| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Meidän koulussa saa olla kipeä maanantaina ja tiistaina
10.2.2010 0:01
Kouluterveydenhoitaja, toisin kuin yleisesti luullaan, ei ole nykyaikana enää yhteen kouluun sidottu henkilö, jonka luokse on aina helppo mennä. Sen sijaan koululla käyvä terveydenhoitaja toimii viikon aikana useissa kohteissa kuten terveyskeskuksella tai muissa kouluissa. Yhdellä koululla hän ehtii piipahtamaan hädin tuskin muutaman tunnin pari kertaa viikossa. Nämäkin päivät ovat täysin sattumanvaraisia, ja joinain viikkoina terkkari ei pistäydy koululla lainkaan.
Satunnainen paikallaolo vaikeuttaa ensinnäkin terveydenhoitajan luokse pääsemistä. Oppilaiden täytyy varata aika usein viikkoa aiemmin, ja keskusteluaikaa terveydenhoitajan kanssa on varattu vain muutama kymmenen minuuttia.
Ongelma ulottuu myös esimerkiksi koulukuraattoreihin ja -psykologeihin, joita ei edes kaikista kouluista välttämättä löydy. Nämä ovat koululla yleensä vain yhden päivän viikosta ja ajat varataan nopeasti loppuun. Kriisitilanteiden sattuessa moni varattu aika joudutaankin yllättäen perumaan.
Tilanne on hankala etenkin oppilaiden ja terkkarin välien kannalta. Paikalla harvoin oleva terveydenhoitaja tuntuu etäiseltä ja tämän luokse puhumaan menemisen kynnys on varmasti korkeampi, kuin jos terveyden hoitaja olisi aina tarvittaessa saatavilla. Lisäksi terveydenhoitajan tärkeä luottamushenkilön rooli kärsii. Tilanne pahenee entisestään, jos terveydenhoitajat ovat usein vaihtuvia, tai näillä on paljon sijaisia.
Terkkarin harvat paikallaolot aiheuttavat myös käytännön ongelmia opettajille. Uuden käytännön mukaan kun nämä eivät esimerkiksi saa antaa oppilaille päänsärkylääkkeitä, vaan nekin olisi haettava terveydenhoitajan luota. Kuinkas sitten, kun hoitaja ei ole paikalla, mutta oppilas ei kykene keskittymään tunnilla päänsäryn takia? Opettajat joutuvat leikkimään terveydenhoitajaa, kun heidän täytyy päättää siitä, kuka oppilas on koulukunnossa, kenen täytyy lähteä kotiin lepäämään, tai jopa kuka joudutaan kiidättämään terveyskeskukseen hoitoon. Terveyskeskuksetkaan eivät aina ole ihan nurkan takana ja siksi olisi parasta, että koululla olisi aina joku, joka osaa antaa ensiapua esimerkiksi välitunnilla sattuviin haavereihin.
Ihmettelen erityisesti nykyisen terveydenhoitajakäytännön tarkoituksenmukaisuutta. Jos terkkari ei ole tarvittaessa saatavilla, tämä on vieras, eikä tunnu ollenkaan luottamushenkilöltä oppilaiden silmissä ja opettajat joutuvat vielä jakamaan tämän vastuuta, ovatko hoitajan satunnaiset käynnit edes mielekkäitä? En väitä, että syy olisi terveydenhoitajien itsensä, saatika sitten koulun, vaan kunnan säästötoimistahan tässäkin on kyse. Tällaisista toimista nyt tahtoo jäädä vähän sellainen maku suuhun, että kunta täyttää vain lain vaatimat vähimmäisvaatimukset, eikä oppilaiden hyvinvointi ole ollenkaan etusijalla päätöksiä tehtäessä.
Kirjoittaja on Savon Sanomien nuorisoraatilainen Lapinlahdelta.


