| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Millainen Suomi ja kansakuntamme olisi ilman sotia?
2.12.2009 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Seitsemänkymmentä vuotta sitten elettiin apeissa tunnelmissa.
Mainilan laukaukset oli ammuttu, Neuvostoliiton pommikoneet vyöryivät rajan yli. Talvisota oli alkanut.
Omat vanhempani, tuolloin vielä pieniä lapsia, olivat evakossa. Isä sukulaisten luona Vesannolla, äiti Turussa.
He palaisivat vielä koteihinsa Karjalaan, vain lähteäkseen uudelleen ja lopullisesti jatkosodan jaloista.
Kuinka paljon sodat muuttivat Suomea? Millainen kansakuntamme olisi ilman sotia?
Työ. Suomi tunnetaan maana, joka maksoi velkansa.
Pidämme itseämme kovina työntekijöinä (ainakin oma sukupolveni kantaa vielä tätä kuvaa mukanaan).
Missä määrin sotavuosien jälkeinen kova työntekotahti oli pakon sanelemaa?
Olisiko työtätekevä sukupolvi paiskinut hommia ihan siihen malliin, jos olisimme saaneet elää rauhassa?
Arvaukseni on, että ei. Työhön on hyvä hukuttaa murheensa ja niitä sodan jälkeisessä maassa riitti.
Sisu. Sisu liittyy paljolti jo sotia edeltävään kuvastoon kansakunnan synnystä ja tätäkin vanhempaan tarinaan pohjoisen kansan elämästä ankarissa oloissa.
Minulle talvi- ja jatkosota ovat aina välittyneet vahvasti jonkinlaisena sisun kulminaatiopisteenä.
Tarinoissa Suomen sotilaiden urhoollisuudesta ei ole säästetty ylimaallista glooriaa. Nyt mietityttää, montako veteraania on laskettu hautaan ilman, että heillä on ollut pienintäkään mahdollisuutta purkaa sitä pelkoa, joka varmasti on ollut jokaisen sotilaan sydämessä.
Ja tarkoitan pelon ja epäonnistumisten kohtaamista ilman, että se olisi vähentänyt millään lailla sitä arvoa, jonka jokainen sotaan joutunut ansaitsee.
Yksinäisyys. Kuinka paljon isyyttä ja äitiyttä jäi toteutumatta?
Kuinka paljon puolisot, jos olivat säästyneet hengissä, pystyivät enää lähestymään toisiaan?
Kuinka paljon hiljaisuutta kasvoi tähän kansaan, kun sanoja ei löytynyt kuvaamaan kaikkea tuskaa.
Kuinka paljon ihmiset kantoivat taakkojaan yksin?
Onko yksin pärjääminen, jota korostetaan yhä neuvoloiden oppaista lähtien, kansallisluonteemme vai tuliko siitä sellainen sodan vuoksi?
Alkoholi. Kuinka paljon sotien murhe upposi viinaan?
Hukutetaanko lukuisissa kulmakuppiloissa edelleen myös sodan murhetta?
Sodan murheita kantoivat ja kantavat elämässään myös ne lapset, jotka jäivät niin paljosta paitsi.
Murheista tulivat osalliseksi myös heidän puolisonsa ja lapsensa.
Monessako ryypyssä on mukana pisara lohtua sukupolvelta toiselle siirtyneisiin suruihin?
Kukaan ei varmasti pysty erittelemään, mikä kaikki muuttui noina muutamina sodan vuosina, eikä se ole tarpeen.
Kukaan ei varmasti kiistä, että paljon muuttui, eikä niin hyvään suuntaan - ja se on tarpeen muistaa.
Sodasta puhuminen on tärkeää paitsi itsemme vuoksi, myös niiden miljoonien ihmisten vuoksi, jotka tälläkin hetkellä elävät sotien ja konfliktien jaloissa eri puolilla maailmaa.
Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen juristi ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.
