Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 07.12.2009 00:01
Kolumni

Miksi ihmeessä SM-liiga pyörii olympialaisten aikaan täyttä häkää?

Jääkiekon SM-liigan usko omaan tuotteeseen - tai lähinnä sarjan pelaajiin - ei taida ole kovinkaan korkealla.

Juuri muuhun tulokseen ei voi tulla, kun katsoo meneillään olevan kauden ottelukalenteria. Liigaa kun pelataan Vancouverin olympialaisten aikaan täyttä häkää.

Leijonien valmennusjohto esikuntineen ja joukkueeseen Euroopasta valittavat pelaajat lentävät olympiamaisemiin maanantaina 8. helmikuuta. Siitä eteenpäin liigaa pelataan kisojen kanssa päällekkäin yhdeksänä päivänä.

Eli liigan päättävissä elimissä ei ole ollut alun alkaenkaan uskoa siihen, että joku pääsarjamme pelaajista saisi olympiajoukkueen oven auki.

Uskomatonta, mutta totta.

Päävalmentaja Jukka Jalonen on rajannut joukkueen eurooppalaisten pelaajien osuuden 3-7 miehen marginaaliin. SM-liigasta napattavien pelaajien osuus rajautuu nollan ja kahden miehen välille.

Jalonen on antanut ymmärtää koko ajan, että viime kevään MM-kisoissa Sveitsissä Leijonia kipparoineelle Sami Kapaselle löytyy ruutu, jos mies on vain ehjänä. Tällä hetkellä jossittelu kulminoituu kuopiolaisen oikuttelevaan alaselkään. Rikkonaisena ei Kapastakaan Kanadaan rahdata.

Toinen vähitellen akuutiksi tullut mies on Jokereiden Jukka Hentunen. Luotettava arvokisaratsu on pelannut viime aikoina takavuosilta tutulla tasolla, eikä olisi missään tapauksessa riskivalinta.

Oletetaan, että molemmat istuvat 8.2. Vanccouveriin matkaavalla lennolla. Mikä olisi siinä tapauksessa miesten työantajien oikeusturva?

Kapanen olisi sivussa viidestä KalPan pelistä. Jokerit joutuisi tulemaan toimeen ilman Hentusta kuudessa ottelussa.

On päivänselvää, ettei moisia pelimääriä siirrellä enää tässä vaiheessa mihinkään suuntaan. Moka on tullut otteluohjelmaa tehtäessä. Seuroillakin on kalenteria rukatessa oma sananvaltansa, joten kaiketi KalPa ja Jokerit ovat sitten ohjelman aikanaan omalta osaltaan siunanneet ja hyväksyneet.

SM-liiga ei ole yksin ongelmansa kanssa. Ruotsin Elitserienissä pelataan neljä täyttä kierrosta olympialaisten aikaan. Tre Kronorin olympiaryhmässä ei tosin välttämättä pelaa maan kansallisesta pääsarjasta kuin yksi mies: MoDon Peter Forsberg, jos herra vain itse niin haluaa.

Itänaapurin Kontinental Hockey League on sen sijaan ollut kauaskatsoisempi. KHL jää olympiatauolle sunnuntaina 7. helmikuuta. Tämä onkin ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, että Venäjän omassa olympiaryhmässä saattaa olla jopa kahden kentällisen verran KHL-miehiä. Myös Leijonien Euroopasta mukaan otettavasta ryhmästä valtaosa tullee Venäjältä.

Leijonien osalta paljon valottuu jo tänään, Jalonen julkistaa Moskovan Channel 1 cupiin matkaavan maajoukkueen. Jos Kapanen ja Hentunen eivät ole listalla, niin spekuloinnit miesten olympiavalinnoista voidaan jättää sikseen.

Sellainen kutina tässä kuitenkin on, että molemmat vain taitavat sinne Moskovaan matkata.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit