| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kauppahallin kulmilla kuiskitaan jo KalPan kultajuhlista
8.9.2009 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Taustapeilissä kimaltelee pronssi, elettävänä on 80-vuotisjuhlakausi ja siirtomarkkinoilta verkkoihin tarttui enemmän kuin oikeastaan pyydettiin: KalPan lähtökohdat torstaina käynnistyvään jääkiekon SM-liigakauteen ovat paremmat kuin koskaan.
Kun vielä talouden taantuma on tasoittanut seurojen euroeroja ja kuopiolaisten harjoituspelit ovat tarjonneet voittokulkua, on KalPa aivan uudessa tilanteessa. Kauppahallin kulmilla kuiskitaan jo kultajuhlista, eikä pistettäkään ole jaettu.
Koko 2000-luvun alkupuolen eräänlaista eloonjäämistaistelua käyneelle kuopiolaiselle huippukiekolle viime kausi oli kuin keidas janoiselle. Menestyksen janoa tyydyttäessä on kuitenkin hyvä muistaa, että keidaskin on keskellä erämaata.
Kuopiolaista pääsarjapalloilua on viimeisen kymmenen vuoden aikana kurmuutettu sen verran usein, että suuret odotukset suo urheilun kuluttajille ilomielin. Valmentajien suosikkihokemia lainaten uuteen kauteen on mentävä kuitenkin vaihto kerrallaan.
KalPan pelaajamateriaali, pelitapa ja kannattajien tuki voivat parhaassa tapauksessa kantaa kuopiolaiset mestareiksi, mutta yhtä hyvin sesonki voi päättyä jo ennen kuin tosipelit edes alkavat.
Kuten viime kausi osoitti, SM-liigan tasoerot ovat aidosti kaventuneet ja kevän ja kesän liikkeiden perusteella tuleva talvi voi olla vielä edellistäkin tasapäisempi.
SM-liigan runkosarjaa tahkotaan nykyisellään 58 kierrosta. Vaikka KalPan materiaali on tasokkaampi kuin viime kaudella, ei sekään kestä tiettyjen avainpelaajien pitkiä loukkaantumisia.
Kaiken lisäksi urheilussa, ja etenkin joukkueurheilussa, voittajan ratkaisevat usein muut asiat kuin yksilöiden taito tai valmentajan oivallukset.
Enkä nyt tarkoita tuomareita, jotka hävinneen joukkueen valmentaja löytää tälläkin kaudella monta kertaa ottelun ratkaisijoiksi myös ratkaisuotteluissa.
Riemun ja pettymyksen raja on liki olematon, siitä KalPan pronssikausi käy esimerkiksi.
Odotuksiin nähden mykistävä runkosarjakausi ja kamppailu piikkipaikasta keikahti viimeisellä kierroksella kuutossijaksi ennen pudotuspelejä.
Niiden avauskierroksella HPK kaatui ratkaisevassa ottelussa ja kausi jatkui välieriin ja lopulta voitokkaaseen pronssipeliin.
Jos HPK olisi vienyt ratkaisukamppailun, KalPan taloudellinen tulos olisi reilun 120 000 euron liikevoiton sijaan ollut tappiollinen ja kuuman kiekkohuuman kierrokset olisivat jääneet vain varovasti kytemään. Nyt lieskat lyövät valtoimenaan jo ennen kuin kiekko on pudonnut jäähän. Pienet marginaalit ja isot panokset, sanovat asiantuntijat.
Onneksi tiedämme viimeistään toukokuun toisena päivänä, kuka ansaitsi onnen ja kenelle kiekko pomppi kaudella 2009-2010.
Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimituksen esimies.


