| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Puijolla patikoimassa askabadilaisten jalanjäljissä
1.5.2009 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Tein viime sunnuntaina pitkän kävelyretken Puijolle.
Samoilin metsässä useamman tunnin kuuntelemassa, miltä lumen sulaminen kuulostaa. Nuoruuteni sykähdyttävimpiä luonnonääniä on linnunlaulun säestämä sulavesien kohina hiljaisena aamuna Antikkalassa.
Kävin tarkastamassa tutut notkot ja rinteet, ja kuljin uusiakin reittejä. Pohjois-Savon ympäristökeskus oli ystävällisesti lahjoittanut minulle Puijon Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelman, huolella tehdyn ja upeasti kuvitetun raportin, jota lukemalla saatoin tutkia myös menneitä polkuja Puijon alueella.
Kun putkahdin ulos metsästä Kallantien varteen purojen solinasta ja kosteikkojen äänettömyydestä huumautuneena, ajattelin kokemukseni ainutlaatuisuutta. Monessako maailman kaupungissa pääsee muinaiseen aarniometsään, kosteisiin lehtoihin ja komeisiin kallionlakimaisemiin vain pari kilometriä torilta taivallettuaan?
Valtameren ääressä asuva turtuu ulapan kauneuteen. Samalla tavalla kuopiolainen pitää itsestään selvänä Puijoansa. Kun keskustelin Torontossa Kanadassa geofyysikko Gordon Westin kanssa, hän tiesi heti Puijon, ja kun ihailin Toronton seudun komeita geologisia muodostumia syvine raviineineen, hän sanoi välittömästi: itsekin olet elänyt poikkeuksellisen upeassa maisemassa.
Puijo on paitsi luontonsa myös kulttuuriarvojensa puolesta kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä paikka. Sen laelta aukeava järvimaisema on ollut luomassa suomalaisille käsitystä siitä, mikä maassamme on kuvauksellista, ja luomassa isänmaantunnetta, joka ei perustu uhkaan ja vihaan vaan rakkauteen maisemaa kohtaan.
Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjassa 1926 Kalervo Killinen kirjoittaa: "Melkein lukematon olisi se tunnettujen taiteilijoittemme sarja, jotka eri vuosina ovat käyneet Puijolla ja piirtäneet nimensä päiväkirjaan." Killinen oli tutkinut tornin vieraskirjoja, joissa näkyy myös vilkas vierasmaalaisten liikenne: "Joku matkustavainen, joka kotipaikakseen on merkinnyt Turkmeenian pääkaupungin Askabadin, on päiväkirjan reunaan kirjoittanut joitakin ajatuksiansa arabian kielellä."
Killinen toteaa myös, että Puijolle ovat rientäneet nuoret rakastavaiset ensi lempensä hurmoksessa ja haaveilevat runoilijasielut uusia aiheita ammentamaan, "sinne vakavat tietomiehet sieluansa lepuuttamaan". Myös sairaat ja rasittuneet ovat Puijon luonnonparantolassa saaneet hengittää "Metsolan pihkantuoksuista ilmaa".
"Paljon ovat Puijon puut kuulleet erilaisia tarinoita; iloista remuavaa naurua, harrastusta, vakavaa keskustelua, huokauksia jos hoilahduksiakin", kirjoittaa Killinen ja kutsuu vakavana ja vankkana paikallaan seisovaa Puijoa Sisä-Suomen luonnon ihanimmaksi ilmestykseksi.
Kuopiolaiset elävät ilmestyksen äärellä. Mutta surullista on se, että tuon komean mäen laella seisovaan näkötorniin ei pääse. Eikä siten pääse myöskään nauttimaan maisemasta, josta jo sukupolvien ajan on hurmaannuttu - ja ehkä viety lumoutuneita terveisiä aina Askabadiin saakka.
Kirjoittaja on kuopiolaissyntyinen kirjailija.
