Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
21.07.2008 00:01
Kolumni
Ole nyt hiljaa, kun tunteiden käyttö on täysin kesken
Kristiina Poutiainen
Kirjoittajan kolumnit
Nyt ratkesi, minkä takia suomalaismiesten on vaikea osoittaa tunteitaan (ainakaan ajoissa tai jos jotain reaktiota odottaisi). Ylläripylläri: miehistä löytyy kuin löytyykin iloa ja puhdasta onnea, raivoa ja surua. Tuskaakin. Ja rakkautta.
Ne vain yksinkertaisesti kulutetaan loppuun urheilun kimpussa.
Niin voimakkaasti uroot paneutuvat lempilajiensa pariin ja eläytyvät suosikkiensa sielunelämään, että omalle lähipiirille jää vain tunteiden rippeet, jos niitäkään.
Henkeä pidätellen istutaan tee-se-itse-kisastudioissa, baareissa tai katsomoissa jännityksen kärjessä. Mitämitämitä seuraavaksi. Ohittaako se, voittaako se, ehtiikö se, jaksaako se? Miksei se jaksa/pysty/ponnista/taistele!? Tekisi nyt näin ja noin, niin kuin tuo parempikin! Eikö se nyt tajua?! EIIIII!!
Eihän tuollaisessa tunneryöpytyksessä ehdi uhraamaan mitään ajatusta millekään muulle taholle. Sitä saisi oma kulta vaikka lottovoittolappua heiluttaa avoimessa pitsiunelmassa täyden olutkorin kanssa, niin ei rävähtäisi silmä pois kisan äärestä. Ei pysty, kun Kimironaldohapponen on nyt iskussa.
Tälle samaiselle urheilijalle/ joukkueelle ammennetaan myös jälkitunnelmointia: kyllä se oli hieno suoritus! Aivan upea! Miehet muistelevat toistamiseen huippuhetkiä ja tuulettavat. Ja voiton odottamattomuudesta tai suuruudesta riippuen halaavat toisiaan. HURRAA!! Pielavesi/Siilinjärvi /Puijo/Suomi voitti. Jos se nyt on se Rosbergin poika, niin melkein Suomi voitti ainakin! Rairairai vaan, kun on syytä olla iloinen. Ja vielä yön viimeisinä tunteina nostetaan malja voittajasankar(e)ille. Se on niin meijän kaveri. Meijän miehiä/naisia. (Rakkaus on käsinkosketeltavaa.)
Tunteet pursuavat silloinkin, kun oma suosikki ei olekaan The One. Kun tulee keskeytys tai loukkaantuminen, kun alisuoriudutaan, epäonnistutaan tai kärähdetään dopingista. Tai muuten vaan ei pärjätä. Hirveä möykkä alkaa. Ei prkl!! Mitä se nyt toheltaa?
Toiveikkaimmat yrittävät vielä vedota tuomariin: sokea luuseri, puolueellinen! Varmaan ruotsalainen. Toinen syypää on tuuri: kylläpä oli kova huonot kengät/sade/tuuli/auringonpaiste/pilvisyys. Hemmetin meteorologit tai huoltojoukot, ...tana.
Mutta karvas pala on pakko niellä. Ja sekös kiehuttaa. Sitä ei voi ajatella, ettei tappiossa ole mitään henkilökohtaista. Ei. Tämä on suoraa ivaa ja kettuilua yksinomaan fanille (raivoa, pettymystä). Maat myydään ja muutetaan Norjaan (häpeää). Ei tunnusteta kansalaisuutta. Ei katsota silmiin. Urahdellaan ja mökötetään viikko, pari (opetellaan sietämään tuskaa, luovutetaan). Miten käsittämättömän huono voikaan olla tuo. En enää ikinä kannata sitä. En ainakaan ennen seuraavia kisoja, niin. Ainakaan, jos se ei voita (tunneskaala latautuu taas käyttövalmiiksi).
Ja niitä seuraavia kisoja odottaessa ja pähkäillessä valuu tunnekuppi tyhjiin siltä ajalta. Ei nyt jouda hempeilemään, kun pitää analysoida kiihkeästi, mitä suosikin pitäisi tehdä ollakseen vielä parempi.
Kuka vielä väittää, etteivät miehet osaa tuntea? Saisivat joskus hillitä itsensä.
