Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
29.11.2011 00:01
Kolumni
Onneksi heillä ei ole enää Siperiaa
Kristiina Kouros
Kirjoittajan kolumnit
Viime torstaina päättyi eräs oikeudenkäynti Valko-Venäjällä. Tällä kertaa vankilaan, tai oikeammin pakkotyöleirille, passitettiin presidentti Aljaksandr Lukashenkaa haastaneiden oppositiojohtajien seuraan suurimman paikallisen ihmisoikeusjärjestön, ihmisoikeuskeskus Viasnan johtaja Ales Bialiatski.
Alesia syytettiin verojenkierrosta. Näytösoikeudenkäynnissä pari todistajaa kommentoi epämääräisesti Puolan ja Liettuan luovuttamia tiliotetietoja. Suurimman osa ajasta tuomari kuitenkin käytti ihmisoikeusjärjestön toiminnan selvittämiseen todistajilta, jotka ovat mukana toiminnassa.
Syytteitä saattaa olla luvassa lisää, sillä ihmisoikeusjärjestöjen toiminta on Valko-Venäjällä kielletty. Siksi niiden rahaliikennekin on pakko hoitaa ulkomailla.
Ales on ystäväni. Olen keskustellut hänen kanssaan useita kertoja niin Valko-Venäjän kuin Suomenkin ihmisoikeustilanteesta. Hän ei ole poliitikko, mutta hänen oikeudenkäyntinsä oli poliittinen. Hän haluaa ihmisille perustavaa laatua olevat kansalaisoikeudet ja -vapaudet. Ihan sama hänelle, kuka ne kansalle takaa.
Valitettavasti Lukashenka systemaattisesti riistää oikeuksia niiden turvaamisen sijaan.
Lukashenka valittiin viime joulukuussa neljännelle presidenttikaudelleen. Oppositio ja ulkomaalaiset tarkkailijat syyttivät Valko-Venäjän hallintoa räikeästä vaalivilpistä.
Seitsemän Lukashenkan vastaehdokasta vangittiin 19. joulukuuta järjestetyssä mielenosoituksessa. Keväällä yksi heistä, oppositiojohtaja Adrei Sannikov tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen. Syyksi luettiin kyseisen "väkivaltaisen mielenosoituksen" järjestäminen joulukuussa.
Väkivaltainen se oli, totta. Toinen opposition presidenttiehdokas, Suomessa vuosina 2000-2004 asunut Vladimir Nekljajev hakattiin tajuttomaksi poliisin toimesta, kun hän oli matkalla opposition mielenosoituksiin.
Nekljajev on tällä hetkellä kotiarestissa. Sannikovin vaimolle puolestaan kerrottiin kaksi viikkoa sitten, ettei hänen puolisonsa "ole täällä", kun hän meni sovittuun tapaamiseen rangaistuslaitokseen. Kenties hänet on siirretty tai laitettu eristykseen. Omaisille ei kerrota.
Ystäväni Ales tulee ilmeisesti hakkaamaan puita seuraavat vuodet jossain Valko-Venäjän rangaistuslaitoksessa. Huonolla ruualla ja kylmyydessä. Yhden paketin vastaanottaminen ja yksi vierailu perheenjäsenelle vuosittain sallitaan. Niskuroinnista seuraa eristystä.
Venäläinen ystäväni totesi olosuhteista kuivasti: "Onneksi heillä ei ole enää Siperiaa".
EU on tuominnut Alesin kohtelun, mutta Venäjä on hiljaa. Venäjän presidentti Vladimir Putin voisi halutessaan tehdä jotain Valko-Venäjän ihmisoikeusjärjestöjen toimintavapauden eteen: vaatia Alesin vapauttamista ja toimintarauhaa Viasnalle.
Sitä odotellessa ajattelen, että Helsingistä Minskiin on vain 820 kilometriä. Karttaan piirretty raja ei pyyhi Alesia pois minun, eikä muiden hänen lukuisten ystäviensä mielestä.
Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen juristi ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.
