Kolumni
Metsästyskoira on työkoira ja siksi muita terveempi
Veijo Miettinen
Kirjoittajan kolumnit
Koira on tärkeä lemmikki. Monille se on yhtä kuin perheenjäsen, toki kaikille pitäisi olla, mutta valitettavasti se ei näin ole. Koiran hyvinvointi ja terveys kiinnostaa tunnollisia koiranpitäjiä, ja joissakin tapauksissa muut tavoitteet ajavat jopa tämän edelle.
Alkuvuodesta Sunnuntaisuomalainen esitteli sata Suomen suosituinta koirarotua. Koko aukeaman kattavassa esittelyssä pääpaino oli koirien terveydessä - tai pikimmin niiden rotukohtaisesti esiintyvissä perinnöllisissä sairauksissa. Joidenkin rotujen kohdalla sairauksien lista oli pelottavan pitkä.
Lieneekö Suomessa tai edes maailmassa sellaista koirarotua, jolla ei olisi taakkanaan perinnöllisiä sairauksia. Toisilla niitä on enemmän, toisilla taas vähemmän. Useimmilla metsästyskoiraroduilla sairauksien määrä on monia muita rotuja pienempi.
Sunnuntaisuomalaisen koirarotuesittely oli hyvin mielenkiintoinen, mutta pikaisella lukemisella siitä voi saada väärän kuvan.
Rotujärjestöjen ja Kennelliiton yhteistyöllä monien koirarotujen terveys on parantunut ja perinnölliset sairaudet vähentyneet. Joillakin roduilla hyväksytty perinnöllisten sairauksien vastustusohjelma ei salli tietyn asteisen sairauden kantajaa käytettäväksi lainkaan siitokseen.
Vaikka jossakin rodussa esiintyy useita perinnöllisiä sairauksia, niin jonkun tietyn sairauden löytyminen rekisteröidyistä koiramäärästä voi olla vain promillen luokkaa. Jokaisessa koirarodussa on paljon myös terveitä yksilöitä, jotka ovat täysin vapaita perinnöllisistä sairauksista.
Metsästyskoira on työkoira. Niinpä jalostuksessa on kiinnitetty paljon huomiota sen terveyteen. Kun koirarodussa jalostetaan useampaa ominaisuutta, sen vaikeampaa on päästä toivottuun lopputulokseen.
Metsästyskoirissa tärkein ominaisuus on luonnollisesti terveys. Seuraavaksi tulevat käyttöominaisuudet, mutta ulkomuodonkin pitäisi pysyä rodulle laaditun määritelmän mukaisena. On luonnollista, ettei kaikista koirayksilöistä voi tulla täysin perinnöllisistä sairauksista vapaita ja kaksoisvalion arvon saavuttaneita koiria
Eräiden perinnöllisten sairauksien vaikutus koiran elämään on merkittävä ja jopa kipua aiheuttava, kuten esimerkiksi silmä- tai raajaviat.
Eräät sairaudet ovat lähinnä kosmeettisia, esimerkiksi ajokoiran häntämutka. Ulkomuodollisesti se paljon koiraa rumenna ja eikä koiran vähäisen mutkansa takia jänistä ajaessaan jää edes puunoksaan kiinni.
Perinnöllisiä sairauksia on tutkittu tai niihin on kiinnitetty huomiota lyhyen ajan - parhaimmillaankin vain muutamia vuosikymmeniä. Metsästyskoirissa jotakin suuria voittoja saavuttanutta yksilöä on käytetty aikoinaan paljon siitokseen, tietämättä sen periyttävän hyvien käyttöominaisuuksien lisäksi myös sairauksia. Sama tilanne on suurten näyttelyvoittajien kohdalla.
Jos suurella osalla metsästyskoirissa tilanne on hallinnassa, niin samaa ei voida sanoa kaikista pelkästään näyttelyuralle jalostettavien koirien kohdalla. Erikoisuuksien tavoittelu keinoja kaihtamatta tuo mukanaan myös paljon tulevaisuuden murheita.
Kirjoittaja on Pohjois-Savon riistanhoitopiirin aiempi riistanhoidon neuvoja.





