| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kuuma syksy
8.9.2010 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Vaalikauden viimeinen istuntokausi on eduskunnassa repivää ja hermostunutta. Oppositio hyökkää ja hallitus puolustaa. Faktat ja fiktiot menevät tässä Big Brother -ajassa sekaisin.
Totta on kuitenkin, että kesän alussa tehdyt vakautuspäätökset ovat kääntäneet kehityksen myönteiseen suuntaan myös Kreikan osalta. Kansainväliset rahoitusmarkkinat rauhoittuivat. Jos olisimme toimineet opposition huudon mukaan, olisimme menossa kohti syvenevää eurooppalaista lamaa. Nyt talouden nousu orastaa ja vientiyrityksemme palkkaavat lisää väkeä.
Globaali talouspolitiikka on samanlaista kuin maanpuolustus: siihen tarvitaan selkärankaa ja osuvia toimenpiteitä. Euroopan talousalueella tehdyt korjaustoimenpiteet ovat olleet oikeita.
Myös Pohjois-Savon kärkiyritykset ovat mukana nousussa. Talouskasvu tuo työtä ja toimeentuloa. Erityisesti nuorten työllistyminen helpottuu ja paranee eläköitymisen myötä.
Vaikka pääministeri vaihtui kesällä, on hallitus jatkanut vakaasti työtään. Matti Vanhasen vaihtuminen Mari Kiviniemeksi osoittaa demokratiamme kypsyyden. Hallituspohjaan ei tarvittu muutoksia ja eduskunnan enemmistöön nojaava hallitus on valmistellut ensi viikolla eduskunnalle annettavan vuoden 2011 talousarvioesityksen.
Yhteistyö nykyisen hallituspohjan kesken on sujunut hyvin. Keskustalle ovat olleet erityisen tärkeitä elintarvikkeiden alv:n alentaminen ja sosiaalisten etuuksien parantaminen, joista ensi vuonna tärkein on maaliskuun alusta toteutuva 685 euron tasoinen takuueläke. Se mikä on sovittu jo hallitusohjelmaan, on voitu viedä eteenpäin ilman suurempaa poliittista venkoilua.
Samoin tärkeästä energiapaketista päästiin ratkaisuun. Nyt syksyllä eduskunnan käsittelyyn tulevat lakiesitykset tulevat turvaamaan kotimaisen, uusiutuvan energian osuuden lisäämisen kymmenellä prosenttiyksiköllä liki 40 prosenttiin. Tämä luo paineita metsänhoitoon ja tuo tuhansia uusia työpaikkoja.
Ensi vuoden talousarvio on rakennettu edelleen elvyttäväksi velanoton myötä. Kolmen vuoden aikana valtion velankasvu on yhteensä noin 30 miljardia euroa. Talouskasvun myötä velanoton tarve pienenee ja pääsemme jälleen tasapainoon. Nyt on laadittava strategia siitä, miten velanmaksun lyhentäminen aloitetaan. Emme tarvitse leikkauslistoja, vaan talouden nousua tukevia veroratkaisuja. Yrittäjyyden ja työnteon kannustaminen ovat oikeita toimenpiteitä.
Vaalien lähestyessä monet kyselevät: Lähdetkö jatkoon?
-Olen valmis jatkamaan eduskuntatyötä äänestäjien tuella.
Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Kuopiosta.


