| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Maidon makeuttavasta sokerista kansakunnan pilariksi
30.6.2009 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Persian, nykyisen Iranin alueella asuvat zarathustralaiset joutuivat aikoinaan yli tuhat vuotta sitten hakemaan turvapaikkaa lähimaista. Lähetti laitettiin ajan hengen mukaan matkaan tiedustelemaan Intian hallitsijalta lupaa asettua valtakuntaan. Hän palasi kukkuraisen maitoastian kera reissultaan. Hallitsijan viesti oli selvä: maani on täynnä kuin maitoastia.
Zarathustralaiset eivät luovuttaneet. He lisäsivät maitoastiaan sokeria ja palauttivat sen hallitsijalle. Meitä ei ole montaa, mutta jos annatte meille mahdollisuuden, teemme maallenne hyvää. Hinduhallitsija piti älykkäästä viestintätempusta ja päästi pakolaiset valtakuntaansa.
Heitä kohdeltiin ilman vainoa ja he saivat jatkaa oman uskontonsa harjoittamista. Ensimmäinen tulen temppeli nousi Gujaratiin vuonna 721.
Tasavertaisesta kohtelusta huolimatta pakolaisjoukko pysyi omana etnisenä ryhmänään, parseina. Heidän joukossa oli joku Tata-niminen perhe. Miespolvet vaihtuivat, kunnes 1400-luvulla kauppasuhteet Iso-Britanniaan muuttivat monen intialaisen elämän.
Historian kirjoitus tihenee 1800-luvulla, tiedämme maidon sokeroijien jälkeläisistä enemmän.
Tatan teollisuussuku "syntyi", kun pankkiirin isän 29-vuotias poika Jamsetji Tata ryhtyi kansainväliseen kauppaan vuonna 1868.
Tätä nykyä Tata nimi liittyy lukuisiin teollisuus- ja kaupan aloihin. Meilläkin tiedetään erittäin edullinen pieni Tata-auto, joka tuli Intian markkinoille hiljattain.
Eräänä kauniin päivänä 1800-luvun lopulla Jamsetji Tata matkusti silloiseen Bombayhin hoitamaan liikeasioitaan. Huolimatta kauppasuhteista brittien kanssa, ei "värilliselle" miehelle löytynyt kaupungin brittihotelleista tilaa.
Luultavasti kohtuullisen loukkaantuneena asiasta Tata päätti rakentaa kaupunkiin oman hotellin. Taj Mahal hotelli avattiin 1902. Viime vuonna se tuli kuuluisaksi koko maailmaa järkyttäneestä järjettömästä terroristi-iskusta.
Tarinan makein sokeri on pohjalla. Pian yhtiön perustamisen jälkeen Jamsetji Tata keskittyi myös hyväntekeväisyyteen. Tata-säätiöt omistavat nyt kaikkia Tata yhtiöitä hallinnoivasta yrityksestä yli 65 prosenttia ja jakaa varoja lukuisiin kohteisiin - ei kuitenkaan juurikaan suorana aineellisena tukena köyhille.
Jamsetji Tatan mukaan sellainen hyväntekeväisyys, vaikkakin jaloa, ei edistä kansakunnan tai yhteisön parasta parhaalla mahdollisella tavalla.
Heikoimpien sijasta säätiöiden kohteena ovat lahjakkaimmat, lupaavimmat ja ahkerimmat. Heidän koulutustaan säätiöt tukevat sillä ajatuksella, että sivistys ja lahjakkuuden tukeminen koituvat koko kansakunnan hyväksi.
Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen juristi ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.


