| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Sinivalkoisen toppahousukansan tunteita kuohunut viikko
4.3.2008 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Suomalainen mäkihyppy on viimeisen reilun viikon ajan ollut enemmän esillä kuin koko talvena yhteensä.
Helmikuiseen ajanjaksoon on mahtunut Harri Ollin Obertsdorfin kielletty yökyläily, Suomen lentomäen MM-joukkuehopea ja Ahosen oma MM-pronssi, Ollin avautuminen lajinjohtaja Janne Marvailalle, hyllytys, anteeksipyyntöä, anteeksiantoa, Matti-huumaa, Matin paluu maailmanmestariksi, pyörivää tuulta, kisojen peruuntumisia, päävalmentaja Tommi Nikusen eroilmoitus, päävalmentajan paikka hakuun.
Paljon uutisia yhdestä suomalaisten rakkaimmasta lajista.
Uutisiin mahtuu myös paljon mielipiteitä.
Yksi ahaa-elämyskin on tämän jakson aikana henkilökohtaisesti koettu.
Ihmettelin Obertsdorfin MM-kisoissa lauantai-illaksi pykättyjen Janne Ahosen ansaittujen mitalikakkukahvittelujen tunnelmaa. Oloni oli kuin olisi vieraan ihmisen hautajaisiin joutunut.
Pälyilevä joukko mäkihyppääjiä MM-kisamajapaikkansa ravintolan suurimmassa pöydässä. Ainoa, jolla suu oli virneessä, oli Ahosen Mico-poika.
Muiden suut olivat viivalla, eikä jutustelua syntynyt.
Kaiken huippuna lajijohtaja Marvailan käsky: "Nyt pojat kakkua ottamaan. Hapa siitä, Havu kanssa, Masa."
Aikuiset miehet sitten kiltisti hakivat oman palansa, lappoivat kakun nopeasti naamaansa ja yksi toisensa jälkeen luikkivat omille teilleen.
Auktoriteettikammoa ei tässä vaiheessa näytöstä esiintynyt.
Pari päivää myöhemmin ymmärsin, mikä mäkiyhteisössä kiristi. Kaikkia pelotti, että Ollin yö paljastuu.
Mitta käskyttämiseen tuli täyteen kaksi päivää myöhemmin, kun Olli purki kiukkunsa lentokentällä. Tästä alkaneen mäkivyyhdin purkautuminen on vain jatkunut.
Uskon sen myös jatkuvan lajin sisällä niin kauan, kunnes Suomen mäkimiehille löytyy uusi päävalmentaja.
Uuden päävalmentajan spekulaatiot ovat nyt kuumina.
Yksi piirre, jota häneltä Ahosen ja Arttu Lapin suusta kaivataan on auktoriteetti.
Eikö joukkueella sitten ole Nikusen alaisuudessa ollut selvää johtajaa, jota totellaan? Ja onko suurimman auktoriteetin käyttäjäksi pyrkinyt Marvaila, joka sisäpiirin mukaan ei nauti kovinkaan suurta luottamusta mäkihyppääjien keskuudessa?
IS Viikonvaihteen haastattelussa taas Matti Pulli kuvailee, että Ollin on vaikea alistua auktoriteeteille. Sama auktoriteettikammo vaivasi aikoinaan Nykästä.
Vaikka kuinka olisi taitelijasielu ja huippuälykäs yksilöurheilija, niin joukkueessa kuin joukkueessa toimitaan sen säännöillä.
Onko mäkijoukkueessa sitten nämä herkät urheilijasielut päässeet viime aikoina tekemään vähän sitä mitä itse lystää?
Siltä ulkopuolisesta tuntuu. Kisoihin valmistaviin harjoituksiin osallistuu kuka tahtoo. Ei ole pakko, jos ei halua.
Nikunen viittasi YLE:n haastattelussa, että Suomen mäkihyppääjät kyllä treenaavat urheilijamaisesti kaksi-kolme tuntia päivässä, mutta loppuvuorokautta ei vedetä aina ihan niin urheilijamaisesti. Miksi ei?
Selväähän on, että jokainen työyhteisö (niin myös Suomen mäkimaajoukkue) tarvitsee johtajan/esimiehen, joka tekee päätöksiä, joka johtaa, ja jonka viimeinen sana on laki, miellytti se sitten kaikkia tai ei.
Ainakin aika paljon haastetta on uudella mäkiauktoriteetilla siis edessä. Menestyksestä nyt puhumattakaan.
Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.
