Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 13.11.2011 00:01
Kolumni

Samanlainen apina isänäkin

Isänpäivän sijoittaminen marraskuulle on loukkaus. Äidit ovat selvästi saaneet valita taas ensin. Juhlapäivät on kai pitänyt jakaa tasaisesti pitkin vuotta, ja marraskuun tyhjiötä täyttämään heitettiin isänpäivä.

Kuvaavaa on sekin, että juhlaa ehdottivat kalenteriin ruotsalaiset kauppiaat vuonna 1949. Kaupalliset intressit mielessä siis alusta lähtien. Isänpäivästä on tullut kaupallinen halloweenin jatke vuoden synkimpään aikaan, jolloin ei vielä viitsi kaivaa jouluvaloja esille.

Isyys ei ole perustavanlaatuinen muutos. Ei mikään pyhän hengen laskeutuminen, joka pyyhkii syntisen miehen mielen puhtaaksi. Olen samanlainen apina kuin ennenkin, paitsi että tämän apinan pitää hakea viiden aikaan pikkuapina tarhasta ja huolehtia sen ravinnosta ja puhtaudesta.

Ei voi, eikä öiden valvomiselta jaksa, karata kaveriapinoiden kanssa teille tietämättömille. Tahtoa on ja vanha palo pinnan alla, vaikka sitä ei uskoisi, kun katsoo hailakkasilmäistä perheenisää työpäivän jälkeen marketissa tutkimassa jauhelihan viimeistä käyttöpäivää.

Lapsettomat ihmettelevät, miksi perheelliset eivät enää halua lähteä minnekään. Kyllä ne haluavat, mutta kun on töiden jälkeen käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa ja leikittänyt lasta, niin kello on seitsemän ja itse aivan poikki.

Tarhaikäisen kanssa on vaikea harrastaa mitään monimutkaisempaa. Kärsivällisyys ei riitä taide-elokuvaan, eikä itse jaksa katsoa mitään vaikeaa ja synkkää. Kirjat on tylsiä, jos ei ole kuvia. Gallerioissa on kuvia ja esineitä, mutta ei haluaisi maksaa hajonnutta vaasia.

Baariin niitä ei voi viedä ja kahvioissa täytyy koko ajan varoitella ja kieltää. Kauppaan ei taaperoa uskalla päästää juoksentelemaan. Aidattu kenttä on aika hyvä, mutta itselle tulee nopeasti tekemisen puute.

Metsään voi mennä, siellä ei ole mitään hajotettavaa.

Isyyttä on myös riittämättömyyden tunne. Työssäkäyvällä isällä on huono omatunto menetetystä ajasta, jonka olisi voinut viettää lapsen kanssa. On viheliäistä palata kotiin lapsen nukahtamisen jälkeen. En ole kuullut kenenkään eläkeläisen harmittelevan perheen kanssa vietettyä aikaa, jolloin olisi voinut tehdä komeaa työuraa.

Työssäkäyvän huono omatunto on silti kevyempi kuin työttömän häpeä. Yhteiskunta ei ole vielä niin tasa-arvoinen, etteikö isän oleteta elättävän perheensä. Työttömyys varjostaa isyyden iloa paljon tehokkaammin kuin töissä vietetyt tunnit.

Häpeän karistelemiseen ei auta lohduttelut, eikä varsinkaan vertaukset kotiäiteihin. Äideille lapsen kanssa kotiin jäämistä pidetään luonnollisena, pullantuoksuisena valintana lasten hyvinvoinnin eteen.

Koti-isäksi jäämistä ei ajatella uhrautumisena, eikä omana valintana. Ensimmäinen ajatus on epäonnistuminen. Kotiäitiyden voi vielä ajatella urana, mutta työttömän koti-isyys nähdään harvemmin niin.

Isien kohtaaminen leikkikentällä maanantaina kello kymmenen ei johda riemukkaaseen kokemusten vaihtoon vaippamerkeistä. Puhutaan lasten iät ja ilmat, vain pakolliset. Liikaa ei sovi kysellä henkilökohtaisia, on turvallisempi näprätä kännykkää.

Isänpäivää pitää ehdottomasti viettää. Ihan senkin vuoksi, että oman lapsen piirustuksen saaminen isänpäivälahjaksi on mahtavaa.

Vielä mahtavampaa on viettää kiireetön sunnuntai lapsensa kanssa leikkien.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit