Kolumni
KuPS tarjoaa syyskauden huipennukseksi jännittävän mitalitaiston
Kari Haavisto
Kirjoittajan kolumnit
Kuopion Palloseuran taistelu jalkapallon Veikkausliigan kärkisijoista jatkuu kauden loppuun saakka.
KuPS osoitti mitalijoukkueelta vaadittavaa henkistä vahvuutta nousemalla tappioasemasta komeaan voittoon Tampereen illassa.
KuPS on varmistanut liigassa vähintään viidennen sijan, mutta paikka Euroopan-liigan karsintoihin aukeaa neljän parhaan joukkoon sijoittumalla, jos Turun Palloseura on hopealla tai pronssilla.
KuPSilla on tietenkin edelleen hyvät asetelmat taistella mitaleista.
Kahdesta viimeisestä ottelusta muodostuukin melkoisia jännitysnäytelmiä, kun KuPS isännöi itsensä tavoin Euro-kentille pääsystä haaveilevaa Pietarsaaren Jaroa ja matkaa kauden päätteeksi sarjapaikastaan kamppailevan Maarianhaminan vieraaksi Ahvenanmaalle.
KuPSin kausi on ollut kaikin puolin urheilullisesti onnistunut. Hyvä meno alkoi jo viime kauden lopussa, kun Esa Pekonen tarttui ohjaksiin valmentajana.
Pekonen sai käyttöönsä huippuvahvistukset Dickson Nwakaemen johdolla ja hinasi näyttäviä otteita syyskaudella esittäneen joukkueen kuiville putoamistaistelusta.
Tällä kaudella KuPS onnistui joukkueensa rakentamisessa nappiin. Jo talvella joukkueen potentiaali oli nähtävissä suhteessa kilpailijoihin.
Sarjan keskivälin alapuolella ollut KuPS vahvistui, kun valtaosa muista joukkueista joutui nostamaan helmojaan ja tinkimään panostuksista joukkueisiinsa.
Pekonen tunnettiin pelaajana tulisieluisena taistelijana. Polte ei miehestä ole valmentajanakaan kadonnut, mutta ikä on hionut terävimmät särmät pois.
Samalla, kun "Peksa" on selvästi rauhoittunut, on se tuonut uuden ulottuvuuden valmentamiseen.
Ja tulosta näyttää syntyvän.
KuPSin kausi ei kuitenkaan ole ollut pelkkää juhlaa.
Seuran omistajan Ari Lahden strategia osui urheilullisesti nappiin, mutta talouspuolella riittää reivaamista.
Raskaat taloudelliset tappiot himmentävät kilpailullisesti hienoa menestystä.
KuPSin tulorahoitus jäi pahasti budjetoidusta ja toisaalta joukkueen rakentaminen Veikkausliigan mitalia ja Eurooppa-liigan karsintoja ajatellen nosti pelaajabudjetin kirkkaasti suunniteltua suuremmaksi.
Ensi kauden joukkueen rakentaminen on KuPSissa jo hyvällä mallilla. Seura on kiinnittänyt riveihinsä jo pyöreästi puolet avauskokoonpanon pelaajistaan ja kaikkiaan sopimuspelaajia on jo toistakymmentä.
Taloudellisesti sama tahti ei kuitenkaan voi jatkua.
Toimitusjohtajana elokuussa aloittaneen Jarmo Heiskasen on saatava mylly jauhamaan riihikuivaa kuopiolaisjoukkueen kirstun pohjalle.
Mitaleille tai Euroopan liigaan yltäminen helpottaisivat luonnollisesti myyntipuolen urakkaa.
Talouden tasapainottaminen on joka tapauksessa ensiarvoisen tärkeää tulevien vuosien kilpailullista menestystä ajatellen.
Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimituksen esimies.





