Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 29.10.2008 00:01
Kolumni

Kuninkaalle pitäisi löytää tuoli

Kirjoittajan kolumnit

Varkauden poliittisilla ryhmillä on kaupungin kaikkien muiden polttavien ongelmien rinnalla yksi tämän viikon neuvotteluissa ratkottava kiperä pulma. Äänikuninkaalle pitää löytää tarpeeksi tilava tuoli.

Kansanedustaja Kari Rajamäki (sd.) teki runsaan vaalikauden kestäneen ministerikatkoksen jälkeen huikean paluun Varkauden valtuustoon.

Rajamäen 1209 ääntä ovat valtakirja, jota ei voi jättää huomiotta. Kaupungin kokoon suhteutettuna valtakunnan ääniharavien Timo Soinin Espoossa ja Osmo Soininvaaran Helsingissä olisi pitänyt saada vastaavasti lähes 12 000 ja peräti yli 29 000 ääntä.

Valtuuston puheenjohtajuus olisi luonteva paikka Rajamäelle, joka hoiti tehtävää 18 vuotta aiemmilla kausillaan. Silti voi käydä niin, ettei hän sitä saa.

Suurin veto vaalien jälkeen tuntuu olevan kolmen porvarillisen puolueen liittoumaan. Tällöin kristillisdemokraatit voisivat napata kaupunginhallituksen johdon ja toinen voittaja kokoomus valtuuston.

Janne Kuronen on todennäköisempi hallituksen vetäjä kuin kansanedustajan reissutyötä tekevä Kari Kärkkäinen. Kokoomuksessa taas ääniharavaksi noussut komisario Jyrki Haapala ilmoittautui jo maanantaina valmiiksi vaativimpiin tehtäviin, mutta niihin hänen pitäisi myös marssia monen pitkäaikaisen ja kokeneen kokoomuslaisen yli.

Tulevalla kaudella myös harvenevat lautakunnat saavat lisää painoarvoa. Kolmen superlautakunnan johtopaikoilla on kauppa-arvoa näissä neuvotteluissa.

SDP on yhä suurin ryhmä, mutta vasemmistoakseli menetti hampaansa. Demarit lähtivät vaaleihin valmiiksi lyötyinä. KD:sta taas on Varkaudessa tullut sellainen merkittävä ei-sosialistinen yleispuolue, jota se turhaan yrittää olla muualla.

Tuloksen pitää näkyä, vaalivoittajat viestivät. Demareita ei päästetä ainakaan valitsemaan parasta päältä, joten Raimo Koikkalaisen ura kaupunginhallituksen keulassa on ohi. Valtuuston nykyinen puheenjohtaja Mika Hentunen löytänee paikkansa kaupunginhallituksesta.

Varkautelaiset halusivat vaaleissa muutosta. Se näkyy vuosikymmenien vasemmistoenemmistön murtumisen lisäksi ryhmien sisäisessä uusiutumisessa. Valtuutettujen vaihtumisprosentti 58 on aivan poikkeuksellisen korkea.

Kun valtuustoon vielä nousee Rajamäen ja Haapalan kaltaisia voimakkaita hahmoja, edessä on myös journalistiselta kannalta mielenkiintoinen valtuustokausi. Tällaiset persoonat eivät jää takapenkin valtuutetuiksi, vaikka istuisivat ulkona virastotalon rappusilla. Meillä tulee olemaan paljon kirjoitettavaa.

Kirjoittaja on Savon Sanomien Keski-Savon toimituksen esimies.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit