Kolumni
Painetila vaihtui voimavaraksi
Jarmo Sieviläinen
Kirjoittajan kolumnit
MM-kisojen suurin ennakkosuosikki Suomi otti omansa, mestaruuden. Tunnelma Helsingin areenassa oli vielä mahtavampi, mitä ennakkoon olisi voinut kuvitella.
Yksittäisessä pelissä voi käydä lähes miten tahansa. Tällä kertaa kokeneempi Suomi oli valmiimpi. Ruotsilla oli peräti yhdeksän MM-debytanttia, Suomella vain neljä.
Vielä välierässä Tshekkiä vastaan Suomen joukkue oli hermostunut kotikisojen paineen edessä. Finaalissa Ruotsia vastaan jännäkakka ei enää lurahtanut vaan kotiyleisön valtava tuki osattiin kääntää voimavaraksi.
Pahin uhka tasokkaan Suomen kultahaaveille oli pelaajien oman pääkopan sisällä. Joukkue oli henkisesti vahva ja jännitys kyettiin selättämään.
Edellinen MM-finaali oli ja on kaikkien aikojen klassikkopeli. Nyt ottelu oli alusta loppuun Suomen heiniä. Tunnelman puolesta Helsingin loppuottelu ajoi kirkkaasti ohi Prahan MM-finaalista.
Petteri Nykyn johtama Suomen valmennus voi onnitella itseään. Nykyn aikakaudella Suomen salibandyssa siirryttiin hopeapaikalta kultaiselle korokkeelle.
Suomen joukkue on ollut sekä pelillisesti että henkisesti vahva. Nopea pallollinen lyhytsyöttöpeli on toimiva konsepti verrattuna ruotsalaisten hitaaseen ja varovaiseen pelitapaan.
Toisaalta Suomella on ollut kasassa kaikkien aikojen maajoukkue, joka pystyy mainioon pallolliseen peliin. Joukkueeseen ei edes valittu mukaan puolustuspään perusrouhijoita. Suomi halusi pitää palloa ja rakennella syöttöketjuilla maalipaikat. Se onnistuu vain silloin, kun taitoa ja peliälyä on riittävästi. Tässä joukkueessa pallollista osaamista oli mukavasti.
Suomen joukkueesta on heijastunut positiivisuus. Joukkue on käsitellyt keskenään paljon pelikentän ulkopuolisia asioita. Sellainen lähentää. Kyseessä eivät ole enää pelkästään pelikaverit vaan ystävät. Avointa ilmapiiriä vaalivaan joukkueeseen on ollut myös helppo tulla uutena jäsenenä mukaan.
Salibandymaajoukkueen jäseniä on ollut myös helppo jututtaa ja he ovat mielellään esillä. Eroa on suurempiin suomalaisiin joukkuelajeihin.
Suomi valmistautui MM-kisoihin huolellisesti. Maajoukkueleiritykset olivat vaativia, mutta toisaalta niissäkin hitsattiin ryhmästä yhtenäinen paketti.
Salibandymaajoukkue siirtyy ensi vuoden alussa Kontiolahden Lehmossa asuvan Josba-ikonin Petri Kettusen komentoon. Kettunen on ollut maajoukkueen vahva tekijä jo monen vuoden ajan. Päättyneissä MM-karkeloissa Kettunen vastasi jo maajoukkueen peluutuksesta.
Kettusen vetämä joukkue uudistuu Sveitsin 2012 MM-kisoihin. Uransa maajoukkueessa ovat sitä ennen todennäköisesti lopettaneet ainakin maalivahti Henri Toivoniemi, hyökkääjät Mika Kohonen ja Mikael Järvi sekä puolustaja Jouni Vehkaoja.
Nautitaan nyt siitä, että Suomi on maailman paras salibandymaa. Kun arki koittaa, niin on pidettävä huolta siitä, ettei moninkertaisesti enemmän lajin harrastajia omaavassa länsinaapurissa päästä etulyöntiasemaan.
Kirjoittaja on Karjalaisen urheilutoimittaja.





