Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
09.08.2011 00:01
Kolumni
Saanko pyytää hieman suhteellisuutta?
Kristiina Kouros
Kirjoittajan kolumnit
Mittasuhteet. Niitä on hyvä miettiä, kun alkaa ahdistaa. Jos nyt vaikka oma elopaino ahdistaa kesän grillikauden jälkeen, voi miettiä 5XL-kokoisia amerikkalaisia ja todeta, ettei pääse lähellekään samoja lukuja. Vaihtoehtoisesti voi miettiä sitä, että seuraavaan kesään on pitkä aika, joten mitä turhia stressaamaan. Tai voi miettiä Afrikan sarven kuivuusalueen asukkaita ja päätyä ajatukseen, että onneksi minulla on varaa ruokaan (ja ehkä voisin jonkun makkaran hinnan lahjoittaa hyväntekeväisyyteen).
Rahankäytön mittasuhteet eivät paljoa grillikiloista poikkea. Pienessä mittakaavassa joku opiskelijatyttö säästää ostaakseen 600 euron käsilaukun, toinen juo parissa kuukaudessa käsilaukullisen kaljaa kuppilassa. Kahden lapsen täysimääräisen päivähoitomaksut ovat tuota luokkaa ja jossain toisaalla 600 eurolla elää kokonaisen vuoden. Luultavasti jokainen pienen mittakaavan rahan kuluttaja pitää toisen tapaa käsitellä rahaa käsittämättömänä.
Isossa mittakaavassa asiat tuntuvat yhtä lailla käsittämättömiltä. Yhdysvallat käyttää kuukausitasolla 6,7 miljardia dollaria yksin Afganistanin "rauhan ylläpitämiseen", toisin sanoen taisteluun terrorismia vastaan. Tähän tarkoitukseen kongressi myöntänyt varoja kymmenessä vuodessa kokonaisuudessaan yli 1 283 miljardia dollaria - siis jotakuinkin saman verran kuin maan talouden alijäämä on tällä hetkellä.
Vertailun vuoksi, YK:n koko toiminta ohjelmineen pyörii vuodessa 15 miljardilla, kymmenessä vuodessa siihen siis kuluu 150 miljardia. Ei voi kuin miettiä, olisiko turvallisuutta saavutettu enemmän kuluttamalla raha jonkin muuhun kuin sotilaisiin ja aseisiin.
Mutta palataan takaisin arkisimpiin asioihin ja suomalaiseen hyvinvointiin. Hallituksemme pähkäilee taas pian 50 miljardin euron suuruista valtion talousarviota. Olennaista olisi niin ministereiden kuin kansalaistenkin ajatella kahta asiaa: mitä rahalla saa ja millaisista mittasuhteista puhutaan. Sosiaali- ja terveysministeriön kahmaisee potista miltei kolmasosan, liki 17 miljardia. Toisena suurena kuluna on tulevaisuuden turva: opetus- ja kulttuurisektori.
Yksi kiistellyimmistä kohdista, liki miljardin euron suuruinen kehitysyhteistyömääräraha on suuri summa rahaa, mutta globaalin epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamien, meillekin lankeavien kulujen ennaltaehkäisijänä perusteltu kulu.
Lainasta puheen olleen: valtionvelan korkoihin meni viime vuonna enemmän kuin koko sisäasiainministeriön hallinnonalan pyörittämiseen ja yli tuplasti kehitysyhteistyömäärärahojen verran.
Ja mitä voi yksittäinen kansalainen tehdä yhteisen valtiontalouden hyväksi? Ainakin pitää omasta ja mahdollisuuksien mukaan kavereidenkin fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolta. Tehdä töitä ja rasittaa mahdollisimman vähän sosiaali- ja terveydenhoitoa. Se helpottaa niin omaa kuin valtionkin ahdistusta, vaikka mittakaavassa on ero.
Lopullinen suhteellisuus on kuolemattomasti sanoitettu Ella Fitzgeraldin laulamaan Hundred years from now -kappaleeseen.
Toisin sanoen, sadan vuoden kuluttua millään edellä sanotulla ei ole minulle itselleni mitään väliä. Tuleville sukupolville sitäkin enemmän.
Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen juristi ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.
