EmediateAd
Kolumni

Kuopion mainetta luistelukaupunkina pidetään yllä talkoovoimin

4.1.2010 0:01
Tapio Hartikainen

Jos ei olisi niin kova pakkanen, nostaisin karvareuhkaani korkealle.

Kun lämpötila on mitä on, pidän hatun tiukasti korvilla, mutta esitän muuten nöyrimmät kiitokseni ja arvonantoni niille vapaaehtoisille, jotka ovat jälleen kerran saaneet aikaan luisteluradan Kuopion Savilahden jäälle.

Reilun kilometrin mittainen lenkki ilmestyi jäälle heti, kun tämä samainen pakkanen oli kovettanut Kallaveden pinnan sen verran pitäväksi, että se mönkijän kantaa.

Kiitokset radasta menevät Kuopion Luisteluseuran Pikaluistelujaoksen aktiiveille Timo Oinosen johdolla. Jaoston puheenjohtajana Oinonen on toiminut päällepäsmärinä, ja käytännön työstä suurimman osan ovat tehneet Ari Toivanen ja Juhani Rissanen.

Toki luisteluseuralaisilla on omakin lehmä ojassa, sillä Linnanlahden luisteluradan poismenon jälkeen kaupungissa ei ole paikkaa, missä pikaluistelijat voisivat harjoitella turvallisesti. Lippumäkeen on tulossa Linuria korvaava rata, mutta jostain käsittämättömästä syystä Kuopion kaupunki ei ole vielä saanut järjestettyä paikkaa kuntoon.

Lippumäessä luistelualueesta on jäädytetty vain ulkokehä, ja jos ja kun siinä pyörii lapsia kiekon kanssa ja ilman, ei samaan kasaan voi pikaluistimilla mennä.

Radalla ei myöskään ole mitään sosiaalisia tiloja.

Luisteluseura ei ole kuitenkaan yrittänytkään omia Savilahteen tekemäänsä lenkkiä vain omalle kolmenkymmenen luistelijan porukalle.

Päinvastoin, radan varrelle on tuotu penkkejä, ja ohjekylteissä toivotetaan kaikki kynnelle kykenevät nauttimaan mainiosta liikunnasta.

Ja kansahan on kutsua noudattanut. Sään salliessa kiertää Savilahtea päivittäin usean sadan luistelijan porukka. Eikä väki suinkaan vähene.

Omituista tapauksessa on kaupungin suhtautuminen radan ylläpitoon.

Aikaisempina vuosina radan talkoolaiset ovat saaneet kaupungilta pieniä avustuksia, mutta tänä vuonna avustusanomukset ovat tulleet bumerangina takaisin. Keväällä on luvassa jotain tukea - kuitteja vastaan. Kuinkas talkootyöstä tulee kuitteja? Minä vain kysyn.

Luisteluseuran ihmiset ovat omalla kustannuksellaan hankkineet radan kunnostukseen kalustoa mönkijästä lähtien. Rahaa laitteissa on kiinni liki 15 000 euroa.

Seura on tehnyt varainhankintaa esimerkiksi Finland Ice Marathonin järjestelytehtävissä, ja sitä kautta yksittäiset ihmiset ovat saaneet omia rahojaan pois.

Tänä talvena Savilahdella on tehty talkootunteja kolmisen sataa.

Ari Toivanen lienee viettänyt varsin suuren osan vapaa-ajastaan mönkijän selässä rataa höyläämässä. Huhut kertovat, että ensi talvena eivät luisteluseuralaiset enää aio käyttää omia varojaan ja vapaa-aikojaan yleisen luisteluradan ylläpitämiseen.

Kuopiosta olisi helppoa tehdä luistelukaupunki. Kaupunki hoi, tässä on tilaisuutesi.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja

Kommentoi artikkelia