A A
Kolumni

Laatu ratkaisee, tietää F-raati

12.12.2008 0:01
Jouni Tossavainen

Kirjoittajan kolumnit

Laatu ratkaisee, sanoo Finlandia-raati. Ja sitten aletaan keskustella Jari Tervon laadusta, tai peräti Tervon teoksen Troikan laadusta.

Molempi parempi, pääasia, että raadin laatu unohdetaan. Tänä syksynä yhdessäkään jutussa en ole nähnyt käsiteltävän raatilaisten laatua, heidän makuaan ja tietään siihen taide-eliittiin, joka käyttää valtaa määritellessään nykytaidetta.

Kristina Linnovaaran tuoreessa väitöskirjassa on tutkittu, miten taide-eliitti ylläpitää illuusiota siitä, että päätökset perustuvat taiteelliseen laatuun ja ovat demokraattisia. Vaikka Helsingin yliopistossa hyväksytty väitös selvittää eliitin valta- ja makukysymyksiä turvallisen kaukana 1940- ja 1950-lukujen kuvataidekentällä, silti väitöksen tiivistelmä saattaa kertoa 2000-luvun raadeistakin:

"Eliitin vallankäyttöä sääteli muutama kollektiivinen toimintatapa, joka ylläpiti illuusiota siitä että päätökset olivat demokraattisia ja että ne perustuivat taiteelliseen laatuun. Nämä toimintatavat olivat korporatiivinen järjestelmä, taiteellisuusargumentin käyttö makukysymyksissä sekä verkostojen hyödyntäminen eliitin vallankäytössä."

Kuka tutkisi eläviä raateja? Eivät ainakaan nykytutkijat, jotka ovat kurkkuaan myöten mukana näissä pätkätyöläisten verkoissa.

Tosin tutkimattakin lienee selvä, että joka vuosi valitut kuusi romaania kertovat enemmän raatilaisista kuin niistä noin sadasta teoksesta, joiden joukosta F-ehdokkaat on poimittu.

Kuka edes selvittäisi verkkoja, jos ei sitten media? Ja kun toimituksesta kysyy, vastataan maamme olevan niin pieni, että puolueetonta asiantuntijaa ei löydy, ei edes arvostelijaksi.

Koska ja mikä media kustantaa Suomen ensimmäisen arvostelijan, joka ei olisi kytköksissä valtaeliittiin? Ja jos on kytkös, niin katkaisee sen: ei käy yliopistolla, ei ryhdy F-book-kaveriksi, ei seiso lasi kourassa yksissäkään kissanristiäisissä.

Jos jollain olisi tähän vara, niin lähestyisimme sitä laatua ja niitä kulttuurilehtiä, joissa jo taiteilijan kotona piipahtaminen tekee esteelliseksi hänen teostensa arvostelulle.

Vapaata arvostelua odotellessa tyytykäämme vaikkapa Sanomatalon valitsemaan kulttuurieliittiin, jonka noin 70 hengen laadukkaaseen porukkaan on livahtanut peräti puolenkymmentä muukalaista pitsakolmion Hki-Turku-Tre ulkopuolelta.

Samaa alueellisesti tasapuolista ja demokraattista laatua löytyy myös Suomen arvostelijain liiton uudesta hallituksesta, jonka yhdeksän jäsenen joukkoon saatiin vaivoin väännettyä yksi kajaanilainen pitsakolmion ulkopuolelta.

Kun SARV:n edustaja on mukana seitsemässä palkintolautakunnassa, mistä päin luulette löytyvän laadukkaimmat edushenkilöt? Entä teokset?

Voiko taiteilijan asuinpaikalla olla edelleen vaikutusta hänen teostensa laatuun nykytaiteen kentässä?

Jos pitsakolmion ulkopuoli itse ei kerro laadustaan myös raadeissa ja ministeriöissä, kuka jaksaa etsiä vaikkapa Kuopiosta asti laadukkaan teoksen, joka ansaitsee SARV:n jakaman Kritiikin Kannukset -palkinnon tunnustuksena nuorelle tekijälle taiteellisesta läpimurrosta?

Kirjoittaja on kuopiolainen kirjailija.

Kommentit

jouni kirjoitti 12.12.2008 13:14

Facebookin kautta Iida Siimes kirjoittaa kolumniin littyen niin että se saattaa kiinnostaa Savon Sanomienkin lukijaa:

"Moi! Olen käynyt maaseudulla monta kertaa, sillä ainakin kerran-pari vuodessa poistun Helsingistä. Yksi asia ei lakkaa koskaan ällistyttämästä mua: maaseudulla, johon kuuluu myös Turku ja Tampere, on täysin mahdotonta löytää ruokaravintolaa. Vantaalta pohjoiseen myydään vain pitsaa, ja useissa kylissä myös kebabia. Vain Helsingissä saa (lounasajan jälkeen) alle kymmenellä eurolla muuta ruokaa. Tästä ja monimutkaisista empiiristä tutkimuksistani olen päätellyt, että ei kukaan stadilainen ole 80-luvun jälkeen käynyt pitseriassa, ne rakennetaan vain maalaisturisteja varten."

Kirjaamo-blogissa taas kirjailija Jarkko Tontti puolustaa stadilaista näkökulmaa näin:

"Vähäisimmäksi osoittautui 1970-luvun kulttuuriministeri Marjatta Väänänen... Kirjaamo ahdisteli ministereitä alueellisten taidetoimikuntien tolkullisuudesta, tai siis sen puutteesta. Puolet Suomen taiteilijoista asuu Uudellamaalla ja luku on vielä hätkähdyttävämpi jos mukaan otetaan Turku, Tampere ja muut isommat kaupungit. Mutta tämä ei näy alueellisten taidetoimikuntien rahanjaossa täysimääräisesti. Rahaa mätetään aluepoliittisin perustein takametsien ”taiteiljoille” oman-kylän-pojalle-periaatteella. Tietysti joka puolella maata on myös taiteen huippuja, mutta syrjäseuduilla kovin, kovin vähän. Väänänen ei kysymykseen vastannut muuten kuin sanomalla, että hän on aina puolustanut ”maakuntien Suomea”. Jokainen vaille taiteilja-apurahaa jäänyt taiteentekijä muistakoon tämän. Osa vähistäkin taiteen tukemisen rahoista menee ties minne metsiköihin maataloustukien jatkoksi, kiitos väänästen joiden puoluekantaa tuskin tarvitsee mainita."

 

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.