Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
06.03.2011 00:01
Kolumni
Komea ja värikäs ura lienee nyt väistämättä lopullisesti paketissa
Juha Hölttä
Kirjoittajan kolumnit
Manageri Jukka Härkönen vannoi jo kaksi vuotta sitten Janne Ahoselle, että toisia jäähyväiskisoja hän ei suomalaiselle tähtiurheilijalleen järjestä. Härkönen oli silloin sulatellut muutaman viikon tietoa, että Ahonen päättikin jatkaa uraansa yhden välivuoden jälkeen.
Lauantaina Härkönen vannoi samaa, eikä ole epäilystäkään, etteikö vala pitäisi. Tuskinpa yhdet jäähyväiset kokenut Ahonenkaan sitä haluaisi.
Itse vannoin lauantaina täällä Oslossa, että kirjoitin Ahosen jäähyväisjutut silloin keväällä 2008. Nyt se ei ole enää tarpeen.
Muutamassa tunnissa mieli kuitenkin muuttui. Ahosella on takanaan niin huikea ura ja olen työnantajani toimeksiantojen ansiosta päässyt seuraamaan sitä niin läheltä, että pakkohan tässä on vähän muistella.
Yhteinen taival alkoi vuoden 1993 MM-hiihdoista Falunissa, joissa Janne oli vielä gameboyta isompiensa perässä pelaava pikkumies.
Hyppääjälupauksen sijoituksissa ei vielä ollut muistelemista, mutta muistiin on jäänyt, että toin osan Jannen tavaroista Lahteen. Hän lähti Falunista suoraan voittamaan tuplakultaa nuorten MM-kisoihin.
Vuoden 1997 Trondheimin MM-kisoissa varusmies Ahonen tuli ja vei normaalimäen mestaruuden melkein puskista. Oma päällimmäinen muistikuva tuosta päivästä on se, kun jo silloin menin maitohapoille juostessani maailmanmestarin perässä.
Vuoden 2005 Oberstdorfin MM-kisat ovat sitten oma lukunsa. Ahosella oli takana täydellinen alkukausi, mutta myös salaisuus, jonka satuin kuulemaan hänen maajoukkuekaveriltaan. Talven mäkikisoja itsevaltiaana hallinnut Ahonen lähti tuolloin MM-jahtiin kylkiluu murtuneena. Silti hän voitti suurmäen maailmanmestaruuden.
Lauantaina hän ilmoitti, että se on nyt tässä, eikä päätöstä enää ole syytä epäillä.
Monien mielestä kaksi vuotta kestänyt "uusi ura" oli Ahoselta virhearviointi, mutta ei minusta. Viime talvena hän oli kakkonen mäkiviikolla ja olympianelonen. Ne ovat saavutuksia, joihin harva pystyy.
Omakohtaisesti muistan erityisesti mäkiviikon. Itse olen kiertänyt turneen kai viidesti, Ahonen yli kymmenen kertaa useammin, mutta vuosi sitten olimme siellä ainoan kerran yhtä aikaa.
Miehen menestystä oli kiva seurata, samoin ihmetellä sitä, kuinka käsittämättömän suosittu mäkiviikon viisinkertainen voittaja on turneen isäntämaissa.
Tällä kaudella hypyt eivät ole kulkeneet, mutta yleisö ei ole mestaria unohtanut. Janne! Janne! -huudot kaikuivat täpötäydessä Holmenkollbakkenin mäkimontussa, kun hän tuli alas vihonviimeisen arvokisahyppynsä.
Siihen oli hyvä lopettaa.
Kirjoittaja on Etelä-Suomen Sanomien urheilutoimittaja.
