| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Lautailijoiden ruokalistalla on Vancouverissa tomaattimurskaa
26.1.2010 00:01
Kirjoittajan kolumnit
Vastaan jo kaikille asiasta lähiaikoina minulta tiedusteleville: en tiedä monta mitalia Suomi saa Vancouverin olympialaisista. Ehkä kuusi, ehkä yhdeksän, tuskin tavoiteltua 12:ta.
Olen tyytyväinen kahteen mitaliin, joiden toivon menevän
Lajeista, joissa Suomella on todelliset kultasaumat, haluaisin Suomen saavan henkilökohtaista kultaa mieluiten juuri lumilautailusta. Päivittyisipä suomalainen talviurheilumaailma vihdoin 2000-luvulle.
Kullasta haaveilu on perusteltua, sillä Suomella on kolme potentiaalista kultamitalistiehdokasta. Suomen kärkinimi on
Tuoreimmassa kisassa Piiroinen oli paras ennen vauhdilla huipulle noussutta 20-vuotiasta
Myös neljännestä paikasta kamppailevat
Lumilautailussa suosikkien lähtöasetelmia on hankala arvioida aikaisempien keskinäisten kilpailuiden perusteella, sillä TTR- ja FIS-kiertueiden lisäksi huiput hyppivät myös muissa maisemissa. Esimerkiksi Torinon olympialaisten yhdysvaltalainen kultamitalisti
Teknisesti erinomaisesti laskeva White on ollut hurjassa iskussa. "Lentävä tomaatti" voitti viimeksi lauantaina Yhdysvaltain GP-kilpailun lähes virheettömällä laskulla.
Whiten yllä on suuret odotukset, sillä kaksi yhdysvaltalaista huippulaskijaa
Pearce iski joulukuun lopun harjoituksissa päänsä kouruun ja sai vakavan aivovamman. Pearce harjoitteli vaikeaa tuplakorkki-temppua, jota pidetään lähes pakollisena temppuna, mikäli lautailija aikoo saavuttaa tänä talvena olympiamitalin.
Lumilautaliiton toiminnanjohtaja
Vancouverin lumikourukilpailu ei jää pelkästään yhdysvaltalaisten ja suomalaisten väliseksi kamppailuksi, ainakin jos sveitsiläisiltä, norjalaisilta ja japanilaisilta kysytään.
Silti en voi välttyä ajattelemasta tilannetta, jossa joku suomalainen tekee Whitestä tomaattimurskaa ja kruunaa kisansa kourun kultamitalilla.
Toiveeni toteutuminen saatetaan nähdä torstaina 18. helmikuuta, kun kourufinaali käynnistyy Suomen aikaa aamuviiden jälkeen.
Kirjoittaja on Karjalaisen urheilutoimittaja.



