| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ojenna kätesi, ei marssilaulu hukkuvaa auta
20.8.2009 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Suomi on kuollut, julistetaan kahdessakin tuoreessa kotimaisessa näytelmässä.
Kansallisteatterin Tuntemattomassa sotilaassa Suomi kirjaimellisesti räjäytetään ja ammutaan kappaleiksi, Q-teatterin Sinivärisissä Suomi hukkuu kuin Titanic.
Näitä kahta näytelmää on muutenkin kiintoisaa tutkia rinnakkain. Kristian Smedsin toteuttama Tuntematon sotilas marssittaa näyttämön täyteen nuoria miehiä, joiden fyysinen kiihko ja raivo voisivat yhtä hyvin purkautua urheilussa kuin sodassa.
Heikommaksi ei jää myöskään Q-teatterin lottanäytelmä Siniväriset, jonka avausjakso piirtyy mieleen nimenomaan nuorten naisnäyttelijöitten ruumiinkielen kautta.
Okko Leon kirjoittamassa tekstissä naiset riisuutuvat alusvaatteisilleen saadakseen lottapuvut ylleen - ja samalla he riisuutuvat osasta yksilöllisyyttään ja muuttuvat yhtenäiseksi joukoksi, joka ei kyseenalaista saamiaan käskyjä ja ohjeita.
Niin Tuntemattomassa sotilaassa kuin Sinivärisissä joukko kääntyy osittain omiaan vastaan; erilaisuus ei ole sallittua sota-aikana, jos koskaan. Suomen puolesta voi taistella vain mukautumalla.
Kriisiaikoina korostuu keskivertoisuuden voima, ja se kohoaa suorastaan isänmaallisuuden synonyymiksi. Heikkouden pelko, sen projisoiminen muihin ja näiden muiden sulkeminen ulkopuolelle on yksi autoritääristen ryhmien keskeisistä toimintamalleista.
Siniväristen keskimmäinen jakso kuvaa aikaa, jonka kynnykselle Tuntematon sotilas pysähtyy. On tullut rauha, mutta sodan avonaisiksi jättämät kysymykset vaivaavat yhä.
Miltä sota tuntui, kysyy nuori sukupolvi Kati Kaartisen kirjoittamassa tekstissä. Mutta sodan kokeneet eivät vastaa, koska kokemukselle ei ole sanoja.
Siniväristen viimeinen jakso kysyy, miten nykyajan nuoret, joita on kasvatettu yksilöllisyyteen - nuoret, joita on ymmärretty ja kannustettu ja rohkaistu ilmaisemaan itseään, voisivat täyttää samat vaatimukset, joita heidän isovanhemmilleen ja isoisovanhemmilleen asetettiin.
Tässä Outi Nyytäjän kirjoittamassa tekstissä Suomi kuolee, koska sen nuoret eivät osaa käyttäytyä niin kuin näytelmän keskeishenkilöt, lottajohtaja Fanny Luukkonen ja kulttuurikosmopoliitti Olavi Paavolainen.
Suomi kuolee, koska kaikki on ymmärretty lysyyn ja sanallistettu hajalle - koska sanojen tuolla puolen olevaa auktoriteettia ei enää ole kellään.
Siniväriset käsitteleekin olennaiselta osaltaan vaikeampaa aihetta kuin Tuntematon sotilas.
Rauhankautta elävien valtioiden keskeisiä kysymyksiä on aina ollut, mihin nuorison raivo ja tarmo suunnataan, jottei se hajottaisi suurin uhrauksin rakennettua yhteiskuntaa.
Nyytäjä tuntuu sanovan, että nuorison väkivaltaisuus on kääntynyt yhteiskuntaa vastaan, koska auktoriteetteja ei enää ole, vaan ne on korvattu psykologeilla.
Tämä on yksi, mahdollinen tulkinta. Liiallinen vapaus on itse asiassa heitteille jättämistä eikä sanallinen selittäminen korvaa kosketusta.
Mutta jokainen, joka on aidosti tuntenut yhdenkin nuoren, tietää, ettei myöskään univormu poista nuoren mielestä olemassaolon polttavimpia kysymyksiä eikä yksikään auktoriteetti pysty suojaamaan nuorta ahdistukselta, yksinäisyydeltä ja hädältä.
Hukkuvalle ojennetaan käsi; eivät häntä marssilaulut pelasta.
sirpanen@gmail.com
Kirjoittaja on kuopiolaissyntyinen kirjailija.
