Kolumni
Oliko oma ala-aste sittenkään Ki-va?
Kristiina Kouros
Kirjoittajan kolumnit
Kesälomamatkalla tuli pyörähdettyä lapsuuden koululla Särkiniemen ala-asteella. Pihapiirin siirtolohkareet olivat tietenkin entisellä paikallaan. Näyttivät vain kovasti pienentyneiltä, kun katselin nyt omien pikkukoululaisten kiipeilyä niiden päällä.
Muistot tulvahtivat mieleen: parhaat kaverit, opettajat, ruokalan pitkät pöydät, joulujuhlien enkelikuvaelmat ja tonttuleikit, käsityötuntien tekeleet, vessojen ja pukuhuoneiden tuoksut, kevätjuhlan tunnelma, jossa yhdistyi ankea haikeus ja päätä huimaava vapauden riemu.
Mitä jää omalle tokaluokkalaiselleni ja hänen luokkakavereilleen mieleen kouluajoista?
Tätä pohdin, kun kävelin viime viikolla kaatosateessa vanhempainillasta kotiin Helsingissä. Olin kysynyt opettajalta, miten hän kuvailisi luokan ilmapiiriä ja viitannut erityisesti tyttöihin, jotka vaikuttivat viihtyneen ensimmäisen kouluvuotensa hienosti kaikki keskenään ilman, että olisi syntynyt kuulemma tytöille tyypillisiä kuppikuntia.
Opettajan käsitys vahvisti sitä, mitä tyttäreltäni kuulin: kaikki vaikutti olevan hyvin.
Vanhempainillan jälkeen vaihdoin sanasen toisen äidin kanssa. Hän oli hämmentynyt. Hänen poikansa oli nimittäin raportoinut koko menneen vuoden aikamoisesta kiusaamisesta, joka oli vaikuttanut selvästi pojan kouluhalukkuuteen.
Kiusaaminen ei ollut kohdistunut juuri tuohon poikaan, vaan hän oli ikään kuin kärsinyt muiden poikien puolesta, joita ilmeisesti joku tai jotkut toiset luokan pojat olivat jatkuvasti kiusanneet.
Mikä luokan tilanne oikein todellisuudessa on? Miten muut pojat tilanteen kokevat? Oliko yksi poika vain "yliherkkä"? Tätä ryhdymme selvittämään.
Itse en muista kiusaamista omalta ala-asteen luokaltani. Oli meillä tytöillä aina välillä riitoja ja vähäksi aikaa saattoivat välit viiletäkin, mutta pian taas leikittiin yhdessä.
Jälkikäteen en ole kuitenkaan varma, onko muistikuvani totuudenmukainen. Ehkä se kertookin vain minun todellisuudestani.
Koulukiusaamiselle on herkistytty. On Ki-va-ohjelmaa ja vertaissovittelua. Se on hyvä. Lapset tarvitsevat aikuisia opettamaan, miten toisten kanssa tullaan toimeen. Ja sitä taitoa tässä maailmassa tarvitaan kaikkialla ja aina.
Minusta päiväkodeissa ja kouluissa lapset pitäisi opettaa siihen, että kaikkien kanssa pitää leikkiä. Kenenkään ei pitäisi joutua kysymään välitunnilla, että pääsenkö leikkiin? Jokainen pääsee.
Vapaa-ajalla kavereita saa valita, koulussa ei. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta toimeen pitää tulla ja hyvin täytyy käyttäytyä. Näinhän se on työelämässäkin.





