Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
29.11.2010 00:01
Kolumni
Rukkaspassilainen on kuin eunukki haaremissa
Seppo Kononen
Kirjoittajan kolumnit
Sankarikoira Rekku ei erottele hirviseurueen jäseniä. Harmaa jätlanninpystykorva, joka viikkoa aiemmin oli herätellyt nukkuvan karhun pesästään ja saanut siltä aimo korvatillikan, hyppii yhtä innoissaan kunnon metsästäjien kuin rukkaspassilaisenkin rinnuksille.
Tuolloin tällöin minulle on avautunut tilaisuus päästä mukaan reppu selässä, mutta ilman kivääriä hirvijahtiin "paukuttamaan rukkasia", kuten sanonta kuuluu. Metsästyksessä rukkaspassilaisen asema on sama kuin naisia palvelevien ja vartioivien eunukkien asema muhamettilaisten sulttaanien haaremeissa: saalista on, mutta asetta puuttuu.
No, onhan eunukillakin tallella aistinsa ja muistonsa. Näin voi rukkaspassilainen lohduttaa kohtaloaan punanuttuisten ja -pipoisten miesten keskellä.
Mikä tärkeintä, saahan metsässä hengittää samaa raikasta ilmaa kunnon ihmisten kanssa.
Passissa istuvan tai seisovan hirvimiehen tai -naisen päivä on yhtä paikoillaan jököttämistä. Rukkaspassilaisena olen nähnyt, miten harvoin tuo kärsivällinen odotus tuottaa tulosta. Jos jotain tulee, niin tulee kylmä, pimeä ja kiire kotiin.
Sen sijaan rukkaspassilaisen elämä tarjoaa jo huomattavasti enemmän vaihtelua.
Vaikka päivystettäväksi annettu tienpätkä on lyhyt, niin edestakainen taivallus pitää jalat ja muun ruumiin lämpimänä. Kun sormia paleltaa, niin helppokos tuo on paukutella käsiään vähän useammin yhteen.
Jos ei sekään riitä, niin kaiva kirves repusta, etsi tien varresta tervasta ja rakentele nuotio lämmikkeeksi. Tervantuoksuinen nuotio on ilo, johon kaatoa janoavilla hirvenpyytäjillä on tänään turhan harvoin aikaa. Rukkaspassissa on aikaa katsella ja kuulostella. Hiljaisessa metsässä, josta useimmat linnut ovat jo lentäneet jonnekin etelän maille, korva ottaa talteen jokaisen risauksen.
Valkoisten joutsenten aura lipuu sinisellä taivaalla äänettömästi eteenpäin, mutta yksinäisen korpin siivet havisevat navakassa kesätuulessa. Jo osaakin lintu metelöidä!
Korpin lennon suunnasta voi usein myös nähdä, missä hirvet liikkuvat. Tuolla ne olisivat, jos olisi pyssy... Vaan kun ei ole. Joskus on sattunut rukkaspassilaisellekin, että hän on äkännyt ensimmäisenä hirven ja vielä ampumaetäisyydeltä. Mitäs teet: ihailet komean eläimen loittonemista yhä kauemmaksi ja kauemmaksi.
Joutilaan odotuksen aikaa voi toki yrittää käyttää myös hyödykseen.
Mennä syksynä ostin uuden puukon, jonka oli valmistanut kaavilainen alan mestari. Vyötin sen kupeelle vehmersalmelaisten hirvijahtiin, ja kun passipaikalla kasvoi sopivan mutkaista pientä koivikkoa, rupesin vuoleskelemaan mökille vaatekoukkuja, joista on aina pula.
Vuoleskelin aikani, kunnes puukon kärki lipsahti peukaloon ja päästi veret valloilleen.
Muuta verta ei sinäkään jahtipäivänä nähty. Seurue hajosi mikä minnekin reppu tyhjänä syödyistä eväistä, vaan jäihän rukkaspassilaiselle sentään arpi käteen.
Kirjoittaja on Savon Sanomien Ulkoilu ja erä-sivun tuottaja.
