Kolumni
Perussuomalaisten iso jytky vie luolamies-Suomeen
Kirsi Pitkänen
Kirjoittajan kolumnit
Kansalaiset - hyvät naiset ja herrat - meillä on edessämme hyvin mielenkiintoinen nelivuotiskausi.
Median leivontaurakka ja Soinin enteilemä laillinen kansannousu saatiin onnistuneesti päätökseen. Perussuomalaiset saivat eduskuntavaaleissa murskavoiton, ja he moninkertaistivat edustajamääränsä 5:stä 39:ään.
Kun kuunteli hurraahuutojen korahtelukuoroa ja pystymetsästä repäistyjen uusien edustajien puheenvuoroja, pystyi hyvin kuvittelemaan kannattajien käteen vanhan kunnon turvenuijan.
Tervetuloa luolamies-Suomeen!
Populismi puri ja Suomi liittyi siihen homogeeniseen ja suvaitsemattomaan EU-jäsenten lammaslaumaan, jossa kansallissosialismi nostaa uhkaavasti päätään. Toisaalta ymmärrän hyvin sen, että kansalaiset halusivat muutosta. Köyhät ovat liian väsyneitä riistopolitiikkaan, olemaan kyykytettävinä ja hyväksymään hiljaa kaiken. On vain hyvin surullista, ettei muutosta nähdä muuna kuin ahdasmielisyytenä ja kansan kiihottamisena.
Surullisinta nykyisessä vaalituloksessa on se, että nyt meillä on hallituksessa todennäköisesti kaksi oikeistopuoluetta. Erona on, että toiset ovat ahneita ja toiset yksinkertaisesti tyhmiä. Tältä pohjalta en ollenkaan ihmettele Kataisen tuskailua siitä, että vaalivoitosta ja hallitusneuvotteluista on tullut piinaa.
Perussuomalaiset lupaavat tukea suomalaista yrittäjyyttä sekä poistaa eläkkeiden taitetun indeksin. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että yrittäjyyttä pitää tukea ja eläkkeen taitettu indeksi on suuri epäkohta. Päinvastoin kaikki sosiaaliturva pitäisi muuttaa niin, että tuki pysyisi mukana hintojen nousussa. Ongelmana on se, että indeksiin sitominen maksaa liikaa.
Perussuomalaisten lupausten toteuttaminen tulee olemaan hyvin haastavaa, koska Suomella on niin valtavasti ulkomaan velkaa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Suomi kykenee tällä hetkellä maksamaan takaisin ainoastaan lainojen korkoja. Pahimmassa tapauksessa meillä on edessämme samanlainen kohtalo kuin Portugalilla.
Kansainvälisen valuuttarahaston eli IMF:n toiminta tulee ajamaan konkurssiin valtion toisensa jälkeen. Paine lainan lyhentämisestä ajaa Suomen talouden ja politiikan väkisin siihen pisteeseen, että vientiä on pakko lisätä, tuontia vähentää, leikata sosiaaliturvaa ja myydä kaikki - jopa pohjavesivarannot - ulkomaisille sijoittajille.
Olen varma siitä, että perussuomalaiset joutuvat syömään sanojaan rankalla kädellä. Ei tällä yhteiskunnalla ole varaa pitää ympäristö- ja energiapolitiikkaa hömpötyksenä - muuten on tiedossa samanlaisia JYTKYJÄ, kuin mitä Fukushimassa on juuri nähty. Myös kansalaisten hyvinvointi tulee kokemaan aikamoisen JYTKYN, mikäli taidetta ja kulttuuria lakataan tukemasta. Voin vain toivoa, ettei Kike Elomaasta tule seuraavaa kulttuuriministeriä, jolloin persujen kulttuuripoliittinen ohjelma saisi todella tuulta purjeen alle, ja voisimme ottaa käteemme saman tien toisenkin nuijan.
Youtubeen on ilmestynyt toinen toistaan huvittavimpia muunnelmia Soinin JYTKYSTÄ. Ehkä kuvaavin niistä on wc-remix versio, koska tulevan hallituskauden aikana ei aivopieruilta voida välttyä.
Kirjoittaja on kuopiolainen performanssi- ja kuvataiteilija.





