| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Samettitakki ylle ja tanssahtelemaan markkinapillien tahtiin
29.6.2010 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Kun maailma muuttuu isosti, sen merkit voi parhaiten lukea pienistä asioista.
Suuret uutisotsikot kertovat usein enemmän päivänpoliittisista toiveista; siitä miten maailman tahdottaisiin olevan. Pikkujutut ja sekalaiset ilmoitukset kertovat siitä, miten asiat jo ovat - miten niin sanottu kansa elää, ajattelee ja toimii.
Olen usein puhetilaisuuksissani käyttänyt tätä esimerkkiä: mikä kuvaisi sota-ajan Suomen sosiaaliturvaa paremmin kuin sanomalehden pikkuilmoitus, jossa tarjotaan vastasyntynyttä lasta hyvään kotiin, ja ilmoituksen jättäjän nimimerkkinä on "Turvaton äiti".
Tästä on tultu pitkä matka nyky-Suomeen, jossa miljonäärillä on otsaa valittaa "rikkinäisille" perheille annettavasta tuesta. Ja jossa kokonainen keski-ikäisten sukupolvi on vakuuttunut siitä, että mitään eläkettä he eivät koskaan elämässään tule saamaan.
Amerikkalaisen animaatiosarjan Simpsonien uusia jaksoja on esitetty Suomessa viime viikkoina televisiossa.
Sarjan sivujuonet toimivat samalla tavalla kuin sodanaikaisten lehtien pikkuilmoitukset: ne kertovat hätkähdyttävällä tavalla Yhdysvalloissa koetun pankkikriisin ja taloudellisen laman vaikutuksista amerikkalaiseen unelmaan.
Yhdessä jaksoista perheenisä Homer Simpsonin ystävä Lenny saa huomata, että rahanahne marketinpitäjä Apu on myynyt eteenpäin ruusukimpun, jonka Lenny oli jättänyt hetkeksi säilöön. Lenny oli aikonut viedä kimpun tätinsä haudalle.
Apu keksii nopean ratkaisun ja myy Lennylle pahvisen mainoskuvan haudalle vietäväksi.
Lenny vie pahvimainoksen haudalle ja uskoutuu sitten vainajalle: maailma on mennyt aivan oudoksi. Hän on maksanut suuren käsirahan asunnosta ja nyt nostokurki ruostuu rakennuspaikalla.
Simpsoneissa Lenny on yksinkertaisista yksinkertaisin henkilö, jota on helppo huiputtaa. Olisi erittäin helppo nauraa juuri hänen ruusukimpulleen ja käsirahalleen, mutta nauru juuttuukin kurkkuun ja tekisi mieli itkeä.
Yhdysvalloissa suurimpia menettäjiä olivat juuri tavalliset lennyt, jotka tahtoivat hankkia itselleen oman asunnon, ja eläkkeisiinsä säästäneet normikansalaiset.
Lennyn lailla hämmästellen on kaltaiseni tavallinen kirjailija seurannut muutosta kustannusmaailmassa.
Sanoma-konserniin kuuluva kunnianarvoisa WSOY on irtisanonut pitkäaikaista väkeään, ja konsernin Learning & Literature -liiketoimintaryhmän johtaja Jacques Eijkens on ilmoittanut, että konserni pärjäisi ilman kirjankustantamista ja että kustannuskonseptin (ent. kirjan) taustalla on oltava kiinnostava persoona, koska ihmiset eivät halua vain kirjaa, he haluavat kirjailijan.
Ukkini lauloi minulle lapsuudessani laulua jossa oli "marakatti punalakki posetiivin päällä".
Ennen vanhaan vangitut pienet apinat hytisivät markkinapaikoilla keräämässä lantteja posetiivarin kulhoon. Kuopion lapsetkin kerääntyivät ihailemaan torille tullutta apinaa sen samettitakin ja pikkuruisen lakin takia.
Nykyään ketään ei saa sanoa apinaksi. Kutsukaamme siis samettitakkista, markkinapillien tahdissa tanssivaa otusta tästä lähtien konseptintuottajaksi tai kirjailijaksi.
Kirjoittaja on kuopiolaissyntyinen kirjailija.
