Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 19.01.2011 00:00
Kolumni

Nautamarkkinoita jaetaan nyt uusiksi tosissaan

Vilkaisu 20 vuoden taakse osoittaa, ettei Atrian olemassaolo ole itsestäänselvyys. Itikka ja Lihapolar löysivät toisensa lopulta vain siksi, kun kukaan muu ei alkanut niitä ja Lihakunta antoi pikkuisen enemmän valtaa Itikalle.

Ennen Itikan ja Lihakunnan liittoa molemmat olivat tahoillaan tunnustelleet yhteistyötä Saarioisten kanssa. Sitten Lihapolar LSO:n kanssa.

Yhteistyö LSO:n kanssa jäi, kun losolaiset olivat sitä mieltä, ettei EU-Suomessa tuoteta lihaa Salpausselän pohjoispuolella.

Lihakuntalaiset ovat elämällään todistaneet losolaisten olleen väärässä.

Vasikkakysely paljastaa, että Lihakunnan kentällä kapina ei enää kyde vaan roihuaa. Atria uhkaa menettää lähes kymmenen prosenttia naudanlihanhankinnastaan.

Suuttumus johtuu esimerkiksi siitä, että Atria-ryhmän sisältä eli Itikan selän takaa on paljastunut sinänsä tavanomainen vuokrasopimus, joka tosin hyödyttää vain itikkalaisia ja jonka maksaja on Atria.

Pyhänä pidettyä yhtäläisen hinnoitteluperusteen periaatetta on siten rikottu, vaikkakin kiertoteitse.

Asetelma on surkuhupainen, kun muistaa, missä oloissa Itikka-Lihapolar syntyi. Lihakunta jätti silloin omaisuutta itselleen, eikä siirtänyt sitä Lihapolariin. Oliko Lihakunnallakin kenties ajatus hyötyä omaisuudestaan yhteisen yhtiön kustannuksella?

Itikka sen sijaan oli pääomittanut pörssiyhtiötään Itikka Lihabotniaa voimallisemmin ja voitti siksi taseellaan Lihapolarin ja Itikka sai paremman otteen vallankahvasta.

Myöhemmät ajat osoittivat, että Lihakunnan varjelema omaisuus oli enimmäkseen tontteja eri puolilta Suomea. Lihapolarin taseessa fuusiohetkellä ne olisivat olleet todella arvokkaita.

Mennyt on mennyttä. Tulevaisuuden rakentavat tämän päivän tuottajat, joilla on juuri nyt suuren valinnan paikka.

Tilanne on aidosti avoin. Tuottajat voivat aivan rauhassa pohtia, kummasta osuuskunnasta saa paremman hyödyn, Lihakunnasta vai LSO:sta.

Itäsuomalaisittain myönteistä oli se, että äskettäin Kuopiossa vieraillut HK:n edustaja totesi yhtiön haluavan vasikoiden kasvavan teuraiksi nimenomaan Itä-Suomessa. Naudanlihantuotanto pitää omalta osaltaan pohjoissavolaista maaseutua elävänä.

Lähipäivinä ratkeaa, miten Atrian nautateurastamoille käy. On mahdollista, että jo ensi viikolla Atria päättää lopullisesti Kuopion nautateurastamon lopettamisesta ja Kauhajoen toiminnan laajentamisesta.

Päätökseen saattaa vaikuttaa pieni pohjustus vuoden takaa:

Kauhajoen kaupunki myi halukkaalle ostajalle kahdesta vanhasta rivitaloyhtiöstä omistamansa puolikkaat, 67 asuntoa. Neliöhinnaksi tuli noin 215 euroa. Tuo halukas ostaja oli Kauhajoen teurastamokiinteistöt Oy, jonka omistaa Itikka. Kaupunki ei tarjonnut omistamiaan osakkeita muille.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit