A A
Kolumni

Kuka sammutti kulttuuritoimituksen valot?

9.4.2009 0:01 Jouni Tossavainen

Kirjoittajan kolumnit

Kulttuurijournalismin kuningasjätkä Erkka Lehtola kuoli 14 vuotta sitten. Kuka muistaa hänet, entä työmyyrät Seppo "Mätämuna" Heikinheimon ja Jukka Kajavan? Kulttuurisivujen eläviä eläkkeelle jääneitä legendoja ovat vaikkapa Aarre Huuskonen, Anja Penttinen, Kaisu Mikkola ja Pekka Tarkka.

Nämä työnsankarit rakensivat kultuuriosastot, joiden nykyisiä sivuntäyttäjiä kustantaja Niklas Herlin nimittää lahjotuiksi "vallan kahvan lutkuttajiksi" (Uusi Suomi 2.3.).

Päätoimittaja Matti Apunen kävi oppi-isänsä Lehtolan haudalla ja innostui kuten Herlin. Aamulehdessä 21.3. Apunen kirjoitti: "Kulttuurijournalismi ei tuota enää uutisia, vaan sisäsiistiä sanailua. ... Kulttuurijournalismi ei ole enää vastavoima. Se on säyseä taiteen sisäinen osasto, joka tuottaa kritiikkipalveluja."

Herlin-Apusen ripistä kuohahti kisma kriitikkopiireissä, mikä lienee ollut tarkoituskin. Kerrankin palataan siihen 1980-luvun porvarilehtien kulta-aikaan, kun Uusi Suomi ja Aamulehti tarjosivat vaihtoehdon Helsingin Sanomille.

Jos ette olleet mukana, koettakaahan kiivetä rattaille. Minäkin satuin sattumalta Katajanokalle, kun Apusta teilattiin journalistien Mediapäivän paneelissa.

Pahassa raossahan päällikkö oli oman talon ahkerimman kulttuuritoimittajan Maila-Katriina Tuomisen sanoessa, että Apunen on tehnyt hidasta murhaa kollegana ja pomona. Aamulehden kulttuuria lukee vain 36 prosenttia tilaajista, kun Hesarissa sama luku on 76.

Saisiko tuosta uutisen, jonka Apunen ostaisi?

Aamulehdelle uutinen ei ole ainakaan se, että lehden runokritiikki on lopetettu. Entä onko uutinen, että Hesarin ex-kulttuuripäällikkö Heikki Hellman tunnustautuu edelleen vasemmistolaiseksi? Entä se, että Hellman myöntää Hesarin lukujuttujen mielistelevän myötäsukaisesti lukijoita?

Entä otsikko: Apunen vaatii eettistä keskustelua. Ja juttu alkaisi: Eettisellä keskustelulla on nyt tilausta, uskoo Apunen ja vaatii kulttuuriin samanlaista puhdistusta kuin politiikan toimittajat pamfletissa Lumedemokratia.

"On siinä paljon paskaakin", vastaa pomolleen Lumedemokratiansa lukenut Tuominen. Hän aloitti työnsä Lehtolan kulttuurissa ja "paskassa" on sitä asennetta, jolla palataan Erkan jätkäaikaan. Apusen mukaan se oli "rähinää, asenteellista, omahyväistä, nenäkästä, tendenssijournalismia, joka häikäilemättä nosti esiin suosikkejamme".

Kerratkaamme siis Erkan trilogia Kovaa pumpulia (1983), Revitty lippu (1985) ja Pisaratartunta (1987) ja ruvetaan rähisemään kuten Erkan poika Jyrki Lehtola niistä aiheista, joita Apusen mukaan ei käsitellä kriitikkopiireissä: tanssi, naistutkimus, tutkimus, Kiasma, Finlandia-voittaja, video, harsovaipat... ja herraviha.

Erkan jätkäopeilla osattaisiin rähistä kuten urheilijat, kun on kyse Keskuskentän tekonurmesta. Kun Kuopion teatteriremontti ei ala, etusivun pääjutussa karjuttaisiin ison ja pimeän kuvan kanssa: "Sammuvatko valot!"

Kirjoittaja on kuopiolainen kirjailija.

Kommentit

yx kirjoitti 09.04.2009 10:50

Kuka yrittää sammuttaa valot,näin kysymys kuuluu.
 

Kulttuurinkenttä riittävän laajasti käsitettynä paljastaisi sen elävän parhaiten symbioosissa.Toiminnallinen - ja sosiaalinen vuorovaikutussuhde on välttämätön kaikilla kulttuurin saroilla.Vastakkainasettelua ei ole aloittaneet vieläkään tekonurmen uusimista puoltavat,eikä ole räyhänneet.

Vaikka ahkerien,Kajavan ja Heikinheimon poismenon synnyttämän tyhjiön pitäisi täyttyä.Nyt sitä jo kaivataan,toisin oli silloin,kun arviointi oli voimissaan.Kokeiltaisiko totuutta jokainen kohdallaan?

veetivelvet kirjoitti 09.04.2009 13:13

Enpähän hakisi mallia ainakaan urheilutoimituksista. Koska olet viimeksi nähnyt urheilusivujen pääuutisena jotain muuta kuin huippu-urheilua? Milloin olet nähnyt urheilutoimittajan repivän auki jääkiekkoliigan sisäpiirikulttuuria, tai kirjoittavan kriittisesti lähes jokaisessa kaupungissa valtaa pitävästä urheilupuolueesta? Ei, he puhuvat pääsarjajoukkueiden taloudesta, sponsoreista, hallien huonosta palvelutasosta, pelaajapalkkioista, he puhuvat resursseista. Vähän välillä myös itse suorituksista.

Näin Apunen kirjoitti: "Mikä on nykyisten kulttuuritoimittajien missio? Ovatko he nyt etsimässä Venäjän Walesaa tai Kieslowskia?

Nykyinen kulttuurijournalismi puhuu resursseista, tekniikasta, oopperan ilmapiiristä, Mannerheim-elokuvan rahoituksesta, resursseista, popmusiikin vientituesta ja vielä vähän resursseista.

Kulttuuritoimittajat eivät puhu suomalaisesta itsesensuurista tai poliittisesta korrektiudesta, jota he myyvät.

Kun "kohutaiteilija" Ulla Karttunen laittaa taiteen nimissä näytteille lapsipornoa, kulttuuritoimittajat kääntävät katseensa pois. Kun taideterapeutti Anne Rossi-Horto järjestää lapsille väkivaltatyöpajan, jossa silvotaan ja sotketaan nallekarhuja tekoverellä, kulttuurijournalismi mumisee jotain kiusaantunutta koska eihän taide voi olla väärässä."

80-luvulla yritettiin keskustella kulttuurielämän ummehtuneesta hengestä. Enää ei keskustella, eikä tarvitsekaan. Kulttuuri on touhuilua, joka ei ehdi ehdi etsiä aikansa profeettoja, koska sillä on kiire repiä raajoja nallekarhuilta."

 

waterloo kirjoitti 09.04.2009 13:37


Jouni Tossavaisen kirjoitus on poikkeuksellisen mielenkiintoinen. En tiedä minkä ikäinen JT on, mutta ei ilmeisesti enää kuulu vihaisten nuorten miesten sukupolveen. Teki mieleni yrittää rehellistä kommentointia.

Alkuun pari yleisluontoista toteamusta, a) kriitikkoa on sanottu henkilöksi, joka ei itse osaa tehdä mitään ja b) 1960-luvun puolivälissä pidettiin Helsingissä Elannossa kritiikkiseminaari, jonka mottona oli "Miksi kritiikkiä harjoitetaan?" Seminaarilaiset eivät löytäneet siihen muuta vastausta kuin että kritiikki on tapana ja siihen on totuttu. Valtaosa kritiikistä kuuluneekin tähän kategoriaan.

 Erkka Lehtolan muistan lähinnä elokuva-arvostelijana, mutta myönnän, etten ole juurikaan seurannut Aamulehteä. Lehtola jr vaikuttaa pakinoissaan pyrkivän lähinnä siihen, että häntä siteerattaisiin iltapäivälehdissä ja Suomen Kuvalehden "Jyviä ja akanoita" palstalla. Jukka Kajava vaikutti tyytymättömältä kaikkeen.

Huuskonen, Penttinen ja Mikkola ovat minulle tuntemattomia suuruuksia. Pekka Tarkka puolestaan oli se, joka haukkui aina Eeva Kilven romaanit. Syy taisi olla muualla kuin Kilven tekstissä.

Jouni Tossavainen tuntuu kaipaavan rähinää kulttuurisivuille. Gonzojournalismiako Tossavainen kaipaa? Koska kriitikko on henkilö, joka reagoi siihen, mitä joku muu on tehnyt tai sanonut, omaehtoista rähinää hän ei synnytä. Yhdynkin nimimerkki Yxiin siinä, että symbioosia tarvitaan. Lisäksi keskinkertainen kulttuuri voi synnyttää vain keskinkertaista kritiikkiä. Tämän huomaa erityisesti taidearvosteluissa ja Helsingin Sanomain kulttuurisivuilta. Siellä ooppera-arvostelija liitelee maallikolle käsittämättömissä sfääreissä, ja kulttuuritoimituksen esimies nimittelee moukaksi kaikkia, joita Kansallisteatterin "Tuntematon" ei kiinnosta. Tässä kohdin lukeudun mielihyvin moukaksi. Lisäksi minulle on herttaisen yhdentekevää, onko HS:n ex-kulttuuripäätoimittaja Hellman vasemmalta, keskeltä tai oikealta. Ne, joille tämän tietäminen on tärkeää, voidaan lukea pois itsenäisten ajattelijoiden joukosta.

 

yx kirjoitti 09.04.2009 21:47

Veetivelvet asettaa kommenttinsa urheilujuoruamisessa osuvasti.Itse tapahtumat  ja teot etusijalle ja ansiot ovat liliusfloppeja,niitä on käsitelty.Mm urheilukulttuurin puolella ei rahalla ole luotu menestystä.Se olisi liian helppoa myös taiteessa,ehkäpä myös tieteessä.Kohtuuteen tarvitaan liian paljon kaikilla kulttuurin saroilla edistyksen vaatimusta,kehitystä kyllä riittää.

Aina kun ei lauluja synny vaikka laulattaa.

 

aitosavolainen kirjoitti 10.04.2009 17:03

Bravo Tossavainen ja bravo veetivelvet ja waterloo! Tosin ei ole meikäläisellä selvää kuvaa, minkälaiset resurssit on SS:n kulttuuritoimituksessa, että olisiko toimittajilla aikaa ja rahaa mennä kuvien taakse ja kirjojen sisään. Ehkä jopa näinä tautisina aikoina repiä kulttuurin söpöjä kulisseja alas ja kaivella alakulttuureista vaihtoehtoja, sitä karheaa ja elämänmakuista, mitä nyt todeksi elämme. Vähän tutkailla näitä marginaalissa huutajiakin eikä aina vain helppoja nakkeja finlandiavoittajista tai pintahileistä. Minkälainen on savolaisen kulttuurin kenttä ja mitä se ilmentää nousukauden jälkeisessä krapulassa, hmm...

Tuo kritiikkipalvelujen tuottajaksi leimautuminen on kyllä kulttuuritoimituksille paha juttu.  

radar kirjoitti 10.04.2009 17:18

Kuka sammutti valot?     
 

No ei ainakaan Aitosavolainen.

aitosavolainen kirjoitti 12.04.2009 07:44

Entäs jos kulttuuritoimittajia vaivaa ihan se sama vauhtisokeus mikä meitä tavan tallaajiakin? Että kaikessa tässä infoähkyssä ei ennätä erottaa jyviä akanoista. Tunnistaisiko waterloo keskinkertaista paremman kyvyn jos osuisi vastaan? Osaisitko veetivelvet jäsentää ja nimetä sen itsesensuurin. Oli niin tai näin niin kumpaisenkin kirjoitus piristi meikäläistä, joka kyllä kulttuurisivut luen, mutta jolla ei ikinä ole aikaa pysähtyä kunnolla pohtimaan luettua. No, joskus syntyy jostain artikkelista säkenöivä keskustelu paremman puolison kanssa, mutta siitä on sitten kiiteltävä puolisoa eikä minua.

Ajatelkaapas, että viime vuosituhannen alkupuolella pitkänillan viettäjiin sattui samaan seurueeseen kuulaa, sibeliusta, ahoa, gallen-kallelaa. Kaikki tyyppejä, joitten tuotanto on kestänyt näihin päiviin. Tuleeko nykyisistä yksinpuurtajista kestotyyppejä. Uusintaako nerouden sosieteetti neroutta? Pitäisikö luovilla ihmisillä olla enemmän aikaa istua ja seurustella keskenään näinä tautisina aikoina, kun kustantajilla on omat aikataulunsa ja gallerianpitäjillä omansa. Olen joskus harmitellut sitäkin, että filosofitkin ovat vain akateemisia pätkätyöläisiä ja pätkäajattelijoita... Kaiken taustalla verinen kilpailu julkisuudesta, tutkimusmäärärahoista, apurahoista, toimeentulosta.

Että kun pitäisi aina hankkiutua itseään fiksumpien, itseään taitavampien ja kyvykkäämpien seuraan niin ei ehi. Kiire, kiire, kiire. Pinnallisuus.

Outi Heiskanen on yksi hyvä esimerkki vertaistensa kanssa vastavirtaan uivista, hyvistä taiteilijoista. Sanon minä.

aitosavolainen kirjoitti 12.04.2009 07:49

Öhhh, no tulipas näpyteltyä sekava purskaus ennen runsasta pääsiäisaamiaista. Mutta senpä vielä sanon, että kun HeSarin pääkirjoituksessa painotettiin sitä, että paperilehti ei kykene kilpailemaan eikä lunastamaan olemassaolonsa oikeutusta muutoin kuin laadulla, niin siinä oli pääkirjoittaja täysin oikeassa. Kulttuurisivut jos mitkä kuuluvat laatuvaatimusten ykköskastiin. Absolut, sanon minä ja poistun taakse vasemmalle.
 

waterloo kirjoitti 13.04.2009 19:34

Gentlemen, pahoittelen, että ehdin vastata vasta nyt . Aluksi sanon, että oli virkistävää lukea kommenttejanne, niistä paljastui asioita ajatellut henkilö. Kirjoititte hyvin! Aitosuomalainen kysyi tunnistaisinko keskinkertaista paremman kyvyn, jos osuisi vastaan. Ilmaisin itseni huonosti, tarkoitukseni oli sanoa, ettei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää keskinkertaisuudelle, vaan meistä jokainen tekee nämä luokittelut omien mieltymystensä ja arvostustensa mukaan, sen enempää pätevyyttä niillä ei ole. Ja hyvä niin. Esim. en enää lue lehdistä elokuvia tai tv-ohjelmia koskevia arvosteluja, katson elokuvat sen perusteella kuka on ohjaaja ja ketkä ovat näyttelijät, ja päätän sitten mitä katson. Tv-ohjelmat taas ovat mitä ovat, siellä joku latteuksia laukova henkilö yrittää vakuuttaa olevansa hengenvaarassa tai ainakin tosi pahassa paikassa, kun hänet on viety helikopterilla autiomaahan, josta hän pääsee pois yhtä nopeasti kuin on sinne tullutkin. Mitä virkaa on enää tv-kanavien ohjelmapäälliköillä, kun vanhoja brittisarjoja saa BBC:ltä tusinoittain halvemmalla, ja kuka selvittäisi minulle, mikä ero on draamasarjoilla, saippuasarjoilla ja viihdesarjoilla? Tässä olisi tekemistä Jouni Tossavaisen kaipaamalle rähinälle!

Aitosuomalainen osui myös naulan kantaan kirjoittaessaan, ettei sähköinen lehti lyö laudalta paperilehteä ja muutakin siihen liittyvää. Ei ainakaan vielä, kun sähköjutut ovat vain lyhennelmiä paperilehden jutuista. Toivon , ettei sähköinen lehti ikinä pääsekään niskan päälle, on hankalaa lukea SS:n tai HS:n sähköversiota läppärin kanssa aamulla sängyssä.
 

Muuten, olen saanut sen vaikutelman, että kirjoittajat seuraavat tiiviisti taidetta ja kulttuuria Suomessa ja ehkä ulkomaillakin. Kysyisin teiltä, oletteko sitä mieltä, että "taiteilija", oli hän sellaiseksi tunnustettu tai itse sellaiseksi julistautunut, saa laukoa aivan mitä tahansa kenestä tahansa, elävästä tai kuolleesta. Minun on ylivoimaista mieltää, että joku, joka osaa piirtää, maalata, veistää, säveltää, musisoida tms. muita paremmin, on samalla muita kansalaisia älyllisesti ylivertaisempi, joka antaa hänelle oikeuden muita kansalaisia laajempaan sananvapauteen ja perustaa mielipiteensä vaikkapa Pispalan hevosmiesten tietotoimistolle, kuten äskeisen Mannerheim-animaation tekijä?

 

Jouni Tossavainen kirjoitti 14.04.2009 11:13

Waterloo kysyy, miksi taiteilija "saa laukoa aivan mitä tahansa"? Entä miksi tässäkin keskustelussa kaikki tahtovat sanoa sanottavansa nimimerkin takaa? Helpottaako se tämän alan taiteilijoita "laukomaan aivan mitä tahansa"?

Aiheeseen eli kulttuurijournalismiin palatessa tulee mieleen Kritikiin uutisissa 3/2008 julkaisemani kommentti, jonka pohjalta keskustelua saattaisi jatkaa:

"Hyviä kirjauutisia
Väli-Suomesta

Viime syksynä metelöin Kirjain-lehden Perkele-palstalla siitä, miten maakuntalehtien kulttuurisivuja kuopataan. Esimerkiksi Savon Sanomissa kulttuuritoimitusta pienennettiin kahdella toimittajalla samaan aikaan, kun etusivun jutuiksi nostettiin Susanna Sievis -tyyppistä julkkukirjallisuutta.

Nyt on vedettävä sanojaan takaisin, ainakin kirjallisuuden suhteen. Nimittäin viimeisen puolen vuoden aikana SS:n ja Keskisuomalaisen yhteistyöllä on julkaistu enemmän kirja-arvosteluja kuin Helsingin Sanomissa, ehkä jopa tarkemmalla seulalla kuin Turun Sanomissa, jonka arvosteluja on helppo seurata netin kautta.

Aamulehtihän menetti mahdollisuutensa valtakunnallisena vastapainona Hesarille, kun sen netti tuli maksulliseksi. Kalevankaan netissä kulttuuriin ei törmää ensimmäisenä toisin kuin Turun Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa.

Määrä ei tietysti kerro laadusta, mutta Väli-Suomen lehtien suunta on kuitenkin toinen kuin oletin. Iltalehdestä tullut SS:n uusi päätoimittaja Jari Tourunen näyttää uhraavan sentään muutaman euron kulttuurille, vaikka hänen isäntänsä on ollut ennen muuta emoyhtiö Keskisuomalaisen taloudesta hyvää huolta pitänyt päätoimittaja Erkki Laatikainen.

Jos Laatikainen kesti avustajabudjetin lihottamisen kirja-arvostelujen osalta, niin sitä voisi olettaa myös KSML:n uudelta päätoimittajalta Pekka Mervolalta. Jo nuoremman ikänsä puolesta Jyväskylän ja Kuopion kollegoiden luulisi ymmärtävän toistensa kieltä.

Toisaalta nuoruus ei takaa viisautta, jota pitkäjänteinen kultuuriviljelys vaatii. Arvostelueuron satoa ei korjata kvartaalissa. Arvostelijaan on sijoitettava vuosia, ennen kuin lukija voi nojata häneen.

JOUNI TOSSAVAINEN

(Kirjoittaja on kuopiolainen kirjailija, joka avustaa Savon Sanomia.)"

tjt

PS kommentin nettiviittaukset vanhentuivat sen jäkeen kun käyttöön saatiin valtakunnallinen Kriitikkoportti, josta yhdellä klikkauksella löytyvät kaikki päälehtien arvostelut: www.kriitikkoportti.fi


 

junanviemä kirjoitti 14.04.2009 14:51

Vilkaisin juuri HBL:n pitkänperjantain kulttuurisivuja. Oli mm. Lukas Moodyssonin haastattelu hänen uusimman Mammuttinsa tiimoilta. HBL:n kulttuurisivut ovat omaa luokkaansa, mihin vaikuttaa jo sivujen layout tai savolaisittain leiska. Moodyssonin haastatteluun oli uhrattu aukeama, keskellä iso värikuva ja kysymys - vastaus teksti ilmavasti ja nautittavasti luettavana ympärillä. Sama jatkui muissakin kirjallisuus- ym. katsauksissa.

En muista oikeastaan nimeltä Savon Sanomien kulttuuritoimittajia, mutta Väinö Immosen tekemät haastattelut ja muut jutut luin aina. Mies nimeltä Vee taisi erityisesti tykätä Juhani Peltosesta, ja kaiken kaikkiaan hänellä oli kanttia tuoda kirjallisuutta esille jutuissa kuin jutuissa. Immosen innoittamana kaivelin joskus hyllyn perältä jonkun vanhan kirjan ja luin uudelleen. Mies kun antoi arvoa myös kauan sitten ilmestyneille - nythän kirjan iäksi luokitellaan muutama kuukausi.

waterloo kirjoitti 14.04.2009 15:16


Jouni Tossavainen esitti aiheellisen kysymyksen: miksi palstoille kirjoitetaan nimimerkin suojassa. Yritän vastata ja tietenkin vain omalta kohdaltani.

Ihmiskunnan historiassa on ollut läpikäyvänä periaatteena, että se, joka tietää jonkun toisen nimen, hallitsee tätä. Niinpä oman nimen ilmoittamista on vältetty viimeiseen saakka, ja se on kerrottu kun ei muuta ole enää voitu. Joskus nimettömänä esiintymällä on pelastanut henkensä, kuten Odysseus kykloopin luolassa. Joskus taas nimellä ei ole katsottu olevan mitään merkitystä, kuten jo William Shakespeare kirjoitti: "What's in a name? That what we call a rose, by any other name would smell as sweet". Joskus on ollut omien tarkoitusperien ajamiseksi kätevämpää käyttää keksittyä nimeä, kuten Lenin, Stalin ja Hitler. Lisäksi taiteilijat ovat, sen sijaan että käyttäisivät omaa nimeään, ryhtyneet käyttämään itse keksimäänsä nimeä, josta käsite "taiteilijanimi" on saanut alkunsa.

Jouni T kirjoittaa rehellisesti omalla nimellään, jonka ymmärrän hyvin. Hän on päässyt kirjailijanuransa alkuun, joten hänelle on tärkeää, että lukevan yleisön lisäksi myös kriitikot ja muut asianharrastajat  tietävät kenen tekstiä lukevat, oli heillä sitten edessään kirja tai muu teksti, kuten kommentti artikkeliin. Asiaa auttaa myös sukunimen nelitavuisuus, joka viittaa siihen, että nimi on vanhimpia suomenkielisiä sukunimiä. 

Mutta miksi itse käytän mieluummin nimimerkkiä? Siksi, että pelkään sukulaisten ja tuttavien lukevan, mitä olen kirjoittanut.  

wwwille kirjoitti 14.04.2009 19:29

Olisikohan syynä valmiit lehdistötiedotteet joita lainataan sanasta sanaan ja oman ajattelukyvyn(kriittisyyden) puute?

Valojen sammuttajasta en tiedä. Onko sähkölasku maksettu...

yx kirjoitti 14.04.2009 20:57

Aiemmin mainittu Immonen,hänen tekemä haastattelu Piispa Juvasta ja muutamasta muusta ovat ehdottomia helmiä.
Lyhyesti sanonutta Tyyriä olen jäänyt kaipaamaan.

Kyldyyryri,kyldyyri niin syyri?

Jouni Tossavainen kirjoitti 15.04.2009 11:01

"Mutta miksi itse käytän mieluummin nimimerkkiä? Siksi, että pelkään sukulaisten ja tuttavien lukevan, mitä olen kirjoittanut", kirjoitti nimimerkki waterloo.

Kiitos perustelusta, joka sattuu kohdalle jokaiselle, mikäli kynällä kyntää taikka erehtyy suutaan avaamaan. Nimeäminen tappaa kohteensa, kuten Heidegger kirjoitti, ja kun tähän lisätään vielä tuttavien ja sukulaisten pelko, keskustelun mahdollisuus kuristuu ja kutistuu liki kuulumattomiin.

Siksi on valittava toinen tie. Pelon, salailun, väistelyn ja siitä väistämättä juontuvan valehtelemisen sijasta, keskustelu voisi onnistua paremmin kasvokkain, mikä netissä tarkoittaa ihmisen nimeä; kasvot ovat ihmisen aurinko ja ilman kasvoja ei ole ihmistä.

Tämä teoriasta. Kymmenkunta vuotta sitten olin mukana nettilehti Kiiltomadon (www.kiiltomato.net) toimituskunnassa, jossa pyrimme siihen, että kaikenlaisen avoimuuden kautta tekijöiden eli kirjailijoiden ja kriitikkojen ja heidän lukijoidensa keskustelu onnistuisi. Se onnistui aikansa, sitten nimimerkkien suojassa häiriköinti ylitti lain mukaisen syyttämiskynnyksen, ja toimitus joutui rekisteröimään kirjoittajat.

Hetkinen taas keskusteltiinkin niin, että kasvot tunnisti ihmiseksi huolimatta karvaisista käsistä. Sitten palattiin vanhoille laduille, ja nykyinen toimituskunta näyttää lopettaneen koko Kiiltomadon keskustelupalstan.

Näistä syistä ja tällä kokemuksella en haluaisi jatkaa nimimerkkien kanssa keskustelua, joten jatkossa pitää etsiä sellaisia kirjoittamisen paikkoja, joissa tunnistan ihmisen ihmiseksi. Sukulaisten ja tuttavien pelko on inhimillistä, mutta mitä se kertoo ihmisestä ja hänen tulevaisuudestaan -- tai ehkä  waterloo on juuri sen takia nimimerkkinsä valinnut?

tjt

yx kirjoitti 15.04.2009 20:27


Ei täällä keskusteluissa mitään niin suurta ole tapahtumassa,että se vaatisi niki tai nimellä vaatimuksia - ne asettaa toimitus ei tossavaiset.Ei ole ollut havaittavissa tekijänoikeus tasoista suojaus tarvetta,sen minäkin olen humannut ja se on jo minulta paljon.

waterloo kirjoitti 16.04.2009 12:04


Jouni T:lle kiitos vastauksesta. Nimimerkkini valitsin vain siksi, että Waterloo on rauhallinen pieni kunta 20 km Brysselistä etelään, en pidä itseäni Napoleonina enkä Wellingtonin herttuana. Sukulaisten ja tuttavien pelko kertoo ihmisestä tietenkin sen, että ao. henkilö on arka pelkuriraukka, joka ei uskalla ottaa vastuuta sanomisistaan eikä siksi sano juuri mitään. Tulevaisuutta en pelkää, tässä iässä minulla on jo loistava tulevaisuus takanani.

Jouni T ei haluaisi jatkaa keskustelua nimimerkkien kanssa. Siksi lopetankin tähän ja toivotan hänelle menestystä valitsemallaan uralla. En kuitenkaan uskalla luvata, että tutustuisin hänen tuotantoonsa. Tässä iässä, kun jo tietää kaiken vihasta, rakkaudesta, pelosta, kateudesta ja muista ihmistä liikkeellä pitävistä ja liikuttavista voimista, valitsee mieluummin oman navan ja aika paljon toistenkin napojen ympärillä pyörimisen sijasta lukemisekseen historian, muistelmat ja muun vastaavan. Kun tuntee menneisyyden, on helpompi kohdata tulevaisuuskin, kun vielä pitää mielessä, että totuuden keski-ikä on siinä 20-30 vuotta.

 

aitosavolainen kirjoitti 16.04.2009 19:42

Minäpä mietin tuota waterloon kysymystä, että saako taiteilija sanoa... tai piirtää tai konstruoida jonkun hävyttömän installaation tai esittää minkämoisen pervoperformanssin vain.

Luen rivien välistä, että waterloota harmittaa Katarina Lillqvistin Uralin perhonen? Jotakin toista riepoo Muhammedin pilakuva, kolmatta Smedsin Tuntematon, neljättä Harro Koskisen Sika ristillä, viidettä... Ihmisten harmistus on loppumaton luonnontuote mutta myös valovoimainen todistus siitä, että ihmiset eivät ole välinpitämättömiä sen suhteen, mitä taiteena tuotetaan ja esitetään. Jeesss!

Ja tästä päädyn päättelemään, että taide osaa olla repäisevämpää, koskettavampaa kuin lehtien kulttuuritoimituksen sivistyneet ja siloitellut jorinat. Että joskus pulpahtaa joku kajava, immonen tai muu, jonka antaa soittaa täydeltä laidalta niin että ihmiset herää.

Koska itse tykönäni en halua lillua hajuttomassa ja mauttomassa sivistyneen siloisessa kulttuurissa, niin tykkään siitä, että taiteilijat silloin tällöin repäisevät ja saavat aikaan säpinää. Joskus viikonloppuna kun kulttuurisetelillä subventoituna kokenut jotain järisyttävää, niin sitäpä sitten jaksaakin ährätä arkista harmautta koko viikon. Ett silleen.

 

Jouni Tossavainen kirjoitti 17.04.2009 11:38

Kiitos, kiitos kommenteista, harvoin palautetta tulee näinkin runsaasti yhdestä kolumnista, nimimerkillä tai ilman . Keskustelu jatkuu myös täällä:

http://www.kritiikkiportti.fi/Paakirjoitus.aspx#keskustelu_anchor

tjt

 

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.