Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 25.08.2008 00:01
Kolumni

Pelottelut Pekingin monilla ongelmilla osoittautuivat turhiksi

Se oli siinä. Kiinalaiset järjestivät olympialaiset todella onnistuneesti. Etukäteen pelättiin saasteita. Ne eivät häirinneet.

Pekingissä oli viime keväänä paljon huonompi ilma kuin nyt. Olympiakisat pakottivat rajoituksiin ja paransivat kaupungin ilmaa, millä on toivottavasti pysyviä vaikutuksia. Kaupunki hyötyi kisoista kohentuneen imagon, ympäristön ja infrastruktuurin myötä.

Pelottelut Kiinasta olivat turhia. Päinvastoin näin hyviä kisoja ei liene pidetty aiemmin.

Kiinalaisilla on ylivoimaiset mahdollisuudet kisojen järjestämisessä muihin maihin verrattuna. Kiinassa on 1,3 miljardia asukasta, joista löytyy tarvittava määrä henkilökuntaa jokaiselle osa-alueelle - ja jopa huippulahjakkaiksi urheilijoiksi.

Turvatarkastukset sujuivat Pekingissä ripeämmin kuin edellisissä kesäkisoissa. Aiemmin tarkastukset tehtiin lähdettäessä, saavuttaessa ja kisapaikoilla. Pekingissä riitti yksi tarkastus, koska koko aidattu olympia-alue oli ympäröity vartijoilla.

Kisa-alueita valmisteltiin seitsemän vuotta ja niiden tieltä raivattiin pois kaikki tarvittava. Niin tehdään muuallakin. Jokaisten olympialaisten kohdalla järjestäjät haluavat antaa kisapaikoistaan parhaan mahdollisen kuvan.

Ateenassa ei oltu Pekingin tasolla. Lontoolla on kova paikka täyttää Pekingin luomat vaatimukset neljän vuoden päästä.

Peking muistetaan hyvien järjestelyjen ja näyttävien puitteiden ohella merkittävistä urheilusuorituksista. Kisoista jäivät päällimmäisenä mieleen Usain Boltin huimat maailmanennätykset ja Michael Phelpsin historialliset kahdeksan kultamitalia. Sekä Kiinan menestys.

Paljon muutakin tapahtui. Suurien otsikoiden takaa muistan Georgian ja Venäjän ampujien halauksen palkintopallilla, vaikka maat olivat aloittaneet hiljattain sotimisen.

Olympialaiset eivät sotiin vaikuta. Vaikka raakuuksia tapahtuu, on lohduttavaa nähdä ihmisten välittävän toisistaan ja olevan ystäviä.

Myös Kiinasta mielessä on päällimmäisenä ystävälliset, avuliaat ja iloiset ihmiset.

En ole Kiinan ihmisoikeustilanteen, sananvapauden tai politiikan asiantuntija, joten niistä on vaikea sanoa mitään. En myöskään nähnyt todellista maaseudun Kiinaa tai Tiibetiä.

Pekingissä näkemäni perusteella tiedän, että monilla länsimaalaisilla on turhia ennakkoluuloja Kiinasta. Ihan täällä eletään kuten muuallakin.

Uskon, että olympialaiset olivat kiinalaisille hyvää tutustumista ulkomaailmaan. Samoin muu maailma tietää olympiakisojen myötä monipuolisemmin Kiinasta.

Olympialaiset sujuivat Suomelta yläkanttiin. Suomen Olympiakomitea tavoitteli kolmea mitalia, mutta haaviin tarttui neljä. Ampujat taisivat yllättää kaikki olemalla paras lajiryhmä kahdella mitalillaan. He vastasivat myös paljon haaveillusta kullasta.

Paljon huomiota keräävä yleisurheilu jäi - tai Ateenaan verrattuna pääsi - yhteen pronssiin ja kolmeen pistesijaan.

Soutu palasi mitalikantaan, eikä Hanna-Maria Seppälä ollut kaukana mitalista uinnissa.

Kokonaisuus oli valoisa, ja Suomi keräsi saman verran mitaleja kuin Sydneyssä ja Atlantassa.

Ruotsi kasasi viisi mitalia. Mukavasti sujuneet kisat täydensi se, että Ruotsi oli Suomen takana mitalitaulukossa nollalla kultamitalilla.

Kirjoittaja on Karjalaisen urheilutoimittaja.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit