Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
29.04.2011 00:01
Kolumni
Kuka hyötyy jos lakkaamme suvaitsemasta toisiamme?
Sirpa Kähkönen
Kirjoittajan kolumnit
Cui bono? Kenen hyväksi? Näin neuvoi kysymään jo roomalainen oraattori ja valtiomies Cicero.
Puhetaito, retoriikka, on poliitikon ja poliittisen liikkeen tärkeimpiä menestystekijöitä. Sanoissa on se ihmeellinen ominaisuus, että ne toimivat etumaksuna vaalien alla, ja myöhemmin ne voidaan kiistää. Voidaan puhua väärinkäsityksistä, voidaan kuitata suuretkin puheet vaalipropagandaksi, joka on sallittua hyvää päämäärää tavoiteltaessa.
Vanhat poliittiset puolueemme ovat kärsineet suuria imagotappioita rahasotkujen vuoksi. Rahan liikkeitä on helppo seurata. Ja koska elämme rahavaltaa korostavassa yhteiskunnassa, moraalinen rikos liittyy saumatta talousrikokseen.
Cui bono? Viime vuosien perspektiivistä tarkastellen liike-elämän tavoittelema hyöty on ollut politiikan kompastuskivenä. On ollut maan tapa vaieta, jättää kertomatta kytköksistä. Sanaton alue on kasvanut ja salakähmäisyys korruptoinut ne, jotka operoivat vaiti.
Tällaisessa tilanteessa riski retoriikka ja reippaat sanat vaikuttavat raikkaalta tuulahdukselta Rehellisten maasta, jossa kähmyilyä ei suvaita ja ruma sana sanotaan niinku se on.
Kun valta vaihtuu, on aina hyvä tutkia, keihin uuden vallan retoriikan keihäänkärki kohdistuu. Viimeaikaisen poliittisen retoriikan pohjan näyttäisi muodostavan sivistyneistön ja "eliitin" kritiikki - eliittiin luetaan välillä vanha, ryvettynyt poliittinen valtakerrostuma, väliin "suvaitsevaisto", joka termi on muodostettu liittämällä yhteen suvaitsevaisuus ja sivistyneistö.
Poliittinen koneisto nimeltä parlamentaarinen demokratia kykenee mukauttamaan suurenkin määrän kapinallisia osaksi järjestelmää. Tällöin ne, jotka lähtevät demokraattisen vaikuttamisen tielle, menettävät osan puhtauttaan, joka syntyi ulkopuolisuudesta.
Jos väistämättömien poliittisten lehmänkauppojen tuottama pettymys purkautuu viharetoriikkana, yksi helppo kohde sille voi olla juuri arvoliberaali sivistyneistö. Silloinkin täytyy pitää pää kylmänä ja kysyä, cui bono, kenen eduksi on katkaista kansallinen projekti, jonka keskeisenä osana on ollut sivistyksen ja kulttuurin kunnioitus ja eliitin värvääminen kansasta. Lähes koko sivistyneistömme muodostuu ihmisistä, joiden esivanhemmat ovat kuuluneet "kansaan". Juuri suvaitsevaisuus on tasa-arvomme pohjalla; usko ihmisen kykyihin, ei perittyyn asemaan.
Suvaitsevaisuus ei tarkoita sitä, että rakastaisimme kaikkia. Suvaitsevaisuus tarkoittaa sen sietämistä, että maailma koostuu erilaisista totuuksista, erilaisista näkökannoista, erilaisista lähtökohdista. Sivistys kasvattaa ihmisessä kykyä nähdä asioita eri puolilta.
Maisterisjätkät ja kielentutkijat ovat saaneet koulutuksensa verovaroin maassa, jossa lapsia on opetettu lukemaan ja kirjoittamaan yhteiskuntaluokkaan ja sukupuoleen katsomatta. Maassa, jossa syrjäkylällä asuvan köyhän perheen lapsikatraasta on voinut tulla kirjailijoita, kansanedustajia ja johtajia.
Pilkattu sivistynyt suvaitsevaisuus on Suomessa merkinnyt muun muassa sitä, että kirjailijat ovat puolustaneet köyhää kansaa ja opetuslaitoksen kehittäjät kannattaneet vähävaraisimpienkin oikeutta oppiin.
Kannattaa kysyä, kenen eduksi sivistyksestä tehdään retorinen pelimerkki.
