinen.
- Sudet eivät leiki, hän kiteyttää.
Venäjän susitilastot kertovat, ettei susien kanssa ole leikkimistä. Vuosina 1849-1851 sudet tappoivat 260 aikuista ja 110 lasta. Susien tekoset ovat sittemmin jatkuneet - jopa neuvostoaikana - ikään kuin aaltoina susikantojen vaihteluiden mukaan.
Venäjällä ihmisten kimppuun hyökänneet eläimet ovat olleet 70-80 -prosenttisesti rabiestartunnan saaneita raivotautisia susia.
Valko-Venäjällä vuonna 1957 raivosi susi, joka kulki 36 tunnissa 150 kilometriä ja puri tuona aikana 25 ihmistä ja puolta sataa kotieläintä.
Myös terveet sudet saattavat käydä ihmisten kimppuun.
Tällaisia yksilöitä on ollut yhdestä kahteen vuosikymmenessä.
Yksi tapauksista on sattunut Karjalan tasavallassa.
Neuvostohallitus kielsi julkistamasta susien surmatekoja. Kiellolla yritettiin salata, ettei neuvostorahvaalle sallittu kapinan pelossa tehokkaita luotiaseita metsästykseen.
Neuvostoliitossa oli tosin ihan virallisestikin susivahinkoja. Raporttien mukaan sudet saattoivat tappaa yhtenä ainoana vuonna yli 750 000 kotieläintä hevosista vuohiin ja ankkoihin sekä sen päälle toistakymmentä tuhatta poroa.
Rahassa laskien vahingot saattoivat nousta vuodessa jopa pariin miljardiin ruplaan.
Eikä ihme, sillä aroilla, taigalla ja tundralla jolkutteli enimmillään vuosittain jopa parisataa tuhatta sutta, josta jokainen tarvitsee vuorokaudessa kolmisen kiloa lihaa.
Pelkillä sopuleilla ei susi suinkaan elä, vaikka kanadalainen Farley Movat nimeää taitavasti kirjoitetussa sutta hellivässä kirjassaan Never Cry Wolf (Älä sutta hauku) sopulit suden pääravinnoksi.
Kirjasta on tullutkin miltei susifanien Raamattu.
Susien tekosia yritettiin ja yritetään torjua mittavilla jahdeilla.
Yksistään neuvostoaikana pääsi taanalle yhteensä yli 1,5 miljoonaa sutta, enimmillään jopa runsaat 62 000 viirusilmää vuonna 1946. Vuonna 1988 kaatomäärä oli "vain" puolet tuosta.
Suden kääntöpuoli on aika rajua luettavaa. Lukemista raskauttaa, että siinä on sivutolkulla yksityiskohtaista dokumentointia susiturmista eikä aina edes kronologisessa järjestyksessä.
Vaikka kirjoittajat ovat sitä mieltä, että susi on susi, on heidänkin mielestään myös sudella oltava tilaa nykymaailmassa.
Mutta ei yksinomaan susien ehdoilla, vaan niin, että susikannat pysyvät hallinnassa ja sudet ihmisarkoina, sillä "sudet eivät todellakaan leiki!".
Kirjoittaja on eräneuvos.
