EmediateAd
A A
Kolumni

Onko onni tila, jossa pulssin pitää olla alhaisempi kuin pakasteseillä?

27.10.2009 0:00
Anna Perho

Kirjoittajan kolumnit

Pelataanpa bingoa. Kuinka monta kertaa olet viime kuukauden aikana lukenut tai kuullut ihmisistä, jotka "etsivät sisäistä rauhaa", jotka ovat "päättäneet olla onnellisia" tai jotka "haluavat hidastaa elämäänsä"?

Oma saldoni näyttää tältä: yhden viikon naistenlehdistä luin kuuden eri ihmisen tarinat, joissa etsitään onnea ja "tasapainoa".

Niitä haetaan maaseutuasunnosta (maalla kasvaneena voin kertoa, että onni ei ole pysyvä olotila sielläkään, vaikka sieltä tavallisimpia huumeita jo nykyisin saakin), Intiasta (Miksi aina sieltä? Miksei koskaan vaikkapa Sveitsistä?), joogasta, henkiparannuksesta ja tästä hetkestä, josta jankuttaminen on ylittänyt kaikki kuviteltavissa olevat banaaliuden rajat.

Sitten tapasin työkaverin, joka kertoi hänelle tapahtuneesta merkityksellisestä kokemuksesta. Hän oli nähnyt aamulla "oravan kiipeävän puuhun", minkä hän luonnollisesti tulkitsi tarkoittavan sitä, että onni on tässä ja nyt eikä siinä aamupalaverissa, jonne hän oli kiiruhtamassa.

Osallistuin myös seminaariin, jossa kerrottiin, että nyt on aika hidastaa tahtia, nyt pitää tavata ystäviä eikä vain suorittaa elämää. Täytyy olla aikaa olla tässä hetkessä eikä googlessa. Pitäisi raivata olemistaan niin, että saa "aikaa itselle."

Jassoo.

Minusta meillä pikku syöttöpossuilla on nyt jo aivan ihan liikaa aikaa itselle, ja juuri siitä kumpuaa tarve vaihtaa maisemaa. Kunhan olisi edes jotain muuta ajateltavaa kuin miltätäämustatuntuu.

Mitä jos vaihteeksi vain elettäisiin eikä ajateltaisi, että onko tää informaatiotulva nyt siis hei pilannut meidän kaikkien elämän ja mikä mun elämän tarkotus on, tää vai luomuperunat.

Olen lopen kyllästynyt "tasapainon" imperatiiviin. Miten voi tuntea onnea, jos ei välillä vihaa elämäänsä? Eikö kiireinen ihminen muka voi olla onnellinen? Kuka määritteli onnen tilaksi, jossa pulssin pitää olla alhaisempi kuin pakasteseillä? Miksi kaikkien pitäisi olla onnellisia samalla tavalla?

Sitä paitsi on vain täydellä vatsalla lausuttua ylimielisyyttä väittää, että onnea ei voisi ostaa. Täysi kalenteri tarkoittaa tasaista toimeentuloa, ja se vasta mielenrauhan takaa.

Ihmisellä on toki oikeus, jopa velvollisuus, muuttaa elämäänsä, jos sen kokee piinaavaksi. Mutta seuraavan kerran kun joku sanoo vihjailevasti "sä sitten jaksat vaan", aion sanoa, että kyllä, ja ihan sairaan hyvin aina siitä lähtien kun huomasin, että onnensa voi määritellä ilman Kylli Kukkin meditointileiriä.

Isoisoäitini eli 1900-luvun alkupuoliskolla. Hän kasvatti tyttärensä, suomenhevosensa ja susikoiransa yksin. Hän teki jalkapalloveikkauksia ja veti Klubia kuin korsteeni. Sellaista naista voi vain ihailla.

Vanhetessaan hän erakoitui. Kun uudet naapurit tulivat tervehtimään häntä, hän lukitsi oven. Talon sivupäätyyn isoisoäiti rakennutti itselleen pienen liesikomeron, jossa hän vietti aikaansa poltellen ja sisäänsä tuijotellen, juuri niin kuin carpe diem -jengi saarnoissaan opettaa.

Mutta ei isoisoäiti tietääkseni valaistunut. En usko, että hän löysi liesikomerossaan sen kummempaa tasapainoa.

Tietenkään, koska hän ei edes tiennyt, että sellaista pitää koko ajan hullun lailla etsiä.

Kirjoittaja tunsi erityistä onnea tänään noin 26 minuutin ajan eri tilanteissa, ja muuten oli ihan tavallista.

Kommentoi artikkelia